Tervan tarinaa

Pian on virallisesti kesä ohi, kun elokuu muuttuu syyskuuksi.

Kesäintoilijat ovat haikeilla mielin, mutta minä fiilistelen jo kynttilöillä, lämpimillä huovilla, kaakaomukilla, pakkasen puremilla ja värikkäillä puiden lehdillä ja lähestyvällä joululla. Olen elementissäni, minkä tosin vuosien kokemuksella tiesinkin.

Vielä oli tätä kesää jäljellä, kun vast'ikään käytiin nauttimassa auringosta Raatihuoneentorin Mummon kahvila & Suklaapuodin terassilla

Tuo syksy tullessaan muutakin. Kun Suomi on rauhoittunut kesäksi lomanviettoon, palaa syksyn tullen kuvioihin kaikki arkiset aherrukset ja kiireet. Kaikki tv-sarjat palaavat ruutuun (tervetuloa Emmerdale!) ja itse kukin täyttää kalenteriaan erilaisilla menoilla - töitä, koulua, harrastuksia, mitä kelläkin. Minulla tällä hetkellä kaikkia edellämainituista.

Lokakuussa valmistun koulusta ja ensi viikolla aloitan uuden työn. Lisäksi, kuten ennenkin, teen kuvitustöitä tasaiseen tahtiin. (uusi Venla -kirja muuten ilmestyy nyt syksyllä)

Myös harrastuksille on oltava sijansa. Jottei näissä olisi vielä tarpeeksi, puurramme talonrakennusprojektin parissa hitaasti, mutta varmasti. Asia ei ole vielä juuri edennyt, sillä matkassa on monta mutkaa, hakulomaketta ja -liitettä ja huomioon otettavaa seikkaa - toivomme kuitenkin, että lopputulos palkitsisi vaivan.

Silkasta mielenkiinnosta ja kotiseuturakkaudesta perehdyin pintaraapaisulla myös tervanpolton historiaan, onhan se suuri osa Kainuuta ja aikansa tärkein elinkeino. Kainuusta pitkin Oulujokea, Oulun kautta lähti aikoinaan maailmalle valtavat määrät tuota mustaa kultaa ja siitä sai moni elinkeinonsa aina 1700-luvun puolelta 1900-luvun alkuun saakka. Eräätkin paanukatot, veneet ja sukset ovat saaneet tervakäsittelyn aikojen saatossa, ja käytetäänpä tuota tuoksuvaa tököttiä vieläkin, vaikka EU taannoin sen koetti kieltää, siinä kuitenkaan onnistumatta. 

Tervansoutajia lepopaikassaan Paltaniemen Hövelönlahdella (kuva: Herman Renfors)

Sittemmin tervasta on jalostettu lukuisia erilaisia tuotteita aina saippuasta, löylytuoksusta ja shampoosta hunajaan, olueen ja lakritsiin - ja ties mihinkä muuhun niiden väliltä. Itse rakastan tervantuoksua ja käytän sitä säännöllisesti juuri esimerkiksi saunan kiulussa tuoksuna tai ihan saippuana.

Kajaanin osallisuudesta tervan paikallishistoriaan kielii edelleen linnanraunioiden kupeessa, tervakanavan vieressä nököttävä tervavene tynnyreineen. 

Jos jostain asiasta Kajaanissa pidän, niin erityisesti seudun vaiheikkaasta ja rikkaasta historiasta. Vaikka sanotaan että aika kultaa muistot, mikä on ihan totta, mutta jokin menneissä asioissa ja ajoissa silti kiehtoo - varsinkin niissä, jotka ovat tapahtuneet omalla kotiseudulla.

Se tervasta, seuraavaksi sivuan lyhyesti kaalilaatikkoa. Niin, juuri sitä ruokaa, jota en voinut lapsuudessa sietää ollenkaan. Nyt hieman aikuisempana olen oppinut - en vain sietämään, vaan suorastaan rakastamaan sitä - ainakin tietyllä tapaa tehtynä. Tämän vinkin jaoin tässä samassa blogissa viime vuonna, nyt palautan sen vielä pinnalle, tällä kertaa kuvan kera.

Suosittelen siis lämpimästi testaamaan muokkaamaani versiota, jossa kaalisilppu paistetaan wokkipannulla voissa ja maustetaan siirapilla ja laitetaan uuniin paistetun sipulin ja jauhelihan sekä keitetyn puuroriisin kanssa (jos haluaa suomalaisemman version, kannattaa kokeilla ohrasuurimoita). Tavallisen liemen sijaan olen laittanut nesteeksi vuokaan ruokakermaa. Ei ehkä mikään virallinen, oikea kaalilaatikko, mutta ainakin maistuu hyvälle! Siihen vielä puolukkasurvosta tai mustaherukkahyytelöä, niin jopas kelpaa.

Energiaa ja valoa pimeneviin syyspäiviin!