Ajattelinpa vaihteeksi tehdä koosteen omista suosikkituotteista, jotka vuosien etsimisten, virheostosten, rahanmenetysten ja muiden tuskien taivalten jälkeen ovat osoittautuneet hintansa arvoisiksi.
Olen tuskaillut oman kroppani kanssa, joka tuppaa olemaan turhan kranttu, eivätkä ihan mitkä tahansa tuotteet yksinkertaisesti sovi käyttööni. En siis ole (aina) etsiskellyt tajunnanräjäyttäviä tuotteita vain etsimisen ilosta - varsinkaan kun niistä saa usein maksaa itsensä kipeäksi. (Todettakoon kuitenkin tähänkin taas sama klisee, että laatu korvaa määrän, ja kallis ostos usein maksaa itsensä käytössä takaisin krääsään verrattuna - ei sillä, etteikö halvallakin voisi saada hyvää, kuten alempana käy ilmi.)
Nämä tuotteet on poimittu verta, hikeä ja kyyneliä vuosien varrella säästelemättä, ja ne ovat pitkällisten etsintöjen helmiä.
Pitemmittä puheitta, aloitetaan siis listaus!
Kosmetiikka, meikit
Ehdoton ykköseni jo ainakin kuusi vuotta on ollut Joe Blascon Ultra Base.
Hajusteeton, ei testattu eläinkokeilla, kevyt, sallii ihon hengittää, ja on todella laadukas ja oikein käytettynä luonnollinen (kun älyää olla levittämättä liikaa, tämä on pienestä koostaan huolimatta todella riittoisa).
Hinta on suht kallis (normaalihinta Sokoksella n. 59 e), mutta todellakin hintansa väärti.
En ole käyttänyt ollenkaan muita tämän löydettyäni, satunnaiset muut testailut ovat olleet pettymyksiä ja jääneet kertakokeiluiksi.
Myös ripsiväreissä minulla on luottotuote.
Kerta toisensa jälkeen olen palannut takaisin Lórealin Volume Million Lashesiin, vaikka välistä olen kokeillut muitakin - ja pettynyt aina.
Kuten kuvasta näkyy, kovalla käytöllä ovat olleet!
Diorin kallis (n. 40 e) ja huipputuotteeksi kehuttu Diorshow oli ennakko-odotuksiin nähden ehkä suurin pettymys, enkä taatusti ostaisi enää. Samoin Diorin luomiväripaletti ei ollut yhtään sen kummempi, ehkä jopa huonompi kuin halvemmat. Jos jollain on parempia kokemuksia, olisi kiva kuulla niistä!
Kuten kuvasta näkyy, kovalla käytöllä ovat olleet!
Diorin kallis (n. 40 e) ja huipputuotteeksi kehuttu Diorshow oli ennakko-odotuksiin nähden ehkä suurin pettymys, enkä taatusti ostaisi enää. Samoin Diorin luomiväripaletti ei ollut yhtään sen kummempi, ehkä jopa huonompi kuin halvemmat. Jos jollain on parempia kokemuksia, olisi kiva kuulla niistä!
Kalliimmat, mutta ei-niin-kaksiset |
Muuten minulla ei kosmetiikan saralla ole ehdottomia luottotuotteita, enkä nykyään edes käytä niin paljon meikkiä kuin nuorempana. Luomivärien käyttö on nykyään todella vähäistä, kulmakarvoja ei ole koskaan tarvinnut värjätä millään, puuteria en myöskään tykkää käyttää (tekee pakkelimaisen pinnan) ja huulipuniakaan en juuri käytä. Oikeastaan ripsiväri ja eyeliner sekä huulivoide tai -kiilto usein riittää.
Ihonhoito
Kasvovoidetta on hankala yleispätevästi suositella, sillä se riippuu todella paljon kunkin ihmisen omasta ihotyypistä. Itse olen jäänyt koukkuun Biodroga -sarjan voiteisiin, joiden kohtuukallis hinta ei edes pahasti kirpaise, kun riittoisuus ja loistava laatu on kohdillaan. Pienikin määrä kosteuttaa tehokkaasti ja jättää iholle todella miellyttävän tunteen. Näitä saa kosmetologeilta ja kauneushoitoloista, Kajaanista nykyisellään ainakin Kauneushuone Päiviltä.
Kuva: Biodroga |
Vartalovoiteissa oma suosikkiskaala on laajempi, eikä vartalon iho ole niin kranttu kun kasvojen, joten rajoja voi revitellä ronskimmin. Kokeilenkin aika paljon uusia tuotteita jämähtämättä yhteen ja samaan, mutta koetan etsiä mahdollisimman luonnonmukaisia vaihtoehtoja - ehkä olen pelotellut itseni pilalle lukiessani paljon kosmetiikan sisältämistä aineista, ja miten hyvin ne ihon läpi verenkiertoon imeytyvät. Olenkin kokeillut kosteuttaa ihoa esimerkiksi puhtaalla kookosöljyllä ja kaakaovoilla (jotka ostin Sotkamosta, ihanasta Ihana -kaupasta), ja hyvän tunteen lisäksi iholle jäi niistä herkullinen tuoksu.
Suosittelen kokeilemaan!
Suosittelen kokeilemaan!
Olen myös usein miettinyt, että aloittaisin käyttämään Dr. Hauschka -tuotteita, sillä niiden luonnonmukaisuus ja kuullut käyttökokemukset kiinnostavat suuresti. En ole toistaiseksi uskaltanut luopua nykytuotteista, sillä ihoni on jo tottunut nykyisiin ja tiedän kokemuksesta, että tuotteiden äkillinen vaihtaminen saa sen sekaisin.
Mutta jos jollain on merkistä kokemuksia, otan niitä mielenkiinnolla vastaan!
Sanotaan, ettei halvalla saa hyvää, ja usein se pitääkin paikkansa. Poikkeukset onneksi vahvistavat säännön - yksi voide on todella hyvä varsinkin käsille, eikä maksa kuin muutaman euron. Se on siis vanha tuttu Nivea Creme, jonka paksu koostumus pitää kädet pitkään kosteutettuina ja pehmeinä. Monet muut käsirasvat ovat sellaisia vetisiä tai eivät imeydy kunnolla jättäen kädet tahmaisiksi, mutta tämän kohdalla sitä ongelmaa ei ole.
The Body Shopin vartalovoit ovat myös hyviksi todettuja, kuten tämä uutuus, hunajainen Honeymania, jonka kaveriksi Matkuksen reissulta tarttui Mango -huulivoi. Molempien koostumukset ovat hyvin täyteläisiä ja siksi suosikkejani.
Hiukset
Olen käynyt hiustenhoitotuotteiden osalta läpi varmasti markettien kaikki tuotteet ja suuren osan kampaamotuotteista, eli miltei kaikkea on kokeiltu.
Markettien valikoimasta minulla ei ole suurta suosikkia, mutta sielläkin ostaisin mieluiten Wellan Pro Series -sarjan tuotteita, ne ovat hintaan suhteutettuna hyvälaatuisia ja toimivat hyvin omillakin hiuksilla.
Kampaamoaineista olen tykästynyt eniten Tigiin, vaikkakin yhtenä miinuspuolena on ainakin osan tuotteista turhankin tujakat tuoksut. Eli hajusteherkille ihmisille ei voi suositella.
Tigillä on loistotuotesarja myös hiusten muotoilussa - Session Series, jonka Salt Spray on aivan ihana, samoin hiuskiinne on ehkä paras mitä olen koskaan käyttänyt - laadultaan sekä tuoksultaan. Tosin viimeksi kun näitä ostin Helsingin -reissulla useamman pullon kerralla, kahdesta oli mennyt korkit pahasti rikki, en tiedä oliko tuotteen vika vai oliko vaurio tullut muualla. Mutta sisältö on priimaa!
Harmi vain, että näitä ei saa läheskään joka paikasta - muutenkin Tigiä myyvät kampaamot ovat vähentyneet, koska Suomen maahantuoja ilmeisesti lopetti/luopui merkistä, ja Tigiä joutuu kuulopuheiden mukaan tilaamaan nykyään Norjan kautta.
Tigin suurissa tuplapakkauksissa on hinta-laatusuhdekin kohdillaan, yksittäisiä pieniä puteleita en pikkukummassa raskisi ostella. Minun hiuksille nämä sopivat erinomaisesti, ja isot pullot kestävät käytössä pitkään. Hiukset ovat pehmeät ja vahvat eikä takuistakaan ole ongelmaa, myös koostumus on todella hyvä, pienikin määrä vaahtoaa ja levittyy kivasti.
Suosikki-Tigi-settini, 2x750ml pullot, yleinen hinta kampaamoissa yht. 39 e |
Olen välillä kokeillut muita sarjoja, kuten Wellaa tai Sebastiania, joista jälkimmäinen on Tigiäkin kalliimpi merkki ja jota kampaamossa kehuttiin kovasti, mutta minun hiuksille se ei sopinut ja sekin jäi siis kertakokeiluksi. Aina silloin tällöin kokeilen muitakin sarjoja, mutta joka kerta olen palannut takaisin Tigiin, koska vielä sen voittanutta en ole löytänyt.
Hajuvedet
Jo liki vuosikymmenen olen luottanut Dolce & Gabbanan Light Blue -tuoksuun, mutta viime vuosina kokeillut ja ostellut paljon myös muita. Nykyään minulla ei yhtä suosikkia ole, vaan vaihtelen tuoksuja mielialojen mukaan.
Jos muutama suosikki pitää mainita, niin sanon Hugo Bossin Nuit (jonka sain mieheltäni Pariisin-reissulla), Christina Aguileran liki kaikki tuoksut (plussaa siitä, että ne ovat pitkäkestoisempia edp-tuoksuja, eivät eau de toiletteja), varsinkin Secret Potion.
Tässäpä pieni kooste omista hyväksi havaituista tuotteista vuosien varrelta.
Mitkä ovat teidän luottotuotteitanne?
Oriflamen Tender Care on kyllä sellainen jota ilman en enää pärjäis! Pelastaa pienet palovammat, rohtuneet huulet ja kuivuudesta kärsivän ihon :P
VastaaPoistaJa btw Tigiä myydään mm. Puuilossa :D
VastaaPoistaHuomasin Tigiä muuten Maxissakin sekä Kodintukussa - paitsi ei ollut niitä isoja pulloja, niitä pieniä en kehtaa ostaa kun ovat suhteessa turhan tyyriitä :)
PoistaJa joo, tuo Tender Care on hieno tuote, sen voisi kyllä nostaa tuolle listalle mukaan! Mulla on niitä tälläkin hetkellä laukussa varmaan puolen tusinaa. Ja kuten meidän 2-vuotias totesi, se saa myös hiukset kiiltämään :D
Puuilossa oli just niitä isoja mun mielestä.
PoistaJoo, Tender sopii myös kampausten viimeistelyyn lisäämään kiiltoa :D Kulmakarvat sillä saa myös kauniisti ojennukseen :)
Oliko ne hinnat niissä isoissa samaa luokkaa? Itse asiassa Maxissa tais olla joku Tigin väri isoissakin törpöissä ja muistelen että hinta ois ollut aikalailla sama (n. 39 e), mut mulle pitää olla joko se punainen tai pinkki pullo, sininen käy myös, mutta ne muut ei oikein oo passeleita mulle :)
PoistaArvaa vaan, montako pesua kesti, että sain sen koko purkillisen suklaa-Tenderiä tytön tukasta pois, oli aika tiukassa...mutta sen jälkeen oli melko kiiltävät hiukset, tais olla todellinen tehohoito :)
Käytin myös aiemmin Blascoa, mutta vaihdoin sen Bare Mineralsin mineraalimeikkiin muutama vuosi sitten. Blasco tekee niin vahamaisen pinnan enkä sanoisi sitä hengittäväksi kun vertaa mineraalimeikkiin. Joka muuten peittää yhtä hyvin ��
PoistaAhaa, tuo tuote on itselle täysin tuntematon. Voisi ihan mielenkiinnosta kokeilla joskus! Itse inhoan eniten valuvia, voidemaisia meikkivoiteita, niitä en osaisi enkä haluaisi edes käyttää enää. Jotenkin kun on nyt löytänyt tuollaisen oikeasti itselle hyvän, ei ole enää tullut edes testailtua muita, mutta pitäisi ihan vertailumielessä joskus kokeilla.
Poista