Kymmenen miljoonan tähden

Kuva: Veikkaus

Lottokone arpoo taas tänäkin lauantaina 7 numeroa 39:stä, kuten joka ikinen viikko. Tällä kertaa panokset vain ovat paljon tavallista suuremmat - ensimmäistä kertaa potti on kohonnut hurjaan kymmeneen miljoonaan euroon. Jääkö se taas jakamatta kasvaen taas seuraavaa kierrosta varten, saako sen yksi ainoa onnellinen vai meneekö se jakoon useamman ihmisen kesken?

Kymmenen miljoonaa. 10 000 000 e. 

Niin suuri summa, ettei tavallinen duunari sitä oikein edes ymmärrä. Miljardööreille ja upporikkaille pieni summa, mutta tavalliselle tallaajalle tähtitieteellinen. Väkisinkin sitä heittäytyy haaveilemaan, mitä sillä kaikella oikein tekisi. Vaatimaton suomalainen todennäköisimmin maksaisi lainat pois, ostaisi asunnon ja auton, kesämökin tottakai, antaisi läheisimmille ihmisille osansa ja ehkä matkustaisi jonnekin, loput menisivät säästöön. Oltaisiin niinkuin ennenkin, vähän enemmän toki kaupan kassalla hymyilyttäisi, mutta ylimääräisille ei huudeltaisi.

Luin erään lottovoittajan tarinaa. Olen lukenut niitä ennenkin, eikä ne vastoin luuloja ole usein erityisen ruusuisia. Katkeruutta, kateutta, uusia "kavereita" joita kiinnostaa enemmän tienaaminen kuin tuttavuus, "vanhat" kaverit vastaavasti vetämässä herneitä nenään "kun se ei taaskaan tarjonnut". Hetken hullaantumista ja samassa huumassa tehtyjä tyhmiä päätöksiä. Tässä viimeisimmässä tarinassa taannoinen voittaja totesi, että oli oikeastaan hauskempaa silloin, kun vielä vasta haaveili lottovoitosta ja siitä, mitä sillä kaikella rahamäärällä tekisi. Unelma voitosta oli itse voittoa merkityksellisempää. Todellisuus ei sitten enää ollutkaan niin kivaa.

Myönnän, minäkin tein muutaman rivin lottoa. 

Todennäköisyys veikata oikein kaikki seitsemän on 1:15 000 000. Eli melkoisen olematon. Silti sitä haluaa kai pitää pienen jännityksen yllä lauantai-illassa ja ehkä aavistuksen leikitellä ajatuksella, että entä jos. Saisihan sillä kaikenlaista, olisihan elämä rahallisesti helpompaa.

Kuitenkin, kun puhutaan niistä asioista, jotka tässä elämässä oikeasti meille merkitsee, raha jää toissijaiseksi. Tavoittelemme sitä, haluamme rikastua, luulemme että se tekee meidät onnelliseksi, mutta kun meiltä viedään jotain sellaista mitä ei rahalla saa, ei millään omaisuudella yhtäkkiä olekaan enää mitään merkitystä. Eikä mikään, mitä yhtäkkiä onkin mielin määrin saatavilla, olekaan enää loppujen lopuksi niin kivaa.

Ne, jotka ovat menettäneen rakkaan ihmisen, antaisivat kaikki rahansa saadakseen hänet takaisin jos se vain olisi mahdollista, mutta mitkään maailman rikkaudet eivät pysty sitä tekemään. Silloin sen viimeistään huomaa, miten naurettava on maallisen materian arvo. Kymmenen miljoonaa tai enemmänkin muuttuu yhtäkkiä merkityksettömäksi kun vaa'alla on vastassa ne jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Voin siis sanoa, että myös minä olen huomattavan paljon tuota kymmentä miljoonaa euroa rikkaampi, kuten myös kaikki ne jotka ymmärtävät arvostaa elämässään niitä asioita, joita ei saa vaikka tilillä olisi miten paljon katetta. Jokaista ihmistä, joka merkitsee jotain. Jokaista uutta aamua, johon saa herätä. Jokaista hymyä jonka lapsesi sinulle aamulla antaa. Jokaista rakkaudentunnustusta jonka rakkaasi sinulle kuiskaa.

Millainen olisi se maailma, jossa sinulla olisi kaikki ne tavarat joista suurin osa voi koskaan vain haaveilla - kalleimmat autot, hulppeimmat talot, tyyriimmät veneet ja leluja joka lähtöön - mutta ei yhtä ainoaa ihmistä jonka kanssa voisit jakaa sen kaiken?

Trendejä ja Tallinnan-matkaa

Sateista syyskuun loppua Kajaanista! Mieluummin toivottaisin aurinkoista, mutta kyseinen taivaankappale on isohkolla prosentilla pysynyt pilviverhon peitossa, vieläpä sateisen sellaisen, että otetaan nyt sitten ilo irti siitä mitä meille annetaan eikä itketä paisteen perään, kyllä sitäkin vielä kyllästymiseen asti saadaan.

Piirsinpä tuossa oheisen kuvan rakkaasta tyttärestä. Koska tämä blogi toimii jonkin sortin jatkumona omille nettisivuille, vaikkakin eri osoitteessa, niin sivutaan nyt itse aihetta eli piirustuspuoltakin vähäsen; vaikka elämäntilanteesta johtuen tämä vuosi on ollut taiteilujen tiimoilta rauhallisempi, pysyy kynä edelleen kädessä aina silloin kun siihen aikaa liikenee. Eli mikäli haluat saada itsesi/kaverisi/koirasi/autosi/mummosi/lapsesi/vaikka kukkapenkkisi ikuistettua paperille tai mielessä pyörii muu taiteellista näkemystä edellyttävä työ jota itse et jaksa/ehdi/osaa toteuttaa niin kotisivuilta saat yhteystiedot mistä tavoittaa -kun vain kärsivällisyyttä aikataulun suhteen löytyy. Mielelläni piirtelisin enemmänkin, mutta kun laadusta ei halua tinkiä - ja nimenomaan työn jälki on se mikä kärsii, kun koettaa pitää kynää toisessa ja tuttipulloa toisessa kädessä. Asiat siis tärkeysjärjestykseen, ensin lapsi ja perässä muut työt sitä mukaa kun niihin löytyy aikaa.

Se tältä erää siitä aiheesta, siirto seuraavaan pohdittavaan aiheeseen.

Aina kun jostain asiasta tulee muotivillitys, siitä tuppaa menemään maku ennen pitkää. Haluan innostua uusista asioista, mutta kun niin tekee yhtäkkiä lauma muitakin saman asian tiimoilta, ei se olekaan enää niin kivaa - ainakaan allekirjoittaneesta. Tiettyyn pisteeseen asti ne voivat lisätä intoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden saman jutun omaksensa kokeneiden kesken, mutta kun siitä tulee kaikkien tietoon levinnyt ilmiö, ei olekaan enää niin kivaa. Jaettu ilo ei aina ole tuplaten iloa. Ihan kuin vuosia varjeltu pienen piirin sisäinen salaisuus olisi röyhkeästi repäisty kaiken kansan kuuluville. Kuin oltaisiin viety jotain omaa.

Esimerkki. Perussuomalaiset tuntuivat hyvältä puolueelta silloin aikoinaan, kun kannatus oli vain muutaman prosenttiyksikön lukemissa. Nyt ei liene enää ketään, jolle puolue jäsenineen ei olisi jotenkin tuttu. Jäsenenä olen edelleen, mutta väkisinkin tulee välillä olo, että ihmiset ajattelevat taas yhden hurahtaneen joukkokapinaan massan mukana sen suuremmin ajattelematta. Turha siinä on selittää, että olin kyllä puhumassa puoleen periaatteiden puolesta jo silloin kun koko Soini oli vielä suurelle osalle tuntematon nimi. Myönnetään, että Perussuomalaisten äkkirynnäkkö politiikan huipulle ei ole ainoa syy, miksi innostus on itsellä ollut hieman laskusuhdanteinen - niin monta vaaleista jollain ihmeellä läpi päässyttä on julkisesti vetänyt puoluetta lokaan teoillaan ja tökeröillä lausunnoillaan että itseäkin hävettää. Sääli, sillä puolueessa olisi potentiaalia periaatteidensa puolesta vaikka kuinka, kun sitä vain oikeanlaisten henkilöiden toimesta osattaisiin kunnolla hyödyntää.

Toinen, ehkä parempi esimerkki. Karppaus on nyttemmin likipitäen jokaiselle tuttu ilmiö. Hiilihydraattitietoisuus on kaikkien huulilla. Pikaruokaketjutkin lanseeraavat jo karppaajille varta vasten suunniteltuja annoksia ja leipomot tuovat markkinoille hätäpäissään vähähiilarista leipää Karppisesta Skarppiin kun normaali leipä ei tahdo enää tuttuun tapaan mennä kaupaksi. Tästäkin puuhasta on vähän maku menossa. Ei kirjaimellisesti, sillä karppiruokavalio on varsin maukasta, mutta jotenkin sitä ei tahdo enää haluta mainita kenellekään syövänsä hiilihydraattitietoisesti kun muuten hyvästä ja toimivasta ruokavaliosta on tullut muoti-ilmiö, niidenkin keskuudessa jotka eivät oikeasti ole siihen perehtyneet mutta joiden täytyy kaikin keinoin koettaa pysyä perillä viimeisimmistä villityksistä.

Joku asiantuntija jossain joskus veikkasi, että karppausvillityskin vielä menee ohi. Trendit tulevat ja menevät. Karppaus kuitenkin toimii monia muita dieettejä ja kuureja paremmin ja on mielekkäämpää koska siinä ei tarvitse nälissään kärvistellä, joten veikkaan ettei se ihan tyystin mene pois muodista, mutta uskon että suurin into laantuu ja peruna ja leipä palaavat pikkuhiljaa ainakin pieneksi osaksi hiilaritietoisimpienkin ruokavalioon. Itse en ole niistä koskaan tyystin luopunutkaan, vähentänyt vain, mutta minulla nyt ei paljon kiloja olekaan pudotettavana. Karppaus onkin kaikkein tehokkainta niille, joilla oikeasti on mitä laihduttaa. Parasta mitä lihava ihminen voi itselleen tehdä, sanotaan. Urheileva tarvitsee hiilareita, mutta karppaamalla kilot karisee vaikka paikallaan istuen.

Jos minun pitäisi veikata seuraava ruokatrendi, arvelisin ja toivoisin sen olevan se mihin on jo pitkään ollut pieniä merkkejä havaittavissa: lähiruoka. Terveellinen, ekologinen, vähän käsitelty, ravintorikas, lisäaineeton, tuore ja aito paikallinen ruoka. Lähiseudulla tai edes kotimaassa tuotetut puhtaat ja yksinkertaiset raaka-aineet; liha, kala, juurekset, vihannekset, marjat, leipä. En ymmärrä, miksi ihmiset ahtavat itseensä kuormittain teollista, ravintoköyhää, lisäaineilla kyllästettyä roskaa, mutta onneksi tämä suuntaus näyttäisi pikkuhiljaa olevan kääntymässä kun ihmisten tietoisuus syömästään ravinnosta lisääntyy ja kiinnostus paikallisia tuottajia kohtaan kasvaa.

Se yleisestä pohdinnasta ja hetkeksi vielä henkilökohtaisimpien kuulumisten pariin.

Silloin kun arki alkaa tuntua hetkittäin liian tasaiselta tallaamiselta, piristän itseäni sillä missä koen olevani parhaimmillani - erilaisten tapahtumien suunnittelemisessa, pienien ja vähän isompienkin. Sain pitkäksi aikaa mielenvirikettä viime vuonna häiden järjestämisessä, sen jälkeen täydellä tohinalla ristiäisten suunnitteluun. Nyt kehittelyn alla on alustavasti jo pikkuneidin ekat synttärit, vaikka aikaa niihin onkin vielä seitsemän kuukautta, sekä toivon mukaan parit lähitulevaisuudessa siintävät omat valmistujaiset. Onpahan jotain värkättävää ja odotettavaa. Valmistujaisiin olen jo ajatustasolla suunnitellut oman mekonkin valmiiksi ja synttäreihin olen jo mielikuvituksissani leiponut itse omin kätösin päivänsankarin ekan kakunkin, vaikka aiempiin juhliin olen melkein poikkeuksetta tilannut sellaisen leipomosta. Nyt olen kuitenkin innostunut ajatuksesta tehdä sellainen itse, ja vaihteeksi marsipaaniversiona. Visio olisi jo valmiina, mutta toteutus odottaa vielä vuoroaan. Harjoitteluversiota odotellessa...

Miehen kanssa ollaan suunniteltu joulukuuksi pientä, muutaman päivän piristysreissua, keskelle pimeintä vuodenaikaa. Suuntana olisi siis risteilyretki Tallinnaan sekä kiertelyä vaihteeksi talvisessa Helsingissä - vaikka viime kesänä parhaimpaan loma-aikaan muutama päivä jo pääkaupunkiin tutustuttiin, jäi paljon käymisen arvoisia paikkoja silti näkemättä ja kokematta. Pääsee samalla käymään pikaristeilylläkin ja tutustumaan Suomenlahden tuolla puolen siintävään Tallinnaan, jossa päinvastoin kuin suurimmalla osalla suomalaisista pääasiallinen matkan tarkoitus ei ole viinan yletön rahtaaminen vaan lähinnä turistina kiertely ja kuuluisaan vanhaan kaupunkiin tutustuminen. Risteilyt itsessään eivät koskaan ole kiehtoneet, syystä että minulle on jäänyt niistä mielikuva lähinnä kosteiden irtiottojen eli ryyppäjäisten tapahtumapaikkana ja sen sortin kekkerit eivät oikein iske, mutta lähdetään nyt avoimin mielin katsomaan miltä se kokemus käytännössä tuntuu ja miten Viron pääkaupunki ensikertalaiselle avautuu.

Hassua, miten Taloussanomat vast'ikään julkaisi artikkelin siitä, miten säästää Tallinnan-matkalla. Tai otsikointi lupasi jopa suoranaista tienaamista. Minä tietenkin tutkimaan, että no miten sitten, onhan reissu sinne kohta ajankohtainen. Eipä yllättänyt, että uutisessa kerrottiin vain alkoholin ja tupakan rahtaamisesta. Missä oli kaikki muut vertailut? Elintarvikkeet, rakennustarvikkeet, palvelut? Olisi ollut kohtuullista kertoa myös kaikesta muusta mitä Tallinnalla on tarjottavanaan, sillä tuskin se kaikki rajoittuu vain viinaan. 

Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, jos ainoa mainittavan arvoinen asia naapurimaassamme vieraileville on se, miten tuot sieltä mahdollisimman halvat humalat ja tienaatkin jopa, rivien välistä päättelemällä voisi luulla että se viina pitäisi tuoda myyntitarkoituksessa, koska käsittääkseni koskaan ei voi tienata ostaessaan jotain (=menettäessään rahaa) ilman että myy sen eteenpäin kalliimmalla. En puhuisi edes säästämisestä, koska itse koen säästäväni vain silloin kun laitan rahaa konkreettisesti säästöön tai saan jotain oikeasti tarpeellista hyvin edullisesti. Viina on tuskin (toivottavasti) monelle kovin välttämätöntä. Korkeintaan jos aikomuksena on järjestää isomman luokan pirskeet joissa on alkoholitarjoilu ja joihin joka tapauksessa on ostettava juomat, voi tuon termin "säästää" jotenkin ymmärtää, tienaamista taas en. Pilkunviilausta ehkä, mutta kyseessä on kuitenkin Taloussanomat eikä mikään keltaisen lehdistön edustaja, jolloin uutistenkin olettaisi pysyvän asialinjalla. No, kukin tavallaan ja tuokoon viinaa kaksin käsin ja kuormittain sieltä ne jotka sen tarpeelliseksi kokevat, itse keskityn enemmän muuhun tarjontaan. Osoitti vain melko huonoa makua ja harkintakykyä uutisoijalta sivuuttaa kaikki muu mitä Tallinnassa vierailevan kannattaa mukanaan tuoda tai mitä palveluita käyttää.

Semmoista täältä tähän väliin. 

Pitkiä vaunulenkkejä raikkaassa syyssäässä, arkiaskareita kotosalla, puuhaamista pienokaisen kanssa, ensilunta ja joulunajan odotusta, kaikkea mikä tekee elämästä hieman siedettävämpää elää ja mikä tuo paistetta pilvisiinkin päiviin. Niistä on sateisetkin syksyt tehty.

Syksyn suunnitelmia

Sateinen mutta suloinen syksy on saapunut. 

Moni kiroaa kuluvan vuodenajan paikkaan, jonne päivä ei paista, mutta itse voin kertoa rakastavani tätä aikaa kesän ja talven välissä. No, okei, ehkä se loskaisin ja pimein ajanjakso ennen lumen saapumista on aika synkkä, mutta nyt kun päivänvaloa vielä kohtuudella on ja luonnossa leikkivät kaikki kauniit syksyn sävyt, olen onnellinen. Jos minun pitäisi valita yksi vuodenaika, joka olisi Suomessa ympäri vuoden, se olisi ilman muuta tämä.

Lisäksi varsinkin viime syksystä on hyviä muistikuvia. Samoihin aikoihin vuosi sitten jännitimme miehen kanssa uuden perheenjäsenen tuloa aivan alkumetreillä ja suunnittelimme täydellä tohinalla häitä. Ja nyt on jo kikatteleva neiti kainalossa ja parisuhde sen kun paranee. Kyllä tämä elämä osaa näköjään yllättää vaikeiden aikojen jälkeen ja pistää parastaan kun oikein haluaa.

Ostimme tuossa jo vauvalle valmiiksi syöttötuolinkin. Ihan vielä sille ei ole käyttöä, mutta kuukauden, parin sisällä kylläkin. Löysin vieläpä aivan muuhun sisutukseen sopivan, valkoisen nahkaistuintuolin joka ei jää tarpeettomaksi ihan heti, se kun käy turvakaaren irrottamalla istuimena lapselle vuosikausia, jopa aikuisellekin, painorajaksi kun on ilmoitettu 100 kg. Kyseessä on BRIO Grow -tuoli, jonka valmistus on jo lopetettu mutta jota vielä hajakappaleita myynnistä vielä löytyi, onneksi.

Syksystä ja syöttötuoleista muihin aiheisiin.

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen.

Viime aikoina kehitys on mennyt siihen suuntaan, että se lottovoitto olisi tarpeen jos syntyy Suomeen.

Syystä että eläminen kallistuu koko ajan, kohta siihen pisteeseen että lihavana ja laihuutta ihannoivana kansana tunnetuille suomalaisille syömisestä tulee vain herrojen huvia ja läskit on taas muodissa. Niinhän tapahtuu aina - se, mitä on vaikea saavuttaa, on tavoiteltavaa. Länsimaissa laihuus ja kehitysmaissa lihavuus. Pohjolassa päivetys ja Välimerellä viehkeä vaaleus.

Ruoka alkaa kuitenkin olla jo kohtuuttoman kallista. Ja mikä nurinkurisinta; sitä kalliimpaa, mitä lähempänä tuotettua. Ihmiset ajetaan ahtamaan halpaa, kaukaa rahdattua einesruokaa, mikä sekin alkaa olla jo hinnoissaan. Ja mikäs siinä hintoja nostaessa, kansa kun maksaa kuitenkin. Monesta muusta voi tinkiä, mutta syömistä on hankalampi lopettaa.

Oma suhtautuminen ruokaan on vaihdellut eri aikakausina. On eri asia syödä elääkseen kuin elää syödäkseen. Kultainen keskitie on ollut haastava löytää, sillä rakastan hyvää ja puhdasta ruokaa, mutta samalla yritän ajatella sitä sellaisena kun se oikeasti on; kehon polttoaineena, josta on saatava tietyt ravintoaineet ja vitamiinit jotta elimistö voi hyvin. Eihän autokaan kulje, jos siihen tankataan vääränlaista menovettä. Onkin kausia, jolloin syön tarkasti vain tiettyjä ruokia kropan hyvinvointia silmälläpitäen, ja välillä taas jaksoja jolloin kokkaan ja leivon pakastimen täyteen kaikkia mahdollisia ravintosisällöllisesti ei-niin hyviä kaloripommeja. Silloin kun elän säntillisen ruokavalion mukaan, mietin että voisihan tästä elämästä nauttia ruuankin muodossa, ja kun sitten teen ruokaa voita ja kermaa säästämättä, mietin että ilmankin olisin pärjännyt. Elämä on kuitenkin lyhyt, ja sen suomista iloista kannattaa nauttia kun pystyy, ja hyvä ruoka on ehdottomasti yksi parhaimmista muodoista toteuttaa sitä. 

Siispä jätän suosiolla kaalisoppa- ja greippimehudieetit muille ja luotan vankasti yksinkertaiseen menetelmään: hyvää ja terveellistä ruokaa, laatu ennen määrää, satunnaisesti herkkuja ja runsaasti liikuntaa. Ja hyvin on voinut sekä keho että mieli!

Saimmepa tässä kunnian päästä ihanalle pienelle Helmi -tytölle kummiksikin mieheni kanssa. Parin kuukauden ikäinen neiti on 2,5 kuukautta vanhemmalle Minnille tulevaisuudessa toivottavasti hyvä leikkikaveri. Vaikka poikalapsetkin ovat kivoja, niin täytyy sanoa että kyllä tytöt ovat aivan ihania!

Hyvää mieltä on aikaansaanut myös kaiken uuden suunnittelu ja tekeminen. Sisustuskärpänen puraisi toden teolla, ja nyt on menossa uusiksi likipitäen kaikki asunnon seinäpinnat. Löysin pitkin ja poikin kierreltyäni pari ihanaa tapettivaihtoehtoa ja niiden lisäksi löysin värikartasta mitä hienoimman sävy-yhdistelmän joiden mukaan värimaailmaa lähdetään rakentamaan. Joku voisi nyt huomauttaa, että kysyttiinkö mieheltä mitään? Minä vastaisin siihen, että kysyttiin kyllä, mutta vilpitön vastaus oli, että allekirjoittanut saa vapaat kädet visuaaliseen suunnitteluun. Ensin olin hahmottelemasta asunnosta mahdollisimman moneen makuun sopivaa, harmaan, hopean ja beigen sävyillä hillitysti stailattua, lähinnä tulevaa myyntiä ajatellen, sillä joidenkin vuosien kuluttua viimeistään on isomman asunnon osto ajankohtainen. Päädyin kuitenkin lopuksi vähän räväkämpään vaihtoehtoon, taiteilijapersoonana kun sitä rakastaa värejä ja graafisia muotoja, kuitenkin silmälläpitäen sitä seikkaa että lopputulos ei ole liian erikoinen jotta miellyttää mahdollisimman montaa. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan ja pikkuhiljaa myös toteuttamaan!

Löysin muuten hienoja sisustustyynyjä, jotka niin kuvioltaan kuin väreiltään soveltuat erinomaisesti ajattelemaani tyyliin. GANT Home myy upeita tähtikuvioisia tyynyjä myös oranssissa värissä, ennestään minulta löytyy Askon huonekaluliikkeen myymää hieman vastaavaa tähtikuviota niin tyynyistä, matoista kuin ulkolyhdystäkin. 

Vaikka nyt tuo keltaoranssi väritys on tuntunut siltä oikealta, kokemuksesta tiedän että mieli voi muuttua, onhan minulla ollut milloin räiskyvän punainen, viileän valkoinen tai pirteän pinkki kausi. Uskalsin kuitenkin ottaa riskin, sillä olen aina pitänyt keltaisesta väristä poikkeuksellisen paljon ja toiseen tapettiin on tulossa ripaus samaa sävyä, jolloin haluan myös muun välimaailman osuvan yksiin. Helpoin onkin, kun pitää asunnon pääosin hillitynsävyisenä ja käyttää esimerkiksi tätä keltaista tehostevärinä tuomassa ripauksen räväkkyyttä. Sanottakoon kuitenkin, että näillä näkymin ainakin yhdestä seinästä olisi tulossa kokonaan keltainen, joten voi olla että siitä on hillitty hieman kaukana. No, maalipinnan saa onneksi aina helposti maalattua piiloon jos keltainen vallankumous alkaa syystä tai toisesta kyllästyttää. Tarkoitus olisi saada jotain valmista aikaan tässä tämän vuoden puolella, joten nähtäväksi jää onko lopullinen tulos lähellekään siltä, mitä se tällä hetkellä mielikuvissa ja suunnitelmissa muistuttaa.

Moni joka näitä allekirjoittaneen ajatuksia täällä lueskelee, varmasti ainakin joskus miettii miten varsinkin viime vuoden ajan kirjoitukset ovat olleet kallellaan melko yltiöpositiiviseen suuntaan. Kaikki aina syksyn sateista ja ruuanlaitosta alkaen varmasti kuulostaa ulkopuolisen korviin kovin teennäiseltä ihkutukselta. Äkkinäisenä voisi ajatella, että siten täyttää vain jotain oman elämän tyhjiötä tai yrittää saada elämän näyttämään muiden silmissä hohdokkaammalta kuin se oikeasti onkaan, toisinsanoen elää virtuaalista kaksoiselämää. Valitettavasti omalla kohdalla päätelmä on väärä, itsellä ei ole tarvetta pitää minkään sortin kulisseja pystyssä.

Joskus silloin, kun asiat olivat paljon huonommin, koetin epätoivoisesti keskittää huomion edes niihin vähiin hyviin asioihin joista pidin kiinni, samalla kun koetin selvitä elämässä eteenpäin. Nyt asiat ovat lopultakin ihan aikuisten oikeasti hyvin ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen ja ajattelutapaan. Lisäksi tämä elämä ja maailma on muutenkin niin syvältä, että jos jäisi surkuttelemaan sen pahuutta, se vetäisi positiivisenkin persoonan ennenpitkää mukanaan synkkiin syövereihinsä. Uutiset ovat täynnä karmeita tekoja, epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta, kuolemaa, kaikkea sitä minkä olemassaoloa ei haluaisi ajatella. Tunteellisena ihmisenä minä vielä otan ne varmasti raskaammin kuin moni muu, siksi en halua niitä enkä muitakaan elämän epäkohtia puida täällä enää enempäänsä. Ja rehellisesti sanoen, positiivisena persoonana minulla ei elämässä ole edes paljon asioita, joista valittaisin. Aina kun joku asia alkaa vastustaa, mietin miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla, ja pienet koettelemukset tuntuvat sen jälkeen mitättömiltä. Haluan siksi ottaa esille tästä elämästä niitä harvoja iloa tuovia asioita ja näyttää muillekin, miten ihan pienistäkin arjen asioista voi tulla onnelliseksi.

Kyllä meilläkin joskus riidellään, mutta ne riidat on tehty sovittavaksi. Täälläkin noustaan joskus sängystä väärällä jalalla, eikä kenelläkään voi aina olla hyvä päivä. Kaikki ei aina vaan mene niinkuin Strömsössä. Ei kenelläkään. Miten koettelemuksiin suhtautuu ja miten niiden jälkeen nousee taas jaloilleen, on jokaisesta itsestään kiinni. Vastoinkäymiset on kuitenkin tehty voitettaviksi, ja kun on oikea henkilö rinnalla jakamassa niitä, ne ovat kaksinverroin helpompia ja jopa hauskempia sietää.