Ensilunta odotellen

Sanoista tekoihin - tuli lopultakin aika lunastaa jo kauan puhutut puheet järjestelmädigikameran hankkimisesta ja nyt sen tein. Viimeinkin. Johan sitä suunnitellessa taisi vuosi tai useampikin vierähtää. Mitäänhän minä en niistä tiedä, mutta jostainhan se on aloitettava. Canonille jostain mystisestä syystä uskollisena tilasin EOS 500D:n ja nähtäväksi jää millaista jälkeä tällainen ammattikuvauksen amatööri saa aikaan.

Nuorena naureskeltiin siskon kanssa vanhemmille, jotka eivät osanneet kännykkää käyttää, tietokoneesta puhumattakaan. Mehän osattiin, olihan siinä ekassa Nokian 5110:ssä ihan matopeli ja kaikkea. Tilattiin logoja ja soittoääniä - muistan, että seuraavassa 3110:ssä oli oikein Irwinin Rentun ruusu soittoäänenä. Oli se jännää, oltiinhan me totuttu soittelemaan kavereille aina vaan lankapuhelimesta. Nettiäkin käytettiin kuin vettä vaan, etupäässä Kissin chatissa pyörittiin. Oltiin niin mukana kehityksen kelkassa, että. 

Entäs nyt? Myönnän, että voisin seurata aikaani ehkä paremminkin. Olen melkein poikkeuksetta pihalla kuin lumiukko katsellessani nykylasten häikäiseviä tekniikan taitoja. Monilla kavereillakin on kalliit älypuhelimet, minä pidän itsepintasesti kiinni omasta vähemmän älyllisestä, "kunhan sillä voi soittaa niin se riittää". Hups, kuulostan ihan omilta vanhemmiltani aikoinaan. Miten tässä näin kävi? Nauraako oma tyttö minulle kymmenen vuoden päästä, miten "äiti on ihan kalkkis, ei se tajuu". Vähänkö noloa. 

Mut hei, vielähän tässä on aikaa ottaa kehitystä kiinni. Vaikka siitä uuden kameran käytöstä on ihan hyvä aloittaa. Hankkivathan vanhemmatkin viimein ne kännykätkin ja äiti oppi jopa kirjoittamaan tekstiviestejä, joten eiköhän minullakin ole ihan kohtuulliset mahdollisuudet päästä jyvälle nykymenosta. Maailma kehittyy, ja minä sen mukana.

Sen verran sain kuitenkin kehityttyä, että tuunasin vähän omia nettisivuja. Nykyään vanha tuttu osoite toimii rinnakkaisdomainina, virallisesti sivut löytyvät osoitteesta www.anumikkonen.com. Logokin meni uusiksi nykyisen sukunimen mukaisesti ja sivut muutenkin uusiutuivat hienoisesti. Käykääpäs tsekkaamassa! Itse palvelut eli piirrostyöt toimivat edelleen ihan entisellään. 

Sain muuten nyt aivan loistavan idean. Ihan mahtifiilis on se, kun keksii ihan yhtäkkiä jonkun jutun mistä innostua. Tarkemmin en kehtaa vielä asiasta kertoa koska se on suunnitteluasteella ja kehitysvaiheessa, mtta työstän sitä koko ajan. Sen verran sanon, että kyseessä on sarjakuva. Miten vaan muulta tekemiseltä ja menemiseltä ehdin, aion piirtää siinä ohella myös tätä uutta sarjista, johon sain ainakin omasta mielestä kivan idean tässä yllättäen. Katsotaan miten homma etenee! En malta odottaa että pääsen siitä vähän enempi kertomaan, mutta vielä ei huvita hurjia huudella.

Lokakuu on vaihtumassa marraskuuksi mutta syksy sen kun jatkuu tasaisen leutona. Pakkasista ei ole tietoakaan, paitsi joskus myöhäisen illan tai aikaisen aamun tunteina kun pieni kuura on kerrostunut auton ikkunoihin. Huomaatteko, ei sellaista allekirjoittaneen päivitystä, joka ei jotenkin sivuaisi senhetkistä säätilaa. Mutta kun se on niin mukavaa! On kiva fiilistellä kulloistakin vuodenaikaa ja säätä. Olen ihan liian koukussa kaikkeen, mistä voi saada jotain elämyksiä, eikä siihen aina tarvita paljoakaan. Yksi helpoimmista ja parhaimmista keinoista on elää hetkessä ja nähdä se, mikä on juuri siinä nenän edessä - ja nauttia siitä. 

Innokkaana jouluihmisenä jatkan täällä lumen odotusta ja kaikkea vuoden parhaimpaan ajankohtaan - juuri niin, jouluun - liittyvien suunnitelmien tekemistä.

Syksyn jatkoja!

Muuttohaaveita ja Muumimukeja

Syksy sen kun etenee, ja talvi sen kun lähenee. Lähestyvä kylmyys on riisunut puut alastomiksi, luonto ikäänkuin odottaa jotain tapahtuvaksi. Se jokin on ensilumi. Pian se sataa, sulaa ehkä pois, mutta pian sitä on puhtaanvalkoisena vaippana kaikkialla.

Muumit kuluttivat talven omalla tavallaan; nukkumalla. Luonto lumen alla odotti horrostilassa kevättä ja heräämistä uuteen kukoistukseen, joten Muumitkin kai katsoivat parhaaksi tehdä samoin. Välillä nekin tosin havahtuivat hereille kesken kylmimmän kauden huomatakseen sen taianomaisen kauneuden,

Minä tarvitsen kaikki neljä vuodenaikaa.

Tummanpuhuvan talven, hohtavat hanget, purevat pakkaset, hennot hiutaleet ja räiskyvät revontulet. Joulunajan odotuksen, lahjojen suunnittelun ja askartelun, tunnelmallisen savusaunan aattoiltana, palvatun kinkun, piparkakun huumaavan tuoksun, tuoksukynttilät ja kimaltavat koristeet kuusen oksilla. Joulupukin kuumalinja, joulurauhan julistus ja Lumiukko taustalla televisiossa pyörien. Perhe ja sukulaiset kerääntyneenä yhteen syömään ja juhlimaan.

Kevättä ennakoivan auringon ensimmäiset lämmittävät säteet kovilla hangilla, pilkkijät järvien jäällä kaloja narraten, polanteiden alta pilkistävät pikitiet, pitenevät päivät ja valoisuus, orastavat hiirenkorvat koivuissa ja suloisesti solisevat kevätpurot, ensimmäiset voikukat ja leskenlehdet tienvierustoilla.

Loistoonsa puhkeava kesäinen luonto, uudet perunat, keskikesän juhla juhannustaikoineen, saunoineen ja kokkoineen, grilli-illat ystävien kesken, luonnonkukkien väriloisto, valoisat kesäyöt jolloin koko maailma tuntuu pysähtyvän, kuikan huuto järven selän yli, nouseva usva öisen vesistön ylle, aamuyön tunteina syöttiin nappaavat kalat. Vastaleikatun ruohon tuoksu, polttavan kuuma hiekka varpaiden alla, lasten riemunkiljahdukset uimarannalla, iltauinti viileässä järvivedessä, kaikki ne ihanat kesätapahtumat joita on jokainen paikkakunta pullollaan. Heinäsirkkojen sirinä heinikoissa, ukkosmyrskyn jylinä ja taivaalla sinkoilevat salamat, tuoreet koivuvastat, kesämökit ja karavaanarit. Kiireettömät, lomailevat ihmiset, ensimmäiset mansikat ja niistä tehty kermakakku.

Kierron päättää pimenevä syksy, räiskähtelevä ruska upeissa värisävyissään, arkirutiinien palaaminen, lämmittävät huovat ja villasukat, kaakaomukit ja hyvä kirja. Kypsyvät marjat metsissä, raikkaat, pakkasenpuremat aamut ja ensilumen odotus.

Kaikkia näitä yhtä innolla odotan ja kaikista niistä nautin tasapuolisesti. Onneksi meillä Suomessa on etuoikeus siihen.

Muumeja kun tuossa alussa sivusin, niin jatkanpa hieman samalla teemalla; jo ties monettako vuotta keräilen Muumimukeja, välillä enemmän ja välillä vähemmän innokkaasti. Nyt tuli taas sellainen vaihe, että hankin useamman mukin kokoelmiin kerralla. Onpahan ainakin jonkinlainen pesämuna Minni-tytölle joskus aikanaan, kun kyseiset mukit tunnetusti kasvattavat arvoaan ajan myötä. Kallein Muumimuki johon itse olen törmännyt, on vuoden 2004 erikoiserä Tove Janssonin nimenomaan Fazerille suunnittelemaa mukia jota on voinut ostaa hetken aikaa Helsingin Kluuvikadun Fazer-myymälästä. Niitä on muistaakseni tehty 400 kappaletta ja yhdellä sellaisella oli huuto.netissä vastikään yli 2000 euroa hintaa. Niinsanotut "tavallisetkin" Muumimukit, jotka ovat joko poistuneet tuotannosta tai olleet myynnissä vain hetken aikaa (kausimukit) nostavat arvoaan nopeasti. Muutaman vuoden takaisista kausimukeista pyydetään helposti 50-100 euroa kappaleelta, vanhemmista erikoismukeista satojakin euroja. Keräilystähän tässä on kyse, ja kun koko ikäni olen jotain keräillyt aina pullonkorkeista postimerkkeihin niin tämä on luontevaa jatkumoa tälle tavalle. Mitään täydellistä kokoelmaa en tavoittele, mutta jos edes kaikki lähivuosien mukit keräisi talteen arvoaan kasvattamaan.

Mukeista muuttoajatuksiin. Jopa minä, piintynyt ja paljasjalkainen kainuulainen olen mielessäni sulatellut jo tovin aikaa ajatusta muista maisemista. Nälkämaan vaarat toki ovat sitä ainoaa oikeaa kotiseutua aina, mutta vielä kohtuunuori ihminen kaipaa elämäänsä uusia haasteita. Ainahan on mahdollisuus paluumuuttaa takaisin jos uusi elämä ei otakaan tuulta siipiensä alle. On vain masentavaa nähdä miten ennen niin virkeät kotikylän taajamat autioituvat ja miten palvelut siirtyvät pois suurempiin kasvukeskuksiin.

Tänne tuntuvat jäävän enää vain ne harvat, joilla täällä on hyvin töitä, ja sitten ne joilla ei ole tarpeeksi intoa lähteä tekemään haaveilleen jotain. Totuus kun on, että täällä ei ole läheskään niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin suuremmissa kaupungeissa. Paikalliset uutiskanavat toistavat samoja, surullisia otsikoitaan humalassa rälläävistä alaikäisistä nuorista ja ilkivallasta, kun turhautuneisuutta puretaan väärällä tavalla. Kaikkia yleistämättä on pakko kuitenkin mainita myös kainuulaisesta perusluonteesta, jota ihan syyttä suotta ei kateelliseksi moitita. Kaikkea uutta ja erilaista katsotaan kieroon ja arvostelemassa ollaan kyllä aina ensimmäisenä. Uusien ajatusten puolestapuhujat saavat tehdä totista työtä raivatakseen täkäläisiin jurottajiin minkäänlaista toisinajattelua, kun kaikkea ollaan vastaan ihan vain periaatteesta. Uudet hankkeet joko kaatuvat tai vähintään pitkittyvät vuosikausia kun valitustenkin päälle pistetään varmuuden vuoksi vielä lisävalitus menemään ettei mikään uusi innovaatio vahingossakaan pääse pilaamaan mitään tuttua ja turvallista.

Tuo kuuluisa katajaisen kansan äänitorvi, paikallislehden Kuuloluuri on näiden vastarannan kiiskien kanava tuoda kaikille tiedoksi vuodesta toiseen samat valitusvirret. Uusi uimahalli, koiranpaskat, yölliset naapurin vessassakäynnit kerrostalossa, ukkomiehiä vikittelevät naikkoset ja paikallisen rautakaupan jokimaiseman raiskaus ovat aiheista ne kestosuosikit ja ongelmista suurimmat.

Vaikka täällä on niin paljon hyvääkin, jonka vuoksi täällä on viihtynyt ja elämää tänne rakentanut, alkaisi kuitenkin kohta olla aika saada vaihtelua ja uusia näkökulmia. Tarpeeksi kauan on tullut katsottua ja kuunneltua miten Tuunaaja-Tane ja Rassaaja-Rane ulvottavat teinivirityksiään pikkukaupungin kujilla ja kalastelevat kyytiin niitä nuoria naikkosia joita muu maailma ei ole vielä mukaansa houkuttanut. Mutta kuten sanottu, nämä mietinnät ovat vielä ihan ajatustasolla ja lähteminen suurempiin ympyöihin vaatisi tässä elämäntilanteessa kohtuullisen paljon käytännön tekoja.

En vain voi olla miettimättä, etteikö se kaikki vaiva maksaisi itseänsä nopeasti myös takaisin.