sunnuntai 29. elokuuta 2010

Suuria suunnitelmia

Syksy mielletään usein muutoksen ajaksi, eikä suinkaan suotta, sillä sitähän se monesti on. 

Kesän ja lomien jälkeen ihmiset palailevat kuka töihin tai kouluun, ja arki alkaa taas rullaamaan. Oppilaitokset aloittavat taas ja uudet opiskelijat saapuvat riveihin. Itselle tuppaa tulemaan joka kesän jälkeen tunne, että haluaa kehittää kaikkea uutta ja mielikuvitus on luovimmilleen virittynyt. Syksyn viileät tuulet tuovat tullessaan muutoksen siemenet. Jostain syystä itselle tapahtuneet isoimmat mullistukset ovat tapahtuneet melkeinpä aina syksyisin.

Tämä vuosi ei tehnyt tämän seikan kohdalla mitään poikkeusta, päinvastoin, tapahtumassa on varmasti suurimmat muutokset ikinä sitten allekirjoittaneen tähänastisen neljännesvuosisadan mittaisen elämän. Ja ihan hyvä vaan, sillä iloiset muutokset ovat aina tervetulleita. Tähän asti sitä on hakenut paikkaansa elämän virrassa epävarmana vuodesta toiseen, kokeillut eri asioita ja todennut kokeilut vääriksi, etsinyt omaa itseään ja sitä, mitä tältä elämältä haluaa. Ratkaisun löytymistä on vaikeuttanut se, ettei Se Oikea henkilökään ollut vielä silloin sattunut kävelemään kohdalle - mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Nyt, sellaisen löydyttyä, kaikki kadoksissa olleet palaset ovat kuin itsestään loksahtaneet kohdilleen.

Pitemmittä puheitta kerrottakoon siis tätäkin kautta, että edessä on suhteen virallistaminen uudenvuoden aikaan, toisinsanoin juhlista jaloimmat, eli häät! 
Mitä sitä turhia viivyttelemään, kun sen vain tietää, että tässä se nyt on. Kun on hyvä olla, niin silloin ei tarvitse mitään muuta vakuutta tai todistetta sille, että onko kyseessä Se Oikea vaiko ei. Sydän kyllä tietää, vaikka järki koettaisi jarruttaa!

Muutenkin sujuu ihan kivasti, töitä on ollut ja elämä rullannut varsin mallikkaasti omalla painollaan eteenpäin. Häiden suunnittelu tietysti vie suuren osan ajasta, mutta ei passaa liikaa stressiä repiä vaan ottaa päivä kerrallaan ja kaikessa rauhassa - jos jotain sen härdellin omalla kohdalla kerran aiemmin kokeneena ja viisastuneena voin sanoa, niin sen, että sen ei ole tarkoitus olla mikään hermoja repivä tilaisuus jossa jokainen yksityiskohta on pitänyt oman mielenterveyden uhalla suunnitella viimeistä viilausta myöten tarkkaan ja että myös kaiken täytyy olla ja tapahtua juuri niinkuin etukäteen on suunniteltu, vaan se on juhla, jossa kaksi toisiaan rakastavaa ja toisilleen omistautunutta ihmistä lupautuu toinen toiselleen ja viettää aikaa rennosti rakkaimpien läheistensä seurassa - sama sille jos ihan kaikki pikkuseikat eivät mene oppikirjan ja ennalta sovitun mukaan, kunhan kaikilla vain on hauskaa ja kenenkään ei tarvitse ottaa turhaa stressiä. Sen kaavan mukaan kun elää, niin ei voi pahasti pieleen mennä.


Uusivuosi on itse asiassa mitä mainion ajankohta juhlia kahden ihmisen liittoa. Ensinnäkin; se on mukavaa vaihtelua ainaisille kesähäille. Jää taatusti mieleen ja erottuu joukosta paremmin, kuin useimpien kesäaikaan vietetyt juhlat. Toisekseen ihmisillä on siihen aikaan usein vapaata ja muutenkin talvella ihmiset ovat vähemmän kiireisiä kuin ylibuukattuina kesäviikonloppuina. Kolmanneksi, talvihäät ovat tunnelmallisia lumen, pimeyden ja kylmyyden vuoksi. On mahtavaa juhlia lämpimissä sisätiloissa hyvän ruuan ja juoman äärellä, kun ulkona paukkuu pakkanen. Kynttilät, jäälyhdyt ja roihut tuovat vieläkin enemmän lämpöä, tunnelmaa ja romantiikkaa. Eikä siinä vielä kaikki - uutenavuotena tulee ilotulituskin valmiiksi juhlan kunniaksi! Järjestämme hääjuhlan paikassa, jonka rannassa on hulppea rantasauna takkatupineen, ja paikka sijaitsee aivan kaupungin välittömässä läheisyydessä - kauppatorin rantaan, josta jokavuotinen kaupungin ilotulitus järjestetään, on matkaa vain muutama sata metriä.

Lisäksi talvella ei tarvitse niin paljon stressata säätä, sillä juhlat järjestetään joka tapauksessa sisätiloissa. Ruuatkin on helpompi säilyttää talvikeleillä kuin vaikkapa 30 asteen kesähelteillä.


Mutta nyt iltapuuhien pariin, hääsuunnitelmien pariin palattaneen taas paremmalla aikaa...enää 4 kuukautta!

torstai 12. elokuuta 2010

Ohne dich kann ich nicht sein


"Jos sua ei ois ollut, 
niin olisin keksinyt sut,
ois susta samanlainen tullut, 
mitään en ois muuttanut,
oot valona mun tiellä, 
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä, 

jos sua ei ois ollutkaan"
(Kaija Koo - Jos sua ei ois ollut)


"Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en"
(Johanna Kurkela - Sun särkyä mä anna en)

"Ole mun sinä vain voit kaipuuni täyttää
Ole mun sillä voit vain unelmat näyttää.
Olen sun öiden ylitse syliin mut sulje,
kokonaan tämä elämä vierelläin kulje.

Koetaan täällä yhdessä ilomme aiheet
Jaetaan myöskin surut ja toistemme murheet
Vaikka tie mulla kylmä ja pitkäkin oisi
silloinkin myötätuulet mut luoksesi toisi.

Sinä vain,
ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
Sinä vain,
yksin pystyt mulle voimaa antamaan
Sinä vain,
joka kerran rakkauden sait syttymään
Sinä vain,
olet aina ainoain."
(Tauski - Sinä vain)

"Oot voimani mun
kun jään syliin sun
voin siirtää mä vuoret paikoiltaan
niin vahva mä oon
sun kainaloos vain jos jäädä saan"
(Anna Eriksson - Oot voimani mun)

Villikissa on kesytetty

Nyt alkoi tämän ennen niin villin ja vapaan kissan elämä tasaantua urilleen uuden kesyttäjän myötä - kaikkien näiden ihmisten joukosta löytyi lopultakin se, jossa oli tarpeeksi sitä jotain saamaan allekirjoittaneen asettumaan aloilleen. 

Kaikki ne "ei-enää-ikinä-naimisiin"- ja "paskat parisuhteista, minähän olen ja pysyn sinkkuna" -puheet ja mietteet ovat kuin eri ihmisen ajatusmaailmasta, kun vihdoin ja viimein on löytänyt rinnalle sen ihmisen, jonka kanssa kaikki vain yksinkertaisesti toimii. Ei tarvitse enää epäröidä eikä kysyä hiljaa itseltään, että onkohan tämä nyt tässä ja tuleekohan tästä mitään - sen vain tietää. Tässä se nyt on ja muuta ei enää tarvita, ikinä. Sääli heitä, jotka moista tunnetta eivät ole vielä kokeneet tai tule koskaan tuntemaan, sillä sen parempaa tunnetta ei ihmisellä voi tässä elämässä olla!

Omalla kohdalla pätee pitkälti sanonta "järki on turhaa, kun tunteet määrää", mutta kyllä nyt jonkinlainen looginen ajattelukyky sentään tässäkin tilanteessa toimii. Umpirakastuneena on tietysti helppo huudella tällaisia, mutta en silti voi olla ajattelematta nykymaailman menoa koskien parisuhteita - ja ihmisten yksiavioisuutta. Tai siis että onko sitä edes? On koetettu jos vaikka minkälaisella konstilla iän ja kaiken selvittää ja arpoa, onko ihminen yksi- vai moniavioinen luonne - tiede liputti vastikään yksiavioisuuden puolesta perustelemalla asiaa valkosolujen määrällä. Teoria sekin. Toiset taas sanovat sen olevan puhtaasti kulttuuriseikka. Ehkä niinkin. Kromosomejakin on tutkittu ja ties mitä kokeiltu mutta varma vastaus on vieläkin hakusessa.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että vastoin monia eläimiä, jotka eivät koe rakastumisen tunteita vaan jatkavat sukua luontaisen lisääntymisviettinsä varassa, ihmiset voivat tietoisesti vaikuttaa tekemiinsä valintoihin. Ihmisille on annettu kyky rakastua ja ihastua, ja ihminen myös pystyy tuntemaan fyysistä mielihyvää suvunjatkamisrituaalien kautta - toisin kuin eläimet - tai jos joku väittää toisin, kuuntelen innolla perusteluja väitteeseen.


Ennen muinoin yksiavioisuus oli enemmän arvossaan kuin tänä päivänä, kun koko maailma on menossa suuntaan, jossa kaikkea täytyy kokeilla edes kerran elämässä, paitsi omaa siskoa ja kansantanssia - ja kohta varmaan niitäkin. Olivatko ihmiset ennen siveellisempiä? No pääsääntöisesti olivat. Mitenkö niin? No, mielihalujen toteuttaminen oli ensinnäkin käytännössä hankalaa. Välimatkat olivat pitkiä ja kauraooppeli oli ainoa kulkupeli (ja sitäkin tarvittiin työkäyttöön), ja riettaiden ajatusten vallatessa mielen ei ollut aina vara valita sitä unelmien täyttymystä, vaan täytyi tyytyä naapuritalon renkipoikaan tai piikatyttöön, ja heinäladossakin pistelivät oljenkorret ilkeästi persposkiin. Jututkin levisivät pienellä kylällä äkkiä. Mainehan siinä meni. 

Toisekseen ihmiset olivat vahvasti uskonnollisia ja jumalanpelko oli koko ajan läsnä. Ihmisillä oli moraalia ja selkärankaa. Ei edes ajateltu moisia irstauksia ennenkuin pohjoisen korpikansan valtasi syntiset vaikutteet. Mistäkö? No rapakon takaa tietysti. Aina kuin koti-Suomeen rantautuu jotain itselle vierasta, syyttävä sormi lipsahtaa herkästi osoittelemaan Ameriikan suuntaan - ja eihän se yleensä väärässäkään ole. Sieltä suoltaa pahuuden torvet tötteröllään syntisiä ja moraalittomia vaikutteitaan ympäri maailman, ja pieni ihminen on jälleen voimaton.


Ihmisten valuessa maaseudun rauhasta yhä suurempien kaupunkien vilinään heräsi kai ajatus myös kaikesta, mitä siellä voikaan kokea. Ihmiset hankkivat parempia ammatteja, saivat käyttöönsä enemmän rahaa, ja varsinkin naisten käytöksessä tämä näkyy. Kun ei tarvitse enää ahtautua nyrkin ja hellan väliin eikä talous ole kenestäkään miehestä riippuvainen, ei enää pää pysy menossa mukana kun ei tiedä mitä kaikkea sillä vapauden määrällä tekisi. No, pistäisi elämän risaiseksi tietenkin. Miehiä tulee ja menee, mikään ei enää ole tarpeeksi hyvää, seikkailuja toisensa perään. Hyvästi perhe ja vaipanvaihdot, tervetuloa villi sinkkuelämä ja oma ura!

Itse en samaistu tähän ajattelutapaan. Arvostan edelleen kovasti perhettä ja tuttua ja turvallista kotielämää. Minua ei kiinnosta irtosuhteet eikä kosteat baari-illat "huomenta, mis mä oon?" -lausahduksineen. Tottakai oma ura on tietyllä tapaa kiehtova ajatus, ja täysin kotona iän kaiken viihtyvää pullantuoksuista äitihahmoa minusta tuskin koskaan saa, mutta silti näen itseni mieluusti tutussa ja turvallisessa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa, eikä jokunen lapsi olisi yhtään pahitteeksi.


Nykyään ihmisillä tuntuu vain olevan tarve saada kaikki mahdollinen heti paikalla, ei osata arvostaa sitä mitä on, vaan aina halutaan parempaa. Pitäisi ehtiä kokea lyhyen ihmiselämän aikana kaikki mikä vain irti lähtee.
Puolet avioliitoista päättyy eroon. Varovaistenkin arvioiden mukaan suuri määrä miehiä elää koko ajan siinä luulossa, että ovat lastensa biologisia isiä, vaikka totuus on täysin toinen. Suurin osa sekä miehistä ja naisista on pettänyt kumppaniaan. Iso osa tekee tätä säännöllisesti. Mitä tästä pitäisi päätellä? Minkä on mennyt kotikasvatuksessa vikaan, kun ei aikuisiälläkään ole ymmärtänyt oikean ja väärän eroa? 

Pelkästään minä olen nähnyt pettämistä elämäni aikana niin paljon, että se ei kohta enää edes hätkähdytä. Ja se on huolestuttavaa. Ei luulisi olevan hankalaa kohdella toista niin kuin itse haluaisi itseään kohdeltavan.Ehkä ihminen sittenkin toimii kuin eläin.


Lopetan moraalisaarnani toteamalla sen huojentavan tiedon, että onneksi nämä toisia kaltoin kohtelevat paskiaiset saavat aina ennemmin tai myöhemmin ansionsa mukaan, ja tulevat olemaan itse kaulaansa myöten siinä kusessa ja paskassa mihin ovat toista koettaneet teoillaan upottaa. Ja mikä parasta, nämä uhrit ottavat usein virheistä opikseen ja osaavat kahta kauheammin arvostaa sellaista parisuhdetta, joka sisältää niinkin ihanan asian kuin molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Eivätkä nämä moraalivammaiset taatusti tule kokemaan elämänsä aikana sitä tunnetta, kun toinen rakastaa vilpittömästi sydämensä pohjasta ja itse voi hyvällä omallatunnolla tuntea samoin. Ilman näitä itsekkäitä ihmisiä tälle tunteelle ei osaisi ehkä antaa oikeanlaista painoarvoa, joten ehkä kaiken tämän syyttelyn ohessa, ironista kyllä, heille kuuluu myös pieni kiitos.

Kuten Robert A. Heinlein sanoi: "Rakkaus on tila, jossa toisen onnellisuus on olennaista omallesi".

tiistai 10. elokuuta 2010

Novus est amor


Novus est amor, latinankielinen lausahdus joka pitää sisällään niin hienon käsitteen kuin "ihmeellinen on rakkaus".

Rakkaus on ehdottomasti hienoin asia elämässä. Sen tunnetta ei voi verrata mihinkään muuhun, ja sen voimalla ihminen jaksaa tässä elämässä pahemmatkin koettelemukset ja huonot päivät. Siksi tähän väliin ajatelmia ja lasten lausahduksia tuosta ihanasta asiasta, josta toivottavasti jokainen meistä tässä elämässä pääsee mahdollisimman suurissa määrin osalliseksi!
 
”Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä. 

Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.

Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.

Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.

Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.

Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.

Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;

mutta suurin niistä on Rakkaus.”

” Rakkaudessa on aina vähän hulluutta, mutta niin on hulluudessakin aina vähän järkeä.” - Friedrich Nietzsche


” Äidiltä vie parikymmentä vuotta tehdä pojasta mies, ja sitten toinen nainen tekee hänestä hupsun parissakymmenessä minuutissa.” - Robert Frost


” Rakkaus on tila, jossa toisen onnellisuus on olennaista omallesi.” - Robert A. Heinlein



”Rakkaus on kuin perhosen lento, niin hauras, kaunis ja ihmeen hento,
vaan hoivaa sitä ja huolta kanna, sen kauniimpaa asiaa ei elämä anna”


”Miehet eivät ole kyyneleiden arvoisia – paitsi se ainoa, joka on, ei koskaan itketä sinua”.


” Aviomies on hän, jonka sylissä et voi olla ihailematta makuasi miesten suhteen. ”-Pat Jerred-


” Rakkaus tekee heikosta vahvan. ”-Kiinalainen sananlasku-


” Tuhlattua on aika, joka ei kulunut rakkaudessa. ”-Torquato Tasso-


” Rakastuneena et ole järkevä, ja jos toimit järkevästi, et voi olla rakastunut.” -Publilius Syrus-


” Sillä mikään ei ole ihanampaa kuin miehen ja vaimon keskinäinen, horjumaton rakkaus.” -Homeros-


” Sydämellä on syynsä, joita järki ei ymmärrä.” -Blaise Pascal-    

” Ihminen ei rakasta tarpeeksi jos hän ei rakasta liikaa.” -L. Du Peschier-

”Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneet kiinni toisiinsa” (Pikku Myy)


”Rakkaus on ainoa joka kasvaa, kun sitä tuhlataan”


”Älä valitse rakkaudessa sitä, joka kanssa voit elää, vaan se, jota ilman et voi elää”


”Yksi tärkeimmistä matkoista mitä ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan”


”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden, ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen”


”Rakkauden ensi huokaisu on järjen viimeinen” (Antoine Bret)


”Avioliiton solmiminen on toimitus, jossa pujotetaan naiselle rengas sormeen ja miehelle nenään.” (Herbert Spencer)

LASTEN VIISAUKSIA

” Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut. ” Henrik 6 v.


” Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevatjonkun siivoamaan heidän jälkiään!" (Lynette, 9)


” Rakkaus löytää sinut vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät minut." (Bobby, 8)


” Rakastavaiset vain tuijottavat toisiaan niin, että heidän ruokansa jäähtyy. Muut ihmiset välittävät enemmän ruuasta." (Brad, 8)


"Ole hyvä suutelija. Se saattaa saada vaimosi unohtamaan,ettet koskaan vie roskia ulos."(Randy, 8)


"Sinun ei koskaan pitäisi pussata tyttöä, ellei sinulla ole tarpeeksi varaa ostaa hänelle iso sormus ja omat videot, koska hän haluaa katsella häitään videolta." (Jim, 10)


"Koskaan ei pitäisi pussata toisten ihmisten nähden. On todella noloa, jos joku näkee sinut. Jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun komean pojan kanssa, mutta vain muutaman tunnin." (Kally, 9)


” Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.” (Eero7v.)


” Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä.”


”Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.” (Anne 7v.)


"Treffit on sitä varten, että huvitellaan ja ihmisten pitää olla treffeillä että opitaan tuntemaan toisensa. Jopa pojilla on joskus jotain mielenkiintosta sanottavaa, jos oikeen tarpeeksi kauan kuuntelee." - Linette 8v


"Ekana täytyy löytää joku joka tykkää samoista asioista ku itte. Jos esimerkiks tykkää jalkapallosta, täytyy löytää vaimo joka tuo sipsejä ja kaljaa." - Alain 10v


"Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista."  -Ann 7 v.


” Silloin, kun rakastutaan, luvataan, ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat heti, kun mies vetää kännit.” - Dan, 7 v


” Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa.” -Sofia 5v


” Ei kirkossa tarvitse mennä naimisiin. Naimisiin voi mennä sosiaalitoimistossa. Tai voi muuttaa yhteen niin että ei kerro kenellekkään. Tärkeintä on, että itse tietää sen. ” -Nina 6v


” Kun sydän lyö nopeammin ja kasvot tulevat punaisiksi, niin on rakastunut.” -Marta 6v


” Kun mennään naimisiin, ei saa nauraa. Eikä myöskään saa sanoa ei.” -Catherine 5v


” Jos kestää yhdessä 65 vuotta, saa kultamitalin. Silloin vietetään kultahäitä ja juodaan ja pidetään hauskaa. Jos eroaa, saa vain pari rautamöykkyä.” -Kåre 6v

” Lapset ja vaimot on tärkeitä ihmiselle. Miehet pitää niistä.” -Erik 6v

Jaa että miksi minä näitä imeliä kliseitä tänne postittelen? No, yksinkertaisesti siksi että juuri tällä hetkellä nämä samat tunteet myllertää mielessä, ja vaikka saatankin olla hieman hurahtanut, niin ei haittaa, sillä sen ansiosta jokainen aamu ja jokainen ilta avautuu täysin uudessa valossa.