Masunkasvatuksen mietteitä

Ihanaa kun viimeinkin maa kunnolla valkeana eikä pelkästään vähäsen koristeena, nyt on jo aurauskalustoille ja lumilapioille tarvista kun ei syksyn piiskaama maa enää paista lumen alta. Toivottavasti kehitys sään suhteen menee samaan suuntaan eikä nouse lämpöasteiden puolelle, sillä vaikka lumeenkin toki ehtii Suomen talven aikana kyllästyä niin on se monin verroin mukavampi katsella valkean peitteen valaisemaa maailmaa näin pimeimpään aikaan vuodesta, kun syksyn väritkin ovat jo varastoituneet pois talven alta ja jäljellä on vain tuulen riipimät, paljaat puut.

Vuosi lähenee siis loppuaan ja uusi tekee tuloaan, masukin pyöristyy viikko viikolta enemmän, niin se vaan huhtikuu ja laskettu aika lähenee. Alussa sitä laski päiviä viikkojen vaihtumiseen ja tuntui ettei aika kulu millään eteenpäin, nyt taas huomaa yhtäkkiä taas uuden raskausviikon pyörähtäneen käyntiin ja ajan kuluvan kuin siivillä. Toki takaraivossa on aina pieni pelko ja huoli siitä, että jos sattuu jotain jos käykin niin tai näin...mutta ei ne asiat stressaamalla ainakaan parempaan suuntaan mene, ja vastaan otetaan mitä annetaan ja sillä mennään. Toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja kahdesta tulee keväällä kolme. Se ajatus mielessä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta! Sitä ennen olisi kuitenkin vielä (omasta mielestä) vuoden paras ajankohta eli joulu juhlittavana, joten odotetaan ja iloitaan ensin siitä.

Raskaus on näin esikoista odottavalle hämmentävää ja mullistavaa aikaa, mutta ehdottomasti kaiken sen arvoista, vaikka monen monta viikkoa verrattain kovasta, ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista kärsinkin. Nyt ne oireet näyttää jääneen taakse ja tilalla on selkäkipua ja ajoittaista pääkipua, mutta nekin kestää kun muistaa minkä takia. Mielialanvaihtelut ovat tulleet matkan varrella tutuiksi ja jonkin sortin mielihalujakin on ilmennyt. Välillä tekee mieli rynnätä grillille roskaruokaa kiskomaan ja joskus ei muuta haluaisikaan syödä kuin hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Joskus tulee syötyä valitettavan yksipuolisesti ja joskus taas kaikkien mahdollisten ravintosuositusten mukaan, ainakin melkein. Korvatakseni tästä mahdollisesti aiheutuvaa ajoittaista tärkeiden vitamiinien ja ravintoaineiden puutosta syön joka päivä sekä kalkkitabletteja että monivitamiinivalmistetta. Tupakointia en ole koskaan harrastanut enkä juuri alkoholia käytä muulloinkaan joten oikeastaan radikaali liikunnan määrän väheneminen on ainoa mikä ei mene ihan suositusten mukaan, ja sekin johtuu siitä pelosta että alkuvaiheessa kun keskenmenoriski on vielä suurempi ei ole uskaltanut heittäytyä samanlaisiin urheilusuorituksiin kuin ennen raskautta. Lisäksi alaselkäsärky on estänyt suurimmat kuntoiluvimmat, mutta pikkuhiljaa olen koittanut alkaa ottaa takaisin edes murto-osaa siitä liikunnan määrästä mihin aiemmin olen tottunut. Isukki saakin sitten kesemmällä alkaa harjoitella vaipanvaihtoja joka mielihaluun kun äiskä aloittaa taas salilla käynnin ja lenkkeilyn muiden kiireiden sallimassa aikataulussa :-)

Farkut eivät ole mahtuneet jalkaan enää ikuisuuksiin, se onkin raskauden mukanaantuomia harmillisia juttuja koska farkkuja kovasti tykkään käyttää ja kaapit niitä pursuilevat muiden ohessa. Mutta eiköhän ne ennenpitkää taas päälle mahdu, siihen asti käytetään muita vaatteita mitkä masun kohdalta myöten antaa. Napakorukin alkoi puristaa siihen malliin että piti tilata uusi, raskautta varten suunniteltu versio, saa nähdä toimisiko se nykyistä paremmin.

Tämä lähtee nyt kokkailemaan illan päälle töistä kotiin tulevalle miehelle ja testaamaan eilen ostettua uutta voileipägrilli/vohvelirauta/parila -yhdistelmää. Ja jos tekaisis blenderillä vaikkapa mansikka-appelsiinismoothien kun vaihteeksi tekee taas terveellistä evästä mieli. Puolen tunnin päästä kun voi olla taas eri juttu :-)

Hyvä sydän hakusessa

Sanotaan, ettei ihminen koskaan osaa arvostaa sitä mitä on, ennenkuin sen menettää. Eikä niin ihan syyttä suotta sanota, vaan ihan syystä. Silloin kun saa viettää rauhallista ja tasapainoista elämää koti-iltoineen ja arkisine kauppareissuineen, sitä haikailee nuoruuden uutta ja tuntematonta tulvillaan olevien päivien ja extempore-reissujen ja kaiken ennalta-arvaamattoman seikkailun perään. Mutta silloin kun sitten sattuu jotain ei-niin-hyvässä mielessä ennalta-arvaamatonta ja elämä näyttää nurjan puolensa, tai jos syystä tai toisesta ajautuu hankaluuksiin, sitä antaisi koko omaisuutensa ja vähän enemmänkin saadakseen vain käpertyä rakkaan kainaloon kotisohvan nurkkaan, eläen tilipäivästä toiseen kauppalistan suunnittelun ja viikkosiivouksen ollessa elämän suurimpia murheita.

Kaikkea tätä puntaroineena ja elämän eri käänteitä kokeneena ja ehkä myös jotain niistä oppineena päätin kerrankin lopettaa eilisessä elämisen ja huomisen haikailun, ja pysähtyä kunnolla kerrankin olemaan tässä ja nyt. Miettimään oikein kunnolla, mitä kaikkea sellaista sitä omistaakaan, mistä niin moni tässä maailmassa vain haaveilee. Myös fyysistä mutta pääosin henkistä pääomaa. Materia on aina korvattavissa, mutta eniten merkitsee se mikä ei rahalla ole ostettavissa, kuten tärkeimpänä terveys. Kyky ja halu rakentaa elämästään menestyksekästä ei ole itsestäänselvyys, kaikilla ei ole tarvittavaa taitoa tai luonteenlujuutta mennä useammin aidan korkeammasta kuin siitä matalimmasta kohtaa. Haikailemalla aina vihreämpää nurmea ja menemällä oikopolkuja saavuttaa ehkä hetken huumaa, mutta pysyvämpää perustusta läpi elämän kestävälle onnelle sillä ei rakenneta.

Joku voi sanoa että onnella on osuutensa, ja ehkä sitä ei kaikille ole samalla kauhalla annettukaan, mutta se ei ole suinkaan este, ainoastaan hidaste. Lähtökohdat tähän elämään eivät ole kaikille tasaveroiset, ja toiset joutuvat tekemään rutkasti töitä saavuttaakseen sen mikä toisille tulee tarjottimella valmiina. Mutta se ei ole suinkaan huono seikka, päinvastoin se voi olla myös suuri etu, sillä sellaiselta ihmiseltä löytyy myös tarvittavaa yritteliäisyyttä ja nöyryyttä enemmän, ja sitä osaa arvostaa saavutuksia enemmän kuin ne on omaa verta, hikeä ja kyyneleitä käyttäen hankittu.

En itsekään ole saanut mitään valmiina. No, lähtökohdat perushyvään elämään tietysti, rakastavan perheen ja katon pään päälle, mikä verrattain on enemmän kuin siltikään monella koskaan onkaan. Mutta muuten olen raivannut omaa tietäni ihan omin avuin, ja jokaisesta saavutetusta askeleesta osaa iloita monin verroin enemmän. Kovin kunnianhimoinen en myönnä olevani. Saavutuksista puhuttaessa moni mieltää ne työelämän saavutuksiksi, ja eihän se ole yhtään hullumpaa menestyä silläkään saralla. Minulle riittää perustoimeentulo ja työ, joka antaa minulle mieluummin henkisesti suhteessa enemmän kuin taloudellisesti. Toisinsanoen en tekisi mitään työtä vain hyvän palkan vuoksi, jos siinä muuten ei ole sisältöä, hyviä työkavereita ja jotain minkä avulla toteuttaa itseäni, mutta pienemmälläkin palkalla voin olla töissä jossa edellämainitut ehdot täyttyvät.

Mutta sitten niistä muista kuin työelämän saavutuksista.

Useimmille meistä se suurin onni löytyy sieltä kotoa. Vaikka miten antaisit työlle kaikkesi, ei se rakasta sinua takaisin niin pyyteettömästi ja ehdoitta kuin ihminen, jonka rinnalla kuljet ja jonka eteen teet joka päivä kaikkesi. Ei tarvitse tietoisesti omistaa koko elämäänsä toisen palvomiselle, vaan se vilpitön rakkaus tulee esiin ihan arkisissa tilanteissa. Tänään mies arvosti enemmän kuin montaa muuta asiaa sitä, että kävin tuomassa työpaikalle patongin, josta tiesin miehen kovasti tykkäävän. Rakkaus näkyy myös siinä, että antaa toiselle sen paremman tyynyn nukkumaanmennessä, jättää jääkaappiin viimeisen pizzanpalasen odottamaan toista vaikka itsellä tekisi mieli syödä se ja pihvejä paistaessa antaa miehen syödä sen isomman vaikka itsellekin se kelpaisi. Eikä tarvitse edes tuntea uhrautuneensa, vaan hyvä mieli tulee jo siitä kun saa tehdä toiselle hyvää - ja tietää että se on myös vastavuoroista.

Ehkä tätä "kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -teemaa on jauhettu kyllästymiseen asti, mutta valitettavan harvalle se loppujen lopuksi tuntuu selviö olevan, mikä on todella sääli.

Hyvää sydäntä ei kuitenkaan saa kaupan hyllyltä, vaan se joko on tai ei ole, ehkä tämän asian jauhaminen siis on kuin onkin ajanhukkaa. Paatunut pahantekijä tai itsekeskeinen onnenonkija ei ota opikseen minkään valtakunnan ohjeista, neuvoista eikä käskyistä, ja kaikenlainen järkipuhe menee niin kovaa ja korkealta yli että hirvittää.

Ihmisiä kun on junaan jos toiseenkin, eikä kaikista empaattisuutta löydy vaikka miten etsisi. Ehkä joskus pitäisi katsoa maailmaa ruusunpunaisten lasien ohi ja katsoa vierestä miten samat ihmiset sotkee elämäänsä kerrasta toiseen ja kolmanteen samoilla virheillä mitään koskaan oppimatta. Ja ehkä ihan vähän naurahtaa itsekseen ja käpertyä kotisohvan nurkkaan tuttuun ja turvalliseen kainaloon, seuraavan päivän ostoslistaa miettimään.

Poliitikkoa minusta tuskin koskaan tulee näillä lähtökohdilla ja tällä ajattelutavalla, mutta hyvän omantunnon kanssa voin iltaisin painaa pään tyynyyn, ja vaikka kodittomien kissojen ja asunnottomien suomalaisten kohtalo kovasti koskettaakin ja tekee kipeää, niin mieluummin sellaiset murheet kuin taakka omien valintojen kautta hukkaan heitetyistä onnen hetkistä.

Vilpitön ja puhdas sydän on kevyt kantaa.

No tengo mas que darte

Taas on elämä näyttänyt molemmat puolensa äärilaidasta toiseen - sen ihmeellisen ilon ja onnen tunteen kuin pohjattoman surun ja murheen tuoman tunteenkin. Jälkimmäisen tunnetilan kanssa on saanut jo reilun viikon painia, kun isä joutui äkillisesti Ouluun leikkaukseen ja teholle ja sitä kautta takaisin Kajaaniin teholle hoitoon ja yksin Luoja tietää kuinka kauan parantuminen ja toipuminen mahtaa kestää.

Sitä tunnetta on miltei mahdoton kuvailla, kun yhtäkkiä tapahtuu jotain niin musertavaa ja silmänräpäyksessä onkin totisinta totta se mahdollisuus, että joku läheinen poistuisi elämästä pysyvästi. Sitä kyllä tiedostaa jossain sisimmässään, että kenelle tahansa meistä voi sattua mitä tahansa milloin tahansa - mikään ei takaa, että olisimme missään täysin turvassa, vaan aina on mahdollisuus sattua jotain. Sairaus, onnettomuus, useissa maissa myös sotatila saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. On terrori-iskuja, koulu-, sarja- ja muita murhaajia läänit väärällään, karkutiellä olevia vankeja, arvaamattomia narkkareita...ei tarvita kuin se, että sattuu vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Vaikka eläisit kaikkien holhousyhteiskunnan suositusten mukaisesti, lopettaen tupakoinnin ja alkoholin käytön, syöden pehmeitä rasvoja ja täyttäen lautasen puolilleen kasviksia ja liikkuen vähintään puoli tuntia joka päivä, aina on riski että jotain sattuu. Toki tuota riskiä voi omilla valinnoillaan huomattavasti pienentää, mutta nollassa se ei ole koskaan.

Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että eläisimme elämää tässä ja nyt, arvostaen sitä mitä meillä on ja pitäen läheisistä ihmisistä huolta. Turhanpäiväiset riidat ja ainainen valitus milloin säästä ja milloin mistäkin olemattomasta saa kumman pienet mittasuhteet, kun sattuu jotain oikeasti pahaa.

Siinäpä tarpeeksi filosofointia vähälle aikaa. Jotain ja itse asiassa varsin suurtakin lohtua kaiken tämän keskelle tuo tieto siitä, mitä tuolla masussa kasvaa ja toivottavasti pysyykin matkassa loppuun asti, uusi elämä on kuitenkin aina jotain niin ihmeellistä ettei sitä pieni ihminen meinaa millään edes käsittää. Sydänäänet ja myllerrys kuuluu selvästi ja pahoinvointikin alkaa olla takanapäin, johan tuo näillä viikoilla alkaa olla aikakin. Pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, toki se on selvästi voimakkaampaa edelleen kuin mitä normaalisti. Nukkuminen meinaa olla katkonaista ja yöt ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä unia laidasta laitaan. Kai luonto koittaa jotenkin omalla tavallaan valmistaa tulevaan elämänmuutokseen.

Mahakin on kasvanut hurjasti. Näin pienikokoisella ihmisellä se toki väkiselläkin alkaa ennenpitkää näkymään, mutta täytyy sanoa että kasvu on tapahtunut niin kovaa vauhtia ettei ole meinannut perässä pysyä, nyt pyöreään kumpuun alkaa olla jo tottunut ja joutuu melkein muistelemaan että taisi sitä ehkä jokunen kuukausi sitten vielä pyykkilautavatsa tuossa tilalla olla.

Häidenkin suunnittelu on pitänyt ajatukset kasassa nyt kun suru ja huoli ovat olleet ensisijaiset tunnetilat, sikäli mitä niiden järjestelemisestä nyt on viimeisen reilun viikon sisällä tullut olosuhteista johtuen. Silti suurimmankin surun keskellä täytyy koittaa pitää kiinni kahta kovemmin niistä oman elämän onnellisuutta tuovista tekijöistä. Avioliiton esteiden tutkintaa on haettu ja sen pitäisi olla voimassa nyt tästä viikosta alkaen, kuulutukset luetaan pääkirkolla isäinpäivän jumalanpalveluksessa. Puvun teetän mittatilaustyönä, suunnitelmat ovat viimeistelyä vaille valmiit ompelun aloittamista varten. Myös kaasolle teetetään samalla juhlapuku, saapahan ainakin mittojen mukaan tekemällä täsmälleen sopivan ja mieleisen puvun kooltaan, malliltaan ja väriltään. Morsiuskimppu on suunniteltu ja ajat valokuvauksiin ja kampaajalle on jo varattu, juhlapaikan kanssa sovitaan yksityiskohdista ja muusta tarkemmin ensi kuun alussa eli aikalailla hyvällä mallilla on asiat sen suhteen.

Tekemistä ja touhua riittää, mutta onpahan ainakin selvät sävelet ja suunnitelmat jatkon suhteen. Isän kohdalle sattunut juttu pisti totisesti miettimään elämän rajallisuutta siinä määrin, että jo pitkään ohjenuorana elämän varrella ollut "päivä kerrallaan" sai aivan uuden merkityksen. Nyt sitä todellakin haluaa elää vain päivän kerrallaan, juuri tässä hetkessä, ottaen ilon irti jokaikisestä hetkestä joka meille täällä annetaan. Päivät valuu hukkaan murehtiessa ja jossitellessa, kun samalla tai vähemmälläkin vaivalla voi oivaltaa niiden asioiden arvon, jotka ovat juuri siinä vieressä juuri sinä hetkenä.

Laitetaan loppuun kaunis runo, joka tulee olemaan esillä myös häissä:

Se alkaa aivan hiljaa

kuin tuuli keväinen.

Ja äkkiä vain huomaat

on siinä ihminen.

Hän unelmasi jakaa

hän heti ymmärtää.

Hän viipyy vierelläsi

ja elämääsi jää.

(Anna-Mari Kaskinen)

Ensilunta ja yöllisiä ajatuksia

Kello lähenee yhtä yöllä ja uni on hieman hakusessa. Mies tuhisee tyytyväisenä sängyllä keräten voimia tulevaan työpäivään. Ei voi olla hymyilemättä itsekseen. Hyvistä miehistä tuntuu tässä maailmassa olevan puutetta. Vaikka 7 oikein jää lotossa usein saamatta (tai jäisi, jos lottoaisin useammin), kiitän onneani, kohtaloa, Luojaa ja kaikkea mahdollista siitä, että olen saanut jotain, joka on ilmeisesti epätodennäköisempää kuin lottovoitto - kunnollinen mies. Ja lottovoiton todennäköisyys on sentään yksi viidestätoista miljoonasta.

Miehen hehkutus ei itseasiassa ollut tämän kirjoituksen pointti, kun äsken koneelle istuin ja aloitin kannettavan naputtamisen. Oikeastaan minun piti vain lyhyesti tiivistää viime päivien kuulumiset ja todeta jotain yleispätevää loppuun. Mutta minkäs teet, kun kerran puheeksi tuli.

Yksi aika toisaalta surullinen mutta omalta kannalta jopa hyvä yksityiskohta on yhdistänyt niitä harvoja miehiä, joiden kanssa kuunaan olen yhteistä elämää kaavaillut. Kaikilta löytyy taustalta kokemuksia naisista, jotka ovat kohdelleet kaltoin. Ovat paljastuneet kusipäiksi, pettureiksi, valehtelijoiksi, rahanahneiksi tai muuten vain sellaisiksi, joiden soisi pysyttelevän siellä, minne ei päivä kuunaan paista. Ja niiden jälkiä saa sitten paikkailla. En tiedä onko se vain sattumaa, vai onko minussa jokin juttu joka vetää juuri nämä miehet puoleensa. Tosin nyt ei puhuta niin monesta miehestä, että tämän tulkinnan perusteella vielä mitään kiveen voitaisiin kirjoittaa.

Väkisin tästä kuitenkin herää ajatus, että jos kunnon naisilla on vaikeuksia löytää hyviä miehiä, on kunnon miehillä varmasti vähintään yhtä vaikeaa löytää hyviä naisia.

Ja miksikö tämä asia on omalta kannalta sitten hyvä? No, tietysti siksi, että moisten kokemusten jälkeen mies taatusti osaa arvostaa paremmin naista, joka kohtelee miestä hyvin. Ei petä, ei valehtele, ei käytä hyväksi taloudellisesti tai muutenkaan, arvostaa ihmisenä ja puolisona, antaa vapauden elää omaakin elämää. Itse voin sanoa olevani sen verran itsenäinen, että en ikinä haluaisi itseänikään kahlehdittavan nyrkin ja hellan väliin, miksi ihmeessä sitten tekisin rakastamalleni ihmiselle niin? Ketään ei voi omistaa. Paras yhtälö on, kun elämänsä jakaa kaksi rakastunutta ihmistä, joilla molemmilla on myös omaakin elämää. Kaiken ei tarvitse olla yhteistä. Ei omaisuuden, kavereiden, harrastusten, kiinnostuksen kohteiden.

En itsekään ole täydellinen. Kukaan ei ole. Mutta yritän kuitenkin tiedostaa puutteeni ja tehdä niille jotain. Ja pidän mielessä aina sen yksinkertaisen seikan: kohtele aina toista niinkuin haluaisit itsäsi kohdeltavan! Kuulostaa kuluneelta kliseeltä, mutta se on hyvin suuri viisaus. Ja sitä ei edes tarvitse palauttaa erikseen mieleen milloinkaan, jos oikeasti rakastaa toista. Se tulee luonnostaan. Ja kun molemmat osapuolet ajattelee niin, yhtälö on täydellinen - molemmat haluavat tehdä kaikkensa miellyttääkseen toista. Kumpikin antaa ja kumpikin saa, yksinkertaista.

Tässä maailmassa oikeasti hyviä asioita annetaan vain harvoille ja valituille. Kun sellaisesta on kerran saanut otteen, kannattaa pitää tiukasti kiinni. Ilman oikeaa rakkautta tämä maailma on kylmä ja yksinäinen paikka elää. Lohduttaudun sillä, että nämä kaltoinkohtelijat, elämässään epäonnistuneet reppanat eivät tätä onnea tule koskaan saavuttamaan, sillä sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ei kukaan voi loputtomiin vain vihellellen tehdä mitä huvittaa ilman, että jonain päivänä joutuu vastaamaan seurauksista. Ja jos käykin niin, että nämä onnettomat olisivat saamassa otteen jostain erinomaisen hyvästä, he pilaavat sen ennenpitkää kuitenkin.

Kello käy lähemmäs puolta kahta yöllä. Mies tuhisee edelleen tyytyväisenä. Ulkona sataa voimakkaasti vettä. Päivällä satoi ensilumi. Toiset sanoivat räntäsateeksi, mutta oli siinä hetken luntakin.

Luin äsken erästä raskaus- ja vauva-aiheista lehteä. Mieskin niitä selailee aina välillä. Suloista katseltavaa. Äitiys ja isyys on molemmille uusi asia, ja sitä haluaa ottaa kaiken tiedon vastaan mikä saatavilla on. Yhdessä uuteen, suureen tuntemattomaan on tuplaten hauskempi mennä. Matkaa on vielä, mutta toivon sen matkan kasvattavan. Onhan siinä kokonaista 9 kuukautta aikaa, siinä kyllä ehtii kasvaa uuteen elämäntilanteeseen ja loput opettaa elämä itsessään.

Yhdessä odotuslehdessä oli artikkeli siitä, miten raskaana olevan kannattaa hemmotella itseään odotusaikana. Oli lista erilaisia vinkkejä. Sitten oli lista puolisoillekin, eli miehille, tuleville isille. Oli 12 vinkkiä, mitä mies voi tehdä pitääkseen lastaan kantavaa puolisoaan hyvänä. Mies luki innoissaan, oli oikein ylpeänä voidessaan sanoa moneen kohtaan, että tuotakin minä usein teen. Hieroo hartioita ja jalkoja, tuo kukkakimppuja säännöllisesti, halaa päivittäin, kertoo että rakastaa ja miten ihana ja upea raskaana olevan puolison muuttuva vartalo onkaan, melko moneen kohtaan olisi mies voinut rastin laittaa. No, aamiaista ei sänkyyn ole vielä kuulunut. Enpä sellaista ole osannut vailla ollakaan. "Kirjoita puolisollesi kirje siitä, mitä ajattelet isäksi tulemisesta", siinä ohjeistettiin. Naurahdin hieman, heitin vitsinä että ei muutakuin runosuoni kukkimaan. Tiesinhän, ettei tämä mies mikään Runeberg ollut, enemmän sellaista "teot puhuu enemmän kuin sanat" -tyyppiä, mikä on ihan hyväkin juttu, sillä tykkään miehekkäistä miehistä jotka näyttää tunteensa totisilla toimillaan sen sijaan että lepertelisivät imeliä ällötykseen asti.

Siksi olikin yllätys, kun seuraavana iltana sain käsin kirjoitetun lapun. Luettuani tekstin läpi olin sanaton. "Olet minun paras ystävä, elämänkumppani, tuleva vaimoni ja lapseni äiti", oli siihen kirjoitettu. "Sinun kanssa on niin hyvä olla. Yritän olla hyvä isä lapsellemme". Loput jääköön julkisesti kirjoittamatta, mutta voin kertoa, että kosketti. Ja syvästi. Miten paljon enempää voi nainen enää toivoa?

Nyt palaan alkuperäiseen suunnitelmaan, eli kuulumisten kertomiseen, ja heitän loppukevennykseksi kuluneen viikon kohokohtia.

• Täällä Pohjantähden Alla II

käytiin elokuvateatterissa katsomassa lauantaina, oli sitä mitä odotinkin, ellei vielä enemmän. Olen ollut suuri Täällä Pohjantähden Alla -fani jo yläasteelta, siitä asti kun saimme äidinkielen tunnilla tehtävän lukea kirja ja tehdä siitä esielmä. Luin Väinö Linnan kyseisen kirjatrilogian 1. osan ja vakuutuin. Olen katsonut Edvin Laineen tekemät versiot lukemattomia kertoja ja nyt Timo Koivusalon molemmat tulkinnat. Olen edelleen vakuuttunut ja myös liikuttunut. Suosittelen jokaiselle ihan yleisivistyksenkin vuoksi. Korvaamaton kuvaus siitä ajasta, jota emme päässeet tai joutuneet itse elämään, mutta jona aikana muodostui se Suomi, jossa elämme nyt.

• kotidoppler

eli laite, jolla voi kotona kuunnella sikiön sydänääniä mahan päältä. Tilattiin laite pari viikkoa sitten ja sen jälkeen ollut ahkeassa käytössä. Varsinkin mies on ihastunut laitteeseen ja kuuntelee sillä sydämen jumputusta vähän väliä. Todellinen hyötyostos!

• kiinalainen ruoka

on tullut tutuksi jo aiemmin, mutta välissä oli pitkö tauko ettei tullut käytyä. Nyt ikäänkuin löysin ruuan uudelleen. Käytiin sekä perjantaina että lauantaina hakemassa kiinalaisesta ravintolasta ruuat. Sunnuntainakin teki mieli mutta ei kehdannut kolmatta päivää putkeen enää hakea. Jos sitä kohta taas...

• ensilumi

satoi 10.10.2010. Enimmäkseen räntää mutta myös hetken oli maa valkoinen suurista lumihiutaleista. Aina yhtä maaginen hetki.

Kello hivuttautuu varkain kohti kahta. Nyt on mentävä kullan kainaloon tuhisemaan muutamaksi tunniksi.

Ja muistakaa: kohtele lähimmäisiäsi niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ei voi mennä pahasti vikaan.

Ei-niin-ikävä lokakuu

Pitkästä aikaa taas mietteitä ylös tännekin. Kalenteri kerkesi juuri kääntyä lokakuun puolelle ja syksy on parhaimmillaan - vuodenaika, josta henkilökohtaisesti pidän kaikkein eniten, eikä tämä seikka ole aiempia kirjoituksia lukeneilta varmaankaan jäänyt huomaamatta. Siksi en ryhdykään listaamaan taas tähän ylös niitä tämän vuodenajan parhaimpia puolia, vaan tyydyn vain sanomaan että mahtavaa, kun on taas syksy!

Piirustustyöt ovat nyt viime viikot/kuukaudet olleet entistä vähemmällä huomiolla, joten siitä pahoittelut niiden perään kyselijöille. Toivon että aivan lähiaikoina alkaa taas olo olemaan sellainen, että kykenee taas normaaliin työskenelyyn ja saa ne aiemmin tutut duracell-pupun virtavarastot takaisin käyttöön. Sitä se tämä perheen perustaminen teettää, mutta onneksi nämä lieveilmiöt ovat kaiken sen vaivan arvoisia!

Häidenkin suunnittelu on viivästynyt samasta syystä viime aikoina, mutta uskon että nyt aivan näillä hetkillä sekä oman olon pienoisen kohentumisen mukaan että kalenterin mukaankin näihin aikoihin pitäisi alkaa taas löytyä sitä puhtia monen muunkin edestä ja pääsee taas toteuttamaan itseään entiseen malliin.

Nyt alkaa olla todellakin elämä pikkuhiljaa raiteillaan, aivan kuin elämän suureen palapeliin olisi vihdoin löytyneet ne kadoksissa olleet puuttuvat palaset ja ne olisivat paikkansa hakeneet juuri oikeista kohdista niin, että lopullinen kuva alkaa viimeinkin olla valmis. Jos jotain oppia on kuitenkin elettyjen vuosien varrelta mukaan tarttunut, yksi tärkeimmistä on se, että se kellä onni on, se onnensa kätkeköön. Suurin onni syntyy siellä, minne ei muu kuin kaikkein lähimmät ihmiset näe ja josta ei myöskään muille kerrota. Asioiden liian avoin hehkuttaminen kaikkien ihmisten nähtävillä on yksi varmimpia keinoja pilata kaikki. Antaa tyhjien tynnyrien kolista, sillä nehän sen parhaiten tekevät - toisinsanoen ne, joilla vähiten mitään todellista kerrottavaa tai onnea elämässään on, siitä (tai lähinnä sen puutteesta) niiden täytyy suurimpaan ääneen päästä myös kaikille kertomaan. Jollainhan sitä elämän tyhjyyttä pitää kompensoida? Että ainakin muut luulisivat että kivaa on ja kavereita riittää.

Viime ajat ovat omalta osalta kuluneet olosuhteiden pakosta lähinnä lepäillen, monen monta tuntia on pitkästä aikaa tullut vietettyä Ankkalinnan maailmassa, nimittäin suurta mutta unohdettua Aku Ankka -varastoa lukien. Niin kiireinen sitä muka on aiemmin ollut, ettei ole malttanut eikä muka ehtinyt kunnolla edes päivän uutisia lukea, saati sitten että olisin joskus kunnolla vain asettunut aloilleen ja ottanut Aku Ankan kauniiseen käteen. Nyt olen löytänyt tuon lapsuuden suuren ilon taas uudelleen kun on pitänyt pakosta ottaa vähän hengähdystaukoa ja levätä kotisohvan uumenissa. Vähitellen on taas kyennyt askel kerrallaan palaamaan normaaliin päivärytmiin ja tavanomaisten askareiden pariin. Hääsuunnitelmien lisäksi olen jo vähän ehtinyt tekemään suunnitelmia syksyn ohella vuoden toiselle, ihanalle ajankohdalle, elikkä joululle!

Onhan tuohon reilut 2,5 kuukautta vielä aikaa, mutta aiemmista vuosista olen oppinut sen että oikeastaan niitä suunnitelmia ei voi edes aloittaa tekemään liian aikaisin. Joidenkin mielestä koko ajankohta voi olla varsinkin nykyajan kaupallisuudessaan yliarvostettu, mutta itse pidän sitä edelleen, tai oikeastaan vuosi vuodelta yhä suuremmassa arvossa. Haluan pitää sen alkuperäisen tarkoituksen mielessä ja vaalia myös niitä ihania lapsuusajan muistoja joita minulla joulunajalta riittääkin. Olisi mahtavaa, jos voisin omalle lapselle/lapsille antaa edes osan siitä samasta ilosta mitä itse jouluna lapsuusaikaan koin. Asuimme yhtä joulua ja aivan varhaislapsuutta (josta juuri en muista) lukuunottamatta maaseudulla, jossa puitteet wanhan ajan joululle olivat otolliset. Meillä oli siellä sekä puulla lämmitettävä sauna että oikea savusauna, samanlainen mitä vanhemmilla tätäkin nykyä on vaikka asuinpaikka onkin eri, ja jommassa kummassa kylvettiin hartaasti aina joulunaikaan (ja innokkaina saunojina vanhemmat lämmittivät muutenkin saunaa vuoden ympäri lähes jokaisena päivänä). Sisäsaunassa oli myös kylpyamme, joka oli meidän lasten mieleen aivan erityisesti. Mitäpä muuta sitten kunnon jouluun enää tarvitsikaan, kuin vanhoja kunnon lasten jouluohjelmia telkkarista ja lasten joululauluja kasetilta, joulukuusen haku koristeluineen, paljon perinteistä jouluruokaa, oma perhe, lahjojen avaamista ja yhdessäoloa. Tuolloin myös usko joulupukkiin pysyi vielä vahvana.

Tulevalle joululle suunnitelmia on sen verran, että vanhempien savusauna lämpiää taas ja samassa saunassa palvautuu myös joulukinkut ja muutaman lohenkin voisi savustaa siinä samalla. Yleensä savusaunaa ei talvella niin paljon lämmitetä, syystä että vesiputki jäätyy talvisin ja saunaan pitää kantaa vedet itse. Mutta on se kokemus kaiken sen vaivan arvoinen! Kylmä, talvinen pakkasilta, aamusta asti lämitetty savusauna ja lyhdyin ja roihuin koristeltu ja valaistu polku pirtiltä saunalle. Kyllä siinä kelpaa ottaa kulta kainaloon lauteille ja vihtoa selkää kesäisillä koivunvastoilla!

Eilettäin pistäydyttiin joutessaan Oulussa, käytiin kiertelemässä kaupunkia aurinkoisessa syyssäässä ja joitakin ostoksiakin tehtiin. Kauppahalli on oma ykköskohde jokaisessa kaupungissa vierailtaessa, missä sellainen nyt sattuu olemaan. Tampereellakin kesällä käydessä etsin paikallisen kauppahallin ja ostin paikallisilta tuottajilta mm. kotitekoista mansikkamehua. Nyt Oulusta tarttui mukaan paikallisen leipomon rieskaa ja munkkeja, ja olisihan tuolla ollut muutakin mutta ei kehdannut alkaa hirven paistia ja lohta kuljettamaan sieltä asti kotiin. Lähiaikoina voisi tehdä taas reissun Haaparantaan Ruotsin puolelle, käydä ne tutut vakiokohteet läpi elikkä Rajalla-kauppakeskuksen kautta Systembolagettiin eli Ruotsin ikiomaan Alkoon (omasta tilanteesta johtuen tosin vois haalia juomaa vain varastoon, ne vähäiset juomat mitä meikäläinen nyt juo muutenkaan), sieltä viereiseen ruokamarkettiin ja siitä Ikeaan sisustustavaroita katselemaan. Jälkimmäiselle on kohta totinen tarvekin, kun isomman asunnon etsiminen on aikalailla ajankohtaista. Oma rivitalokaksio alkaa kohta käydä ahtaaksi varsinkin nyt, kun omien huonekalujen lisäksi täällä on myös miehen huonekaluja. Eli ei muutakuin etsiskelemään sopivaa, isompaa saunallista rivi- tai omakotitaloa, mahtuu sitten kunnialla molempien huonekalut (ja varsinkin meikäläisen tunnetusti valtavat vaate-, kenkä- ja laukkuvarastot...) ja tulevan perheenjäsenenkin kelpaa sitten suurempien tilojen puitteissa temmeltää.

Siinäpä kuulumisia tältä suunnalta tälle erää, jatkuu taas kun siltä tuntuu, nyt lauantaisaunan pariin. Aurinkoista syksyä itse kullekin!

Suuria suunnitelmia

Syksy mielletään usein muutoksen ajaksi, eikä suinkaan suotta, sillä sitähän se monesti on. 

Kesän ja lomien jälkeen ihmiset palailevat kuka töihin tai kouluun, ja arki alkaa taas rullaamaan. Oppilaitokset aloittavat taas ja uudet opiskelijat saapuvat riveihin. Itselle tuppaa tulemaan joka kesän jälkeen tunne, että haluaa kehittää kaikkea uutta ja mielikuvitus on luovimmilleen virittynyt. Syksyn viileät tuulet tuovat tullessaan muutoksen siemenet. Jostain syystä itselle tapahtuneet isoimmat mullistukset ovat tapahtuneet melkeinpä aina syksyisin.

Tämä vuosi ei tehnyt tämän seikan kohdalla mitään poikkeusta, päinvastoin, tapahtumassa on varmasti suurimmat muutokset ikinä sitten allekirjoittaneen tähänastisen neljännesvuosisadan mittaisen elämän. Ja ihan hyvä vaan, sillä iloiset muutokset ovat aina tervetulleita. Tähän asti sitä on hakenut paikkaansa elämän virrassa epävarmana vuodesta toiseen, kokeillut eri asioita ja todennut kokeilut vääriksi, etsinyt omaa itseään ja sitä, mitä tältä elämältä haluaa. Ratkaisun löytymistä on vaikeuttanut se, ettei Se Oikea henkilökään ollut vielä silloin sattunut kävelemään kohdalle - mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Nyt, sellaisen löydyttyä, kaikki kadoksissa olleet palaset ovat kuin itsestään loksahtaneet kohdilleen.

Pitemmittä puheitta kerrottakoon siis tätäkin kautta, että edessä on suhteen virallistaminen uudenvuoden aikaan, toisinsanoin juhlista jaloimmat, eli häät! 

Mitä sitä turhia viivyttelemään, kun sen vain tietää, että tässä se nyt on. Kun on hyvä olla, niin silloin ei tarvitse mitään muuta vakuutta tai todistetta sille, että onko kyseessä Se Oikea vaiko ei. Sydän kyllä tietää, vaikka järki koettaisi jarruttaa!

Muutenkin sujuu ihan kivasti, töitä on ollut ja elämä rullannut varsin mallikkaasti omalla painollaan eteenpäin. Häiden suunnittelu tietysti vie suuren osan ajasta, mutta ei passaa liikaa stressiä repiä vaan ottaa päivä kerrallaan ja kaikessa rauhassa - jos jotain sen härdellin omalla kohdalla kerran aiemmin kokeneena ja viisastuneena voin sanoa, niin sen, että sen ei ole tarkoitus olla mikään hermoja repivä tilaisuus jossa jokainen yksityiskohta on pitänyt oman mielenterveyden uhalla suunnitella viimeistä viilausta myöten tarkkaan ja että myös kaiken täytyy olla ja tapahtua juuri niinkuin etukäteen on suunniteltu, vaan se on juhla, jossa kaksi toisiaan rakastavaa ja toisilleen omistautunutta ihmistä lupautuu toinen toiselleen ja viettää aikaa rennosti rakkaimpien läheistensä seurassa - sama sille jos ihan kaikki pikkuseikat eivät mene oppikirjan ja ennalta sovitun mukaan, kunhan kaikilla vain on hauskaa ja kenenkään ei tarvitse ottaa turhaa stressiä. Sen kaavan mukaan kun elää, niin ei voi pahasti pieleen mennä.

Uusivuosi on itse asiassa mitä mainion ajankohta juhlia kahden ihmisen liittoa. Ensinnäkin; se on mukavaa vaihtelua ainaisille kesähäille. Jää taatusti mieleen ja erottuu joukosta paremmin, kuin useimpien kesäaikaan vietetyt juhlat. Toisekseen ihmisillä on siihen aikaan usein vapaata ja muutenkin talvella ihmiset ovat vähemmän kiireisiä kuin ylibuukattuina kesäviikonloppuina. Kolmanneksi, talvihäät ovat tunnelmallisia lumen, pimeyden ja kylmyyden vuoksi. On mahtavaa juhlia lämpimissä sisätiloissa hyvän ruuan ja juoman äärellä, kun ulkona paukkuu pakkanen. Kynttilät, jäälyhdyt ja roihut tuovat vieläkin enemmän lämpöä, tunnelmaa ja romantiikkaa. Eikä siinä vielä kaikki - uutenavuotena tulee ilotulituskin valmiiksi juhlan kunniaksi! Järjestämme hääjuhlan paikassa, jonka rannassa on hulppea rantasauna takkatupineen, ja paikka sijaitsee aivan kaupungin välittömässä läheisyydessä - kauppatorin rantaan, josta jokavuotinen kaupungin ilotulitus järjestetään, on matkaa vain muutama sata metriä.

Lisäksi talvella ei tarvitse niin paljon stressata säätä, sillä juhlat järjestetään joka tapauksessa sisätiloissa. Ruuatkin on helpompi säilyttää talvikeleillä kuin vaikkapa 30 asteen kesähelteillä.

Mutta nyt iltapuuhien pariin, hääsuunnitelmien pariin palattaneen taas paremmalla aikaa...enää 4 kuukautta!

Ohne dich kann ich nicht sein

"Jos sua ei ois ollut, 
niin olisin keksinyt sut,
ois susta samanlainen tullut, 
mitään en ois muuttanut,
oot valona mun tiellä, 
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä, 
jos sua ei ois ollutkaan"

(Kaija Koo - Jos sua ei ois ollut)

"Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en"

(Johanna Kurkela - Sun särkyä mä anna en)

"Ole mun sinä vain voit kaipuuni täyttää
Ole mun sillä voit vain unelmat näyttää.
Olen sun öiden ylitse syliin mut sulje,
kokonaan tämä elämä vierelläin kulje.

Koetaan täällä yhdessä ilomme aiheet
Jaetaan myöskin surut ja toistemme murheet
Vaikka tie mulla kylmä ja pitkäkin oisi
silloinkin myötätuulet mut luoksesi toisi.

Sinä vain,
ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
Sinä vain,
yksin pystyt mulle voimaa antamaan
Sinä vain,
joka kerran rakkauden sait syttymään
Sinä vain,
olet aina ainoain."

(Tauski - Sinä vain)

"Oot voimani mun
kun jään syliin sun
voin siirtää mä vuoret paikoiltaan
niin vahva mä oon
sun kainaloos vain jos jäädä saan"

(Anna Eriksson - Oot voimani mun)

Villikissa on kesytetty

Nyt alkoi tämän ennen niin villin ja vapaan kissan elämä tasaantua urilleen uuden kesyttäjän myötä - kaikkien näiden ihmisten joukosta löytyi lopultakin se, jossa oli tarpeeksi sitä jotain saamaan allekirjoittaneen asettumaan aloilleen. 

Kaikki ne "ei-enää-ikinä-naimisiin"- ja "paskat parisuhteista, minähän olen ja pysyn sinkkuna" -puheet ja mietteet ovat kuin eri ihmisen ajatusmaailmasta, kun vihdoin ja viimein on löytänyt rinnalle sen ihmisen, jonka kanssa kaikki vain yksinkertaisesti toimii. Ei tarvitse enää epäröidä eikä kysyä hiljaa itseltään, että onkohan tämä nyt tässä ja tuleekohan tästä mitään - sen vain tietää. Tässä se nyt on ja muuta ei enää tarvita, ikinä. Sääli heitä, jotka moista tunnetta eivät ole vielä kokeneet tai tule koskaan tuntemaan, sillä sen parempaa tunnetta ei ihmisellä voi tässä elämässä olla!

Omalla kohdalla pätee pitkälti sanonta "järki on turhaa, kun tunteet määrää", mutta kyllä nyt jonkinlainen looginen ajattelukyky sentään tässäkin tilanteessa toimii. Umpirakastuneena on tietysti helppo huudella tällaisia, mutta en silti voi olla ajattelematta nykymaailman menoa koskien parisuhteita - ja ihmisten yksiavioisuutta. Tai siis että onko sitä edes? On koetettu jos vaikka minkälaisella konstilla iän ja kaiken selvittää ja arpoa, onko ihminen yksi- vai moniavioinen luonne - tiede liputti vastikään yksiavioisuuden puolesta perustelemalla asiaa valkosolujen määrällä. Teoria sekin. Toiset taas sanovat sen olevan puhtaasti kulttuuriseikka. Ehkä niinkin. Kromosomejakin on tutkittu ja ties mitä kokeiltu mutta varma vastaus on vieläkin hakusessa.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että vastoin monia eläimiä, jotka eivät koe rakastumisen tunteita vaan jatkavat sukua luontaisen lisääntymisviettinsä varassa, ihmiset voivat tietoisesti vaikuttaa tekemiinsä valintoihin. Ihmisille on annettu kyky rakastua ja ihastua, ja ihminen myös pystyy tuntemaan fyysistä mielihyvää suvunjatkamisrituaalien kautta - toisin kuin eläimet - tai jos joku väittää toisin, kuuntelen innolla perusteluja väitteeseen.

Ennen muinoin yksiavioisuus oli enemmän arvossaan kuin tänä päivänä, kun koko maailma on menossa suuntaan, jossa kaikkea täytyy kokeilla edes kerran elämässä, paitsi omaa siskoa ja kansantanssia - ja kohta varmaan niitäkin. Olivatko ihmiset ennen siveellisempiä? No pääsääntöisesti olivat. Mitenkö niin? No, mielihalujen toteuttaminen oli ensinnäkin käytännössä hankalaa. Välimatkat olivat pitkiä ja kauraooppeli oli ainoa kulkupeli (ja sitäkin tarvittiin työkäyttöön), ja riettaiden ajatusten vallatessa mielen ei ollut aina vara valita sitä unelmien täyttymystä, vaan täytyi tyytyä naapuritalon renkipoikaan tai piikatyttöön, ja heinäladossakin pistelivät oljenkorret ilkeästi persposkiin. Jututkin levisivät pienellä kylällä äkkiä. Mainehan siinä meni. 

Toisekseen ihmiset olivat vahvasti uskonnollisia ja jumalanpelko oli koko ajan läsnä. Ihmisillä oli moraalia ja selkärankaa. Ei edes ajateltu moisia irstauksia ennenkuin pohjoisen korpikansan valtasi syntiset vaikutteet. Mistäkö? No rapakon takaa tietysti. Aina kuin koti-Suomeen rantautuu jotain itselle vierasta, syyttävä sormi lipsahtaa herkästi osoittelemaan Ameriikan suuntaan - ja eihän se yleensä väärässäkään ole. Sieltä suoltaa pahuuden torvet tötteröllään syntisiä ja moraalittomia vaikutteitaan ympäri maailman, ja pieni ihminen on jälleen voimaton.

Ihmisten valuessa maaseudun rauhasta yhä suurempien kaupunkien vilinään heräsi kai ajatus myös kaikesta, mitä siellä voikaan kokea. Ihmiset hankkivat parempia ammatteja, saivat käyttöönsä enemmän rahaa, ja varsinkin naisten käytöksessä tämä näkyy. Kun ei tarvitse enää ahtautua nyrkin ja hellan väliin eikä talous ole kenestäkään miehestä riippuvainen, ei enää pää pysy menossa mukana kun ei tiedä mitä kaikkea sillä vapauden määrällä tekisi. No, pistäisi elämän risaiseksi tietenkin. Miehiä tulee ja menee, mikään ei enää ole tarpeeksi hyvää, seikkailuja toisensa perään. Hyvästi perhe ja vaipanvaihdot, tervetuloa villi sinkkuelämä ja oma ura!

Itse en samaistu tähän ajattelutapaan. Arvostan edelleen kovasti perhettä ja tuttua ja turvallista kotielämää. Minua ei kiinnosta irtosuhteet eikä kosteat baari-illat "huomenta, mis mä oon?" -lausahduksineen. Tottakai oma ura on tietyllä tapaa kiehtova ajatus, ja täysin kotona iän kaiken viihtyvää pullantuoksuista äitihahmoa minusta tuskin koskaan saa, mutta silti näen itseni mieluusti tutussa ja turvallisessa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa, eikä jokunen lapsi olisi yhtään pahitteeksi.

Nykyään ihmisillä tuntuu vain olevan tarve saada kaikki mahdollinen heti paikalla, ei osata arvostaa sitä mitä on, vaan aina halutaan parempaa. Pitäisi ehtiä kokea lyhyen ihmiselämän aikana kaikki mikä vain irti lähtee.

Puolet avioliitoista päättyy eroon. Varovaistenkin arvioiden mukaan suuri määrä miehiä elää koko ajan siinä luulossa, että ovat lastensa biologisia isiä, vaikka totuus on täysin toinen. Suurin osa sekä miehistä ja naisista on pettänyt kumppaniaan. Iso osa tekee tätä säännöllisesti. Mitä tästä pitäisi päätellä? Minkä on mennyt kotikasvatuksessa vikaan, kun ei aikuisiälläkään ole ymmärtänyt oikean ja väärän eroa? 

Pelkästään minä olen nähnyt pettämistä elämäni aikana niin paljon, että se ei kohta enää edes hätkähdytä. Ja se on huolestuttavaa. Ei luulisi olevan hankalaa kohdella toista niin kuin itse haluaisi itseään kohdeltavan.Ehkä ihminen sittenkin toimii kuin eläin.

Lopetan moraalisaarnani toteamalla sen huojentavan tiedon, että onneksi nämä toisia kaltoin kohtelevat paskiaiset saavat aina ennemmin tai myöhemmin ansionsa mukaan, ja tulevat olemaan itse kaulaansa myöten siinä kusessa ja paskassa mihin ovat toista koettaneet teoillaan upottaa. Ja mikä parasta, nämä uhrit ottavat usein virheistä opikseen ja osaavat kahta kauheammin arvostaa sellaista parisuhdetta, joka sisältää niinkin ihanan asian kuin molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Eivätkä nämä moraalivammaiset taatusti tule kokemaan elämänsä aikana sitä tunnetta, kun toinen rakastaa vilpittömästi sydämensä pohjasta ja itse voi hyvällä omallatunnolla tuntea samoin. Ilman näitä itsekkäitä ihmisiä tälle tunteelle ei osaisi ehkä antaa oikeanlaista painoarvoa, joten ehkä kaiken tämän syyttelyn ohessa, ironista kyllä, heille kuuluu myös pieni kiitos.

Kuten Robert A. Heinlein sanoi: "Rakkaus on tila, jossa toisen onnellisuus on olennaista omallesi".

Novus est amor

Novus est amor, latinankielinen lausahdus joka pitää sisällään niin hienon käsitteen kuin "ihmeellinen on rakkaus".

Rakkaus on ehdottomasti hienoin asia elämässä. Sen tunnetta ei voi verrata mihinkään muuhun, ja sen voimalla ihminen jaksaa tässä elämässä pahemmatkin koettelemukset ja huonot päivät. Siksi tähän väliin ajatelmia ja lasten lausahduksia tuosta ihanasta asiasta, josta toivottavasti jokainen meistä tässä elämässä pääsee mahdollisimman suurissa määrin osalliseksi!

 

”Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä. 

Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.

Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.

Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.

Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.

Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.

Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;

mutta suurin niistä on Rakkaus.”

” Rakkaudessa on aina vähän hulluutta, mutta niin on hulluudessakin aina vähän järkeä.” - Friedrich Nietzsche

” Äidiltä vie parikymmentä vuotta tehdä pojasta mies, ja sitten toinen nainen tekee hänestä hupsun parissakymmenessä minuutissa.” - Robert Frost

” Rakkaus on tila, jossa toisen onnellisuus on olennaista omallesi.” - Robert A. Heinlein

”Rakkaus on kuin perhosen lento, niin hauras, kaunis ja ihmeen hento,

vaan hoivaa sitä ja huolta kanna, sen kauniimpaa asiaa ei elämä anna”

”Miehet eivät ole kyyneleiden arvoisia – paitsi se ainoa, joka on, ei koskaan itketä sinua”.

” Aviomies on hän, jonka sylissä et voi olla ihailematta makuasi miesten suhteen. ”-Pat Jerred-

” Rakkaus tekee heikosta vahvan. ”-Kiinalainen sananlasku-

” Tuhlattua on aika, joka ei kulunut rakkaudessa. ”-Torquato Tasso-

” Rakastuneena et ole järkevä, ja jos toimit järkevästi, et voi olla rakastunut.” -Publilius Syrus-

” Sillä mikään ei ole ihanampaa kuin miehen ja vaimon keskinäinen, horjumaton rakkaus.” -Homeros-

” Sydämellä on syynsä, joita järki ei ymmärrä.” -Blaise Pascal-    

” Ihminen ei rakasta tarpeeksi jos hän ei rakasta liikaa.” -L. Du Peschier-

”Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneet kiinni toisiinsa” (Pikku Myy)

”Rakkaus on ainoa joka kasvaa, kun sitä tuhlataan”

”Älä valitse rakkaudessa sitä, joka kanssa voit elää, vaan se, jota ilman et voi elää”

”Yksi tärkeimmistä matkoista mitä ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan”

”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden, ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen”

”Rakkauden ensi huokaisu on järjen viimeinen” (Antoine Bret)

”Avioliiton solmiminen on toimitus, jossa pujotetaan naiselle rengas sormeen ja miehelle nenään.” (Herbert Spencer)

LASTEN VIISAUKSIA

” Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut. ” Henrik 6 v.

” Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevatjonkun siivoamaan heidän jälkiään!" (Lynette, 9)

” Rakkaus löytää sinut vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät minut." (Bobby, 8)

” Rakastavaiset vain tuijottavat toisiaan niin, että heidän ruokansa jäähtyy. Muut ihmiset välittävät enemmän ruuasta." (Brad, 8)

"Ole hyvä suutelija. Se saattaa saada vaimosi unohtamaan,ettet koskaan vie roskia ulos."(Randy, 8)

"Sinun ei koskaan pitäisi pussata tyttöä, ellei sinulla ole tarpeeksi varaa ostaa hänelle iso sormus ja omat videot, koska hän haluaa katsella häitään videolta." (Jim, 10)

"Koskaan ei pitäisi pussata toisten ihmisten nähden. On todella noloa, jos joku näkee sinut. Jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun komean pojan kanssa, mutta vain muutaman tunnin." (Kally, 9)

” Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.” (Eero7v.)

” Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä.”

”Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.” (Anne 7v.)

"Treffit on sitä varten, että huvitellaan ja ihmisten pitää olla treffeillä että opitaan tuntemaan toisensa. Jopa pojilla on joskus jotain mielenkiintosta sanottavaa, jos oikeen tarpeeksi kauan kuuntelee." - Linette 8v

"Ekana täytyy löytää joku joka tykkää samoista asioista ku itte. Jos esimerkiks tykkää jalkapallosta, täytyy löytää vaimo joka tuo sipsejä ja kaljaa." - Alain 10v

"Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista."  -Ann 7 v.

” Silloin, kun rakastutaan, luvataan, ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat heti, kun mies vetää kännit.” - Dan, 7 v

” Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa.” -Sofia 5v

” Ei kirkossa tarvitse mennä naimisiin. Naimisiin voi mennä sosiaalitoimistossa. Tai voi muuttaa yhteen niin että ei kerro kenellekkään. Tärkeintä on, että itse tietää sen. ” -Nina 6v

” Kun sydän lyö nopeammin ja kasvot tulevat punaisiksi, niin on rakastunut.” -Marta 6v

” Kun mennään naimisiin, ei saa nauraa. Eikä myöskään saa sanoa ei.” -Catherine 5v

” Jos kestää yhdessä 65 vuotta, saa kultamitalin. Silloin vietetään kultahäitä ja juodaan ja pidetään hauskaa. Jos eroaa, saa vain pari rautamöykkyä.” -Kåre 6v

” Lapset ja vaimot on tärkeitä ihmiselle. Miehet pitää niistä.” -Erik 6v

Jaa että miksi minä näitä imeliä kliseitä tänne postittelen? No, yksinkertaisesti siksi että juuri tällä hetkellä nämä samat tunteet myllertää mielessä, ja vaikka saatankin olla hieman hurahtanut, niin ei haittaa, sillä sen ansiosta jokainen aamu ja jokainen ilta avautuu täysin uudessa valossa.

Huh helteitä

Jopas on parikuukautinen vierähtänyt verrattain huomaamatta kesätunnelmissa, kun ei ole ehtinyt ajatuksiaan ylös kirjoittelemaan. On ollut menoa suuntaan jos toiseen ja loppuajat onkin omistettu sitten lomailulle itsessään, koko helteinen heinäkuu on nimittäin (paria työvuoroa lukuunottamatta) ollutkin yhtä lomaa!

Jos jonkinlaisia muitakin mullistuksia on tähän elämänjaksoon mahtunut, eikä niistä tässä sen enempää, ajatukset vain vielä jäljelläolevaan kesään ja aurinkoon. 

Kieltämättä tämä kesä on kiitettävän helteinen ollut, vähän liiankin. Vaikkei muka valittaa saisi, "kun Suomen kesä on niin lyhyt", niin kyllä itse ainakin saatan jonkin poikkipuolisen sanan sanoa jos olo alkaa käydä sietämättömäksi. Valoisat yöt, jolloin hiki on kuin saunan lauteilla vaikka et tee yhtään mitään, ei ole enää mikään nautittava olotila. Kotosalla vielä pärjää kun on pimennysverhot joilla huoneen saa kauttaaltaan pimennettyä, sekä kätevä tuuletin joka huutaa kuin hinaaja täydellä teholla yön läpeensä sängyn vieressä - mutta muualla yöpyessä tuleekin äitiä ja tammikuun pakkasia ikävä. 

Esimerkiksi vastikään hotellissa yöpyessä alkoi usko loppua kun verhot kiinni huoneessa oli valoisaa kuin keskellä kirkasta päivää ja edes usein toistettu kylmä suihku ei viilentänyt oloa kuin hetkeksi ja jo oli taas hiki kuin maratonin juosseella vaikka ei ollut kerinnyt kuin kylkeänsä sängyssä kääntää. Kumma, että Suomessa liian usein lämpötilat ovat joko -30 tai +30 astetta, kun voisi löytää jonkin kultaisen keskitienkin siltä väliltä. Itse olen enemmän kylmemmän kuin kuumemman ilmaston ihminen - en tietenkään mikään arktisten olosuhteiden ylin ystävä, mutta esimerkiksi alkusyksy on ilmastoltaan juuri ihanteellinen. Hieman viileä, mutta silti pääosin aurinkoinen säätila sopisi itselle kuin nyrkki silmään. Vaikken väkivaltaa välttävänä ihmisenä nyrkkiä monen silmään voikaan suositella. 

Onneksi tulee elo- ja syyskuu, vuoden paras ajankohta jota en ikinä jaksa lakata hehkuttamasta. On vain niin mukavaa, kun illat ja yöt pimenee, kuulas alkusyksyn ilma tekee tuloaan, uudet vaatemallistot rantautuvat kauppoihin täynnä toistaan upeampia villapaitoja, takkeja ja kaulaliinoja, luonto pukeutuu syksyn eri sävyihin ja kesän ajan hermoja koetelleet itikat ja muut ilkiöt katoavat jonnekin pois näkyviltä. On niin raikasta, kirpeää ja silti vielä aurinkoista.

Ensi viikolla koittaa reissu Tampereen suuntaan. Muutama päivä tuossa mustan makkaran kaupungissa tekee ihan hyvää tämän kohtalaisen tutun mutta silti turvallisen päivärytmin sekaan, juuri sopivasti ennenkuin arki taas elokuun alusta palaa kehiin. Enimmäkseen on tullut vietettyä loma ihan kotosalla, Kainuun rajojen sisäpuolella, vaikka onhan tuota nähty niin Seinäjoki Provinssirockineen, Oulu, Jyväskylä, Kalajoki kuin pienimuotoinen autoturnee Tuurin suunnalla, Keskisen kyläkaupan kautta pitkin Pohjanmaan paikkakuntia kiertoteitä takaisin Kainuuseen. Suomessakin on yllättävän paljon nähtävää ja koettavaa, kun ei turhaan aina haikaile merta edemmäs kalaan. Yleensä sitä ei vain näe metsää puilta - omakin kotiseutu voi avautua täysin eri tavalla kun siihen ottaa uuden näkökulman, vaikkapa ihan turistimielessä. Veikkaan, että aika monelle on mysteeri mitä kaikkea nähtävyyksiä omasta kotikaupungistakin löytyy ja millainen on seudun historia - sitä vain käy töissä, lähikaupassa ja pankissa asioilla eikä sen kummemmin ajattele muistomerkkien ja monumenttien merkityksiä. 

Omakohtaisesti haluaisin Suomessa kiertää läpi vielä monta kolkkaa, etupäässä mielessä on syksyinen Lappi erämaineen ja lohijokineen ja vastavuoroisesti myös monet etelä- ja kaakkois-Suomen kaupungit, varsinkin Porvoo kiinnostaa, sekä kaikki muut mistä löytyy vanhoja rakennuksia ja historiallisesti arvokkaita kohteita. Myös kehäkolmosen sisäpuoli on itselle aika vierasta, koko tähänastiseen elämään mahtuu kokonaista kolme Helsingissä vietettyä reissua ja se on ehdottomasti liian vähän. Vaikken koe kuuluvani siihen elämänmenoon alkuunkaan, on siellä paljon mielenkiintoisia käyntikohteita, unohtamatta tietenkään myös vähemmän kulttuurillisia seikkoja, kuten lukuisia merkkivaate- ja laukkuliikkeitä, joita ei tietenkään voi täysin sivuuttaa... ;)

Kesä tuli kerrasta

Vasta muutamia päiviä sitten oli koleaa ja keväisen karua maisemaa, nyt luonto vihertää ja tuoksuu kosteille kesäöille, koivunlehdille ja kesäautojen pakokaasulle. Lämpötilat ovat hiponeet useasti kolmeakymmentä ja aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Mahtavaa! On upeaa pitkän ja kylmän talven jälkeen keskellä yötä hengittää kostean raikasta ja lämmintä ilmaa ihaillen hivenen hämärää mutta varsin valoisaa kesäistä maisemaa, pukeutua rannalle bikineihin ja kesäisiin asuihin, grillata takapihalla maaten samalla pehmustetussa aurinkotuolissa kylmien juomien kanssa. Tekee kaikkien niiden purevien pakkasten ja korkeiden kinosten jälkeen enemmän kuin vain hyvää.

Luontoäiti muisti meikäläistä myös viime viikolla täyttäessäni neljännesvuosisadan verran, oli nimittäin aivan täydellinen keli täydentämään jo muutenkin täydellistä päivää. Oli ruokaa, juomaa, kavereita, aurinkoa ja loppuillasta baarireissu. Kakun tilasin tosiaan leipomosta ja hyvää oli, enää on jäljellä vain muisto. Tekaisin huomaamatta melkoisen Lappi-aiheiset ruuat, kun lakkakakun lisäksi ruokana oli mm. savuporo-rieskarullia ja juustoleipää lakkahilloineen. Lisäksi oli jauheliha-juustohyrriä ja ranskalaista quiche lorraine -piirakkaa, joihin molempiin olen kovin rakastunut ja tekaisin jälkimmäisen eilen uusiksi kun aiempi pellillinen hupeni huomaamatta. Suklaakakkukin oli sekä tuorejuusto-omenapiirakkaa, joten syömisistä ei tullut pulaa. Grillissä tehtiin vielä illasta perisuomalaiseen tapaan hienostelematta ja kainostelematta kunnon B-luokan makkaraa (ei se lihan määrä, vaan se maku) ja sisäfilepihvejä. Juomana oli mansikkaboolia ja kuohuviiniä. Kertakaikkiaan hieno päivä! 

Huono päivä ei ollut lauantaikaan, silloin kokoontui Kajaaniin taas kymmenittäin tuunailtuja menopelejä Backwoods Cruisingin nimissä. Pitihän sitä käydä taas autonlaittajien kätten jälkeä käydä ihailemassa, ja olihan siellä kaikenlaisia kaaroja joiden penkillä allekirjoittanutkin saattaisi ilman hirveitä vastalauseita mutkan käväistä... 

Ohjelmaa on kiitettävästi riittänyt joka päivälle vähän liikaakin välillä. On monenlaista työtä, harrastusta ja muuta aktiviteettia, jotka kyllä pitävät kiireisenä mutta liiallinen kiirekään ei ole hyvästä. Nykymaailmassa kun kiireestä on tullut trendikästä, joskus tuntuu ettei ihminen voi rehellisesti sanoa vetävänsä lonkkaa perseellään tai ettei olisi kalenteriin buukattu lähipäivät menoja puolilleen, koska pohjalla on pelko siitä ettei voisi tuntea itseään enää tärkeäksi. Ei näin. Ihmiset ovat toki erilaisia, mutta tuskin kukaan on voittamaton, siksi täytyy osata välillä ihan hyvällä omallatunnolla myös laiskotella.

Paltaniemen upeaakin upeammissa kulttuurihistoriallisestikin arvokkaissa perinnemaisemissa, jossa vanhempanikin asuvat, kävin päivällä ottamassa aurinkoa. Paltaniemi sijoittuu 10 km päähän Kajaanin keskustasta mutta on täydellisen idyllistä maalaismaisemaa laiduntavine hevosineen ja lehmineen. Sen törmien rantoja huuhtoo Kainuun meri eli Oulujärvi, jonka laineiden sointuja kuunnellen on upeaa maata hiekkarannalla kuuman auringon alla, aivan kuten itsekin tuossa päivällä tein. Enkä ollut ainoa, myös moni muu oli havainnut kelin olevan passeli kyseiseen tarkoitukseen ja nurmikko sekä hiekkaranta alkoi kerätä puoleesta auringosta nauttivia ihmisiä. 

Nyt nukkumaan ja keräämään voimia uuteen päivään, paljon lämmintä keliä ja auringonpaistetta itse kullekin!