Aidon ruuan puolesta

Viime aikoina on saanut seurata uutisointia aiemmin puhtaana ja aitona pidettyyn suomalaiseen ruokaan liittyen. Tällaista lähiruuan ja luonnonmukaisuuden puolestapuhujaa nämä tiedot järkyttävät, vaikka tiedossahan se on ollut että halvalla ei nyt vaan voi saada mitään kovin hyvää. Aivan liian usein kuluttajan ostospäätöksen ratkaisee ensisijaisesti hinta.

Tästä ei voi täysin syyttää yksin kuluttajia, sillä ruuan hinta on ollut koko ajan voimakkaassa kasvussa, samoin kuin muidenkin elinkustannusten hinnat, palkkojen tason laahatessa jatkuvasti jälkijunassa. Terveellisesti syöminen on tehty hyvätuloisten huviksi, ja jos minulta kysyttäisiin ratkaisua tähän ongelmaan, ensimmäisenä laskisin terveellisenä pidettyjen ruokien arvonlisäveroa sen verran että niiden syöminen ei olisi enää ainakaan yksin hinnasta kiinni. Terveellisesti voi kuitenkin syödä pienemmälläkin budjetilla, kun käyttää mielikuvitustaan. Kun valmistaa itse ruokia kotona kerralla suurempia määriä ja pakastaa osan, säästää paljon. Kannattaa investoida ostamalla parempilaatuista ruokaa pienempiä määriä kuin kahmimalla halpaa moskaa enemmän. Itse leipomalla käyttäen täysjyväviljoja saa hyvinkin halvalla tuoretta ja terveellistä ruokaa.

Se, mitkä ruuat loppupelissä sitten ovat niitä terveellisiä, on enemmän mielipidekysymys kuin fakta, sillä olemassa ei ole tarpeeksi tieteellistä tutkimusta kaikkien näkökantojen tueksi.

Esimerkkinä karppaus, josta itse olen kiinnostunut paljon viime aikoina - ihmisten kokemukset puhuvat selkeää kieltä puolestaan ja tulokset näkyvät, mutta koska pitkän aikavälin tutkimuksia ei vielä ole, ei sitä voi julkisesti suositella yleisesti käytettävän virallisterveellisen ruokavaliosuosituksen tilalle. Karppaus kuitenkin perustuu pitkälti mahdollisimman tuoreeseen ja käsittelemättömään ruokaan hiilihydraattien karsimisen ohella, joten johan sen sanoo jokaisen terve järkikin että mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka ei voi olla huonompi vaihtoehto kuin elintarviketeollisuuden lisäaineilla kyllästämät, pitkälle jalostetut ja ravintoköyhät einekset tai esimerkiksi ruokien kevytversiot, jotka aidon raaka-aineen sijaan on korvattu mm. makeutusaineilla ja yllätys, yllätys - lisäaineilla. Karppaus ei suosittelekaan täysrasvaisten ruokien korvaamista kevytversioilla, vaan siirtymällä kokonaan mahdollisimman vähän hiilihydraatteja sisältävään ruokavalioon, jonka perustana on tuoreet, puhtaat raaka-aineet kuten liha, kala, kasvikset, marjat, pähkinät, kananmunat, lyhyesti sanottuna hiilarit korvataan suuremmissa määrin rasvalla. No, se karppaamisesta, enemmän tästä aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua esimerkiksi www. karppaus.info -sivustoon, josta löytyy paljon lisätietoa ja reseptejä low carb -ruokavalioon. Huomautuksena vielä, että itse olen enemmän tämän hyväkarppauslinjan kuin alakarppauksen noudattaja, mikä tarkoittaa kansankielellä sitä että en pyri ketoosiin kuten kurinalaisimmat, mm. kuuluisan Atkinsin dieetin noudattajat, vaan vähennän tietoisesti turhien hiilareiden saantia ilman orjallista jokaisen syömisen laskemista. Ja ihan jokaisellahan on vara jättää ruokavaliostaan pois vähintään valkoinen leipä, pullat, leivonnaiset, karkit sekä ravintoköyhät pastat ja riisit korvaten ne täysjyväversioilla.

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen - kuluttajat tuntuvat harmittavan usein pitävän hintaa ratkaisevana tekijänä vaikka monilla lompakko sallisi satsattavan syömiseen enemmänkin. Kaikki eivät siis voi vedota rahatilanteeseensa, ja itsekin vaikka ison osan elämästäni opiskelijana olen ollutkin, en ole koskaan tinkinyt ruuan laadusta. Jos pitää valita, niin määrästä voi tinkiä huomattavasti enemmän. En itse esimerkiksi osta koskaan ulkomaisia kurkkuja, tomaatteja tai muita vihanneksia, vaan ostan ne talvellakin suomalaisina vaikka ovat moninkertaisesti kalliimpia. Osasyy on se, että haluan tukea suomalaista ruuantuotantoa ja toinen syy se, että ulkomaiset eivät yksinkertaisesti vain maistu millekään kotimaisiin verrattuna ja ovat ties millä säilöntäaineilla käsiteltyjä. Luen paljon tuoteselosteita, niinkuin suosittelen muidenkin tekevän - siihen on nimittäin loppunut monen ruuan syöminen kun on ottanut selvää mitä ne itse asiassa sisältävätkään. Ryynimakkaran sisältämät naudanjänteet ja veri, lauantaimakkaran siannahkansekainen jauhomössö ja eineshampurilaisten kanannahkapihvit eivät ole omasta näkökulmasta edes koirille soveltuvaa ruokaa, mutta ihmisille ne tuntuvat vain kelpaavan. Esimerkiksi seuraavasta linkistä löytyy hieman valaisevaa tietoa ja lista muutamista tuotteista joissa kuluttajaa kusetetaan oikein kunnolla: Taloussanomat - Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

Samasta aiheesta on uutisoitu viime aikoina paljon, myös televisiossa jossa oli Silminnäkijä -ohjelman reportaasi ruokien lisäainemääristä. Ei ole harvinaista, että yhdestä tuotteesta voi löytyä helposti yli toistakymmentä, osassa jopa useita kymmeniä eri lisäaineita! Voiko se olla millään muotoa terveydelle edullista?

Verrattuna moniin ulkomaalaisiin suomalaiset tuntuvat pitävän ruokaa vain välikappaleena, jolla siirretään nälkää sen sijaan, että sitä ajateltaisiin nautintona tai hyvinvoinnin perustana. Ihminen kuitenkin on pitkälti sitä mitä syö - saammehan ruuan kautta kaikki elimistömme hyvinvointiin tarvittavat ravintoaineet. Monissa kulttuureissa ruokaan panostetaan, sen laatuun kiinnitetään huomiota ja ruokailusta järjestetään koko perhettä tai kaveripiiriä yhdistävä pitkän kaavan tapahtuma sen sijaan että kiireessä kiskaistaan mikropizza kitusiin.

En sano olevani itsekään mikään paras malliesimerkki - vaikka syön pääosin terveellisesti ja tietoisesti, sallin satunnaiset sortumiset - painotus sanalla satunnaiset. Tärkeintä onkin, että perusteet ovat kunnossa, silloin retkahduksista osaa nauttia enemmän, ilman huonoa omaatuntoa. En siis skippaa tyystin makkaranpaistoiltoja, pikaruokalakäyntejä, karkkipäiviä, illanistujaistarjoiluja enkä käyntejä Pekka Heikkisen kuuluisan leipomon leivostiskillä, kunhan muistaa sen kohtuuden ja keskittää pääpainon aitoihin, puhtaisiin, tuoreisiin raaka-aineisiin. Usko suomalaisen ruuan puhtauteen on saanut kovia kolauksia ja jatkuvat uutisoinnit liittyen milloin markettien lihatiskien ruokien tuoreuteen tai näihin lisäaineskandaaleihin saavat mielikuvan sinivalkoisen puhtaasta ruuasta horjumaan, mutta kun valitsee ne mahdollisimman vähän käsitellyt ja tuoreet raaka-aineet eikä osta sokkona aina sitä kaikkein halvinta vaan muistaa vilkaista sitä tuoteselostettakin, ei voi olla täysin väärillä jäljillä. Luomutuotteet ovat ehkä kalliimpia, ja kotimaisesta saa monesti maksaa itsensä kipeäksi, mutta veikkaan vahvasti että ajan saatossa se maksaa itsensä monin verroin takaisin säästettyinä terveyskustannuksina. Kukaan ei nimittäin voi vielä tietää, millaista tuhoa nämä kaikki ruokiin lisätyt E-koodit pitemmän päälle aiheuttavat. On ehkä melko voimakasta spekulointia sanoa että keinotekoiset teollisuuden tuotteet, pitkälle prosessoidut einekset ja lisäaineet, joista osaa käytetään esimerkiksi pesuaine- ja kosmetiikkateollisuudessa (kuten Taloussanomien linkki kertoo) olisivat ainakin osasyynä länsimaiden sairauksiin ja allergioihin, mutta itse en kyllä kyseenalaista etteikö yhteyttä löytyisi.

Ainakin minä muistan jatkossakin pitää silmällä lihapitoisuuksia, lisäaineiden määrää, ravintosisältöä ja ostaa teollisten keinorasvojen sijaan oikeata voita ja suosia kotimaista kaikessa missä se vain on mahdollista, ja jos mahdollista, myös mahdollisimman paikallisesti tuotettua. Voi kunpa täälläkin olisi samanlaisia kivijalkakauppoja kuin monissa muissa maissa, joissa isojen hypermarkettien sijaan on kadunvarret pullollaan ihania, pieniä putiikkeja, joista jokainen on erikoistunut myymään esimerkiksi paikallista leipää, lihaa, kalaa tai juustoa. Ja suorastaan täydellistä olisi, jos ympäri vuoden olisi saatavilla esimerkiksi joltain torilta tai kauppahallista lähiseudun tuottajien tuoreita vihanneksia ja marjoja. Olenkin ihastunut Suomen kaupunkien kauppahalleihin ja vierailen niissä aina, kun käyn paikkakunnilla missä sellaisia on. Siinä tunnelmassa on vielä jotain vanhoilta, hyviltä ajoilta tuttua ja aitoa. On aivan eri asia ostaa pientuottajien valmistamaa rieskaa, lihatuotteita, leivonnaisia tai yhtä omaa suosikkia, kotitekoisia mehuja, kuin mitä ostaa vastaavia markettituotteita jotka ovat korkeintaan huonoja korvikkeita. Täytyy olla makuaisti pahemman kerran vinksallaan, jos ei muka mitään eroa maussa ja laadussa huomaa. Harmi, ettei täällä Kainuussa vastaavaa kauppahallia ole, sillä täällä olisi paljon pientuottajia joiden ruokia mieluusti ostaisi ilman muita välikäsiä. Harvoja tilaisuuksia kaupunkilaisilla saada paikallisten tuottajien tuotoksia on satunnaiset markkinat ja toritapahtumat, kuten esimerkkinä heinäkuinen Kauppakadun markkinakatu sekä Seppälän maaseutumarkkinat, joista varsinkin jälkimmäisessä on hyvin kattavasti esillä kaikenlaista lähellä tuotettua ja käsillä tehtyä loimulohesta tuoreisiin leipiin ja leivonnaisiin, omenoista ja hilloista hunajaan, puhumattakaan ruuan ohella myös monenlaisista käsitöistä.

Onneksi kevät ja sen myötä kesä tekee tuloaan, ja varsinkin karppaajilla koittavat kulta-ajat: vihannekset halpenevat hurjasti, grillaussesonki on parhaimmillaan ja pihvit ja vartaat salaatteineen täyttävät ruokavalion, marjat kypsyvät metsissä ja niitä voi kuka tahansa käydä keräilemässä talteen. Nuorempana itsekin olin ahkera poimimaan marjoja, nyt aikuisiällä suurin into on hiipunut muiden kiireiden ja velvotteiden alle mutta voisin koettaa tehdä sen puoleen hieman parannusta ja varata jokusen päivän tulevasta kesästä ja syksystä ihan sille, että poimin talteen sen verran marjoja mitä omaan pakastimeen sopii.

Tunnen itse paljonkin ihmisiä, jotka ovat ruuan suhteen ihailtavan omavaraisia ja kaupasta käydään hakemassa vain kaikkein välttämättömin. Jos ja kun sitä joskus asutaan miehen ja perheen kanssa maaseudun rauhassa kuten vakaa aikomus olisi, ottaisin itsekin mielellään mallia näistä luonnonvaroja hyödyntävistä kansalaisista. Lihaa saa metsästämällä riistaa, kalaa on Suomen vesistöt täynnä, metsät tulvillaan mustikoita, vadelmia, lakkoja ja puolukoita ja kotipihaan voi laittaa kasvamaan perunat, herneet, sipulit ja porkkanat. Kaiken kruunaa viinimarjapensaat ja oma mansikkamaa. Maatilalliset saavat vieläpä maitoa omasta takaa ja kanakatras pyöräyttelee kananmunatkin valmiiksi. Maaseutukoulun käyneenä ja alalla työskennelleenä sekä maalla suurimman osaa ikää asuneena osaan arvostaa ruuan alkuperää ja aitoutta ja kyseenalaistan sen takia herkästi meille marketeissa myydyn, vakuumeihin ja tölkkeihin pakatun, koristeellisiin pakkauksiin piilotetun ruuan terveellisyyden. Ihmistä ei ole tarkoitettu syömään ties millä täyte- ja lisäaineilla jatkettua teollista mössöä vaikka sitä halvalla kaupasta saakin ja sitä meille innolla koetetaan myydä. Onhan se halpaa valmistaa ja valmistaja kääriikin kivat voitot myydessään ihmisille kaikesta ylijäämästä ja moskasta kasattuja, kyllästettyjä jalosteita joiden ravintoarvo on naurettava mutta lisäaineiden määrä pidempi kuin nälkävuosi.

Elän kuitenkin toivossa, että yhä useampi heräisi ajattelemaan omaa terveyttään ja lähi- ja kotimaisten tuottajien toiminnan kannattavuutta tukemalla aitoa ruokaa. Toivottavasti yhä useammalla ruoka alkaisi merkitä muutakin kuin keinoa siirtää kiireessä pahinta nälkää, sillä se voisi olla paljon enemmän. Se on hyvinvointimme lähde, sen kautta voimme vaikuttaa terveyteemme ja jaksamiseen ja vuosien varrella kehittyvien lisäsairauksien ilmenemiseen. Pienetkin muutokset ovat askel parempaan suuntaan, sillä pienistä pisaroista muodostuu yhdessä suuri virta. Meille tarjotaan pitkälle jalostettuja ruuan korvikkeita niin kauan, kuin annamme itse sen tapahtua.

Valta on meillä kuluttajilla, joten käytetään sitä.

p.s. pisteet paikalliselle ravintola Torerolle, joka tässä taannoin oli uutisotsikoissa järjestettyään Lähiruokalounaan - lue uutinen Lähiruokablogista: Nyt sitä saa - lähiruokalounasta tai Kainuun Sanomista: Lähiruokalounas - olkaa hyvä!

Buenos días, amigos!

Kuten otsikosta voinee päätellä, on täällä kotimaan kamaran karujen pakkasten kourissa käväisty myös aavistuksen espanjalaisissa tunnelmissa. 

Tai no, ehkä enemmän argentiinalaisissa. 

Täällä kävi nimittäin vieras kaukaa eteläisestä Amerikasta tutustumassa suomalaiseen ja kainuulaiseen elämäntyyliin - ja hyytävään pakkaseen. Reilusti alle -20 painuneista asteista ei aurinkoon ja lämpöön tottunut turisti kuitenkaan ollut moksiskaan, vaan kertoi hänelle kylmän ja lumen olevan tosi jännä ja uusi juttu - ja saihan hän hieman koti-ikävän lievitystä käväistyään saunassa tullessaan vierailemaan täällä meillä. Ihmeissään hän katseli saunan lämpömittaria, joka näytti 60-70 astetta maksimilukeman ollessa piirrettynä mittariin 140 asteen kohdalle. Kyseli, että onko tuo lukema sitten enemmän suomalaisten mieleen. No, ehkä ei ihan sentään kuitenkaan, mutta kovaa saunojakansaahan täällä pohjolassa tunnetusti kyllä ollaan.

Kulttuurieroja löytyi monenlaisia ja on aina avartava kokemus tutustua ihmisiin, joilla on jotain uutta annettavaa ja kerrottavaa eri maailman kolkista. Ihmetystä herätti niin saunan kiukaan toiminta, auton lämmitysjohto ja sen tarkoitus, irtokarkkien myynti marketeissa (hänen kotimaassaan ne eivät myyntiin asti ehtisi kun ihmiset söisivät ne ennen sitä) kuin ihan yleinen turvallisuuden tunne Suomessa. Täällä kun monet jättävät autoja ja polkupyöriä lukitsematta, sama ei tulisi Argentiinassa kuuloonkaan. Myös suomalaisten täsmällisyys oli ihmeellistä, heilläpäin kun on tapana olla myöhässä jatkuvasti kaikkialta. Suomalainen ruokakin oli mieleen ja kahvi kuulemma parempaa kuin kotimaassaan. Olisipa kiva päästä joskus tutustumaan vaikkapa juuri Argentiinaan tai moneen muuhun vieraaseen maahan ja kulttuuriin!

Ilmastollinen suuntaus on viime aikoina ollut yhä vain kylmenevään päin - monena aamuna aamuna mittari näytti jopa -35 pakkasastetta ja hipoi juuri niitä raja-arvoja jolloin on kyseenalaista, lähteekö varsinkaan dieselkäyttöinen ajopeli enää tien päälle vai jääkö se parkkiin odottelemaan kevättä. No, on lähtenyt kuitenkin vielä, mutta jos tuosta vielä kylmenee niin saattaa olla toinen juttu. Yöllä on lämpötilat hiponeet aivan neljääkymmentä. Päivisin paistava aurinko onneksi lämmittää jo sen verran, että lämpötilalukemat nousevat kohtuullisen inhimillisiin arvoihin, päälle -20 asteeseen ja tänään jopa -14 asti. No, kohta pitäisi olla keväisemmät tunnelmat, meteorologikin povaili jo että kunhan tämä kylmä rintama väistyy niin nousua lämpötiloissa saattaa olla jopa kolmisenkymmentä astetta. Sitten aletaan jo puhua kevään saapumisesta!

Ystävänpäivää vietettiin meilläkin tässä viikko sitten. Tuon aikansa romantikon, Valentinuksen kunniaksi järjestetty päivä tunnetaan ympäri maailman ystävyyden ja rakkauden juhlapäivänä, ja vaikka rakastaan tai ystäviään onkin syytä muistaa säännöllisesti ympäri vuoden, on silti kiva juttu että on olemassa myös ihan sitä varten omistettu päivä. Meillä päivä meni varsin mukavasti, vaikka mies sen päivän kellon ympäri töitä paiskikin - oli kuitenkin hän ihanasti tilannut kukkaliikkeeltä kotiinkuljetuksena kimpun vaaleanpunaisia ruusuja tervehdyksen kera tuohon meidän kotiovelle. Olin ihmeissäni että mikä väärinkäsitys tässä on sattunut; enhän minä mitään kukkia ole tilannut - mutta asialla olikin rakas mies joka oli päättänyt ilahduttaa, ja siinä hän onnistuikin. Minä taas vastaavasti suunnittelin jo aamusta asti täytekakun leipomista, ja sen teinkin, sydämenmuotoinen mansikka- ja mustikkarahkatäytteinen kermakakku odotteli miestä jääkaapissa hänen kotiutuessaan töistä illalla.

Kuten monesti olen painottanutkin, on ensiarvoisen tärkeää pitää parisuhteesta huolta jatkuvasti, ja juuri tällaisilla ihanilla, pienillä huomionosoituksilla se onnistuu. Vaikka puolin ja toisin mekin ostelemme aika-ajoin toisillemme lahjoja - vaatteita, kukkia, suklaata, hajuvesiä, kirjoja (kuten viimeisimpänä ostin miehelle Isä hoitaa vauvaa -oppaan, joka oli enemmän kuin mieluinen), mitä milloinkin - ei parisuhteen hoito silti vaadi kalliita lahjoja. Toisen huomioiminen arkipäiväisessä elämässä, pienet eleet ja teot ja kauniit sanat, toisen arvostus ja kunnioitus - ne ovat ne peruspilarit joilla pärjää. Epäitsekäs asenne ja uhrautuminen toisen hyvinvoinnin vuoksi kertovat enemmän kuin mitkään maailman lahjat. Se, että mies on valmis hakemaan iltamyöhään mustaherukkamehua kaupasta helpottaakseen allekirjoittaneen flunssaista oloa, tai kotitöissä ja arkiaskareissa oma-aloitteisesti auttaminen varsinkin nyt kun raskaana ollessa niiden kaikkien hoitaminen yksin olisi raskasta, kertoo omaa kieltään siitä, mitä toinen tuntee ja kuinka paljon välittää.

Rakkautta vannovat, ikävöivät ja flirttailevat tekstiviestit omalle kumppanille pitävät pitkänkin suhteen tuoreena, kauppareissun yhteydessä toiselle ostettu suklaalevy tai vilpitön kehuminen vaikkapa ulkonäköön, tehtyihin suorituksiin tai pelkkään olemassaoloon liittyen saavat tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Toisin kuin miehet tuntuvat luulevan, naisten miellyttäminen ei loppupelissä ole kovin hankalaa. Monille miehille tuntuu vain olevan vaikeaa tai luonteenvastaista kokeilla edes hetken kaivella sitä sisäistä, pientä romantikkoaan esiin, vaikka varmasti on tiedossa mikä naisiin tepsii. Siksi kannattaakin jo orastavan suhteen alkuvaiheessa kiinnittä huomiota siihen, ollaanko tässäkään suhteessa alunperinkään samalla aaltopituudella, sillä harvemmin jähmeää jöröttäjää saa kukaan nainen lurittelemaan lemmenrunoja vaikka uhraisi sen yrittämiseen puolet elämästään. Itse en koskaan voisi harkita suhdetta esimerkiksi liian epäsosiaalisen, itsesäälissä piehtaroivan, sovinistin tai kyynisen ihmisen kanssa. On ilahduttavaa nähdä positiivisuutta ja energiaa, ja elämänmyönteiset ihmiset luonnollisesti vetävät ihmisiä puoleensa.

Omalla kohdalla tunne sen oikean löytymisestä syttyi melkein heti, kun pääsi tutustumaan mieheen ensimmäistä kertaa paremmin, muutenkin kuin töiden merkeissä. Eniten huomiota kiinnitti juuri huumorintaju ja iloinen asenne, kohteliaisuus ja hyväntahtoisuus, seuraavaksi eniten kun oli jo hieman paremmin päässyt tutustumaan, vetosi vastuuntuntoisuus ja jämäkkyys tietyissä asioissa, sellainen miehinen suoraselkäisyys. Ei turhia imelyyksiä eikä takertumista, mutta silti löytyi aitoa halua ja mielenkiintoa uudelle suhteelle, sekä tietysti voimakasta kemiaa. Tuli tunne, että miehellä on elämä hallinnassa kaikin puolin ja hän tietää, mitä haluaa. Vieläpä kun hän osoittautui varsin lapsirakkaaksi ja romanttista puoltakin löytyi, oli niin valmis paketti kasassa että meikäläinen oli vakuutettu, eikä enempää tarvittu. On niin kertakaikkisen upea tunne, kun kaksi toisilleen tarkoitettua ihmistä kohtaa toisensa tässä maailmassa edes etsimättä toisiaan sen kummemmin, eikä se tunne voi olla väärässä koska se tuntuu koko ajan vain vahvempana ja voimakkaampana. On mahtavaa tietää, että voi luottaa toiseen täysin ja saa pyyteetöntä rakkautta toiselta ihmiseltä ja voi vastavuoroisesti käyttää vaikka lopun elämästään antamalla sitä myös takaisin - ja tapahtui mitä tahansa, on rinnalla aina se kaikkein rakkain ihminen.

Joku, varsinkin yhtään kyynisempi ihminen voi ajatella, että on naiivia hehkuttaa rakkautta tällä tavoin, ja että kyllä se siitä pahin into haihtuu kun vuodet vierii. Vaikken asiantuntijan ominaisuudessa voi puhuakaan, sen verran minäkin tiedän että alkuhuuma toki hiipuu, mutta vastavuoroisesti se voi vaihtua läpi elämän kestävään syvään rakkauteen ja kiintymykseen. Pari pitkää parisuhdetta takana, noin 4 vuotta molemmat, ovat opettaneet yhtä sun toista, kuten sen mitä rakkaus oikeastaan on. Ensimmäisellä kerralla sitä oli auttamatta liian nuori rakastamaan, sitä rakastui vain rakastumisen tunteeseen, tai oikeammin ihastumiseen. 16-vuotias vasta etsii itseään ja opettelee käsittelemään tunteitaan, toki silloin sitä kapinallisena kuvitteli tietävänsä kaiken tarpeellisen ja osaavansa rakastaa. Toinen kerta tuli hieman liian rivakasti ensimmäisen kokemuksen ja kaikkien niiden karvaiden pettymysten jälkeen. Se olisi ollut mitä parhainta itsensä tutkiskelun ja omillaan pärjäämisen aikaa, ja se että en sitä tilaisuutta siinä välissä käyttänyt hyödyksi, kostautui taas 3-4 vuoden päästä, vaikka sitä luuli olevansa kasvanut paljonkin nuoruuden kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä.

Onneksi sen jälkeen tuli otettua sen verran irtiottoa ja omien siipien kokeilua, että pahimman shokin jälkeen sitä tunsi olevansa monin verroin vahvempi ihminen. Hankin kertarysäyksellä kaupungista oman asunnon, ostin oman auton ja perustin yrityksen, ja kaiken tein ihan omin avuin. Muutos entiseen oli suuri ja alku oli hankalaa, mutta pahimman vaiheen jälkeen tunsin kestäväni mitä tahansa. Kerrankin vastasin elämästäni vain itselleni, ja elin sitä elämää joka minun olisi pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin. Tuntui hyvältä huomata, miten paljon vanhempi olin omillani ja miten paljon enemmän sain aikaan. Aloitin kuntosaliharrastuksen ja suuntasin kouluun turvallisuusalalle, janosin uusia haasteita. Etsin omia rajojani, joita aiemmin en ollut kehdannut alkaa edes tunnustella, kaikki tuttu ja turvallinen oli kelvannut siihen asti. Rakkaudessa koetut pettymykset ja koettelemukset olivat jättäneet jälkensä, en etsinyt minkäänlaista rakkautta elämään, korvasin sen muulla tekemisellä. Hämmästyin itsekin huomatessani, miten olin viimein oppinut vaatimaan parempaa, tiesin tarkemmin mitä halusin enkä enää suostunut kompromisseihin. Keskitin energiani sellaisiin asioihin, jotka eivät vaatineet tunne-elämän panosta - näitä olivat töiden, harrastusten ja koulun ohella esimerkiksi kaikenlainen materia autoista merkkivaatteisiin ja -laukkuihin.

Monet tätä blogia aiemmin lukeneet ovat varmaan huomanneetkin tämän, sillä vuosien 2008-2009 aikana mielenkiinnon kohteet blogikirjoituksissakin koskivat varsin usein näitä seikkoja. Ei sillä, että ne olisivat vieläkään mihinkään kadonneet, mutta niiden rinnalle on tullut paljon lisää muutakin sisältöä. Kun aivan sattuman kautta syttyi rakkaus työpiireistä tutuksi tulleeseen mieheen, kummankaan sen kummemmin rakkautta etsimättä asioiden vain loksahtaessa kohdalleen, tuntui kuin kaikkien niiden vuosikausien rämpimisen, etsimisen ja rajojen koettelun jälkeen olisi se viimeinen, ratkaiseva palanen loksahtanut kohdalleen ja elämä löytänyt sen kauan etsityn suunnan. Siksi en koe katsovani tätä maailmaa yhtään liikaa vaaleanpunaisten lasien ja ruusunsävyisten unelmien kautta hehkuttaessani rakkautta kaikissa muodoissaan, vaan se mitä moni voisi väittää pilvilinnaksi, on todellisuudessa varsin vankalle perustalle rakennettua. Koskaanhan ei elämää voi ennustaa eteenpäin, huominenkin on meille kaikille täysi arvoitus koska niin paljon elämästämme perustuu sellaisten seikkojen varaan joihin emme itse voi vaikuttaa, mutta haluan vakaasti uskoa että näin voimakkaasti iskenyt tunne ei voi olla vain sattumaa kaiken sen jälkeen, mitä me molemmat tahoillamme ollaan koettu aikaisemmin. Osaapahan silloin kaksin verroin enemmän arvostaa, kun se oikea kohdalle osuu! Virheistä oppii ja ne kasvattaa, vaikeatkin kokemukset vahvistaa ja antaa voimaa ponnistella sellaisen parisuhteen eteen, joka on sen kaiken arvoinen. Paljon voi tässä maailmassa rahalla ostaa ja saada valmiina, mutta aitoa rakkautta ei anneta kuin niille, jotka sen oikeasti ansaitsevat ja osaavat sitä vaalia vuosi toisensa jälkeen - ja tarvitaan sen kohdalle osumiseen ehkä hippunen sattumaa ja ehkä kohtaloakin, kuka tietää.. Siksi sen arvon muistaakin joka ikinen päivä!

Kevättä kohti

Helmikuu etenee jo hyvää vauhtia, ja vaikka pakkaset paukkuvat ja taivas työntää lunta, on jo pieniä kevään merkkejä ajoittain aistittavissa. Näin lopputalvesta sitä alkaa ihmismieli yleensä haikailla auringon ja lämmön perään, kun valkeaa lumipeitettä ja toppavaatteita on katseltu jo kuukausitolkulla. Omalla kohdalla olen huomannut, että talvi on yleensä kivaa aina jouluun asti ja kesä juhannukseen saakka, sen jälkeen sitä pikkuhiljaa alkaa jo odotella seuraavaa vuodenaikaa saapuvaksi. Itse varsinkin syksyä rakastavana persoonana odotan aina kesän kuluessa innolla syksyn saapumista pimeine öineen, syyssateineen ja kellastuvine lehtineen.

Sekin on todistettu, että ihminen ei yleensä osaa arvostaa senhetkistä tilannettaan, vaan haikailee aina joko menneeseen tai tulevaan. Itsekin tunnustan eläväni usein menneessä, vaikka parhaani mukaan koetan oppia ottamaan ilon juuri tästä hetkestä, tässä ja nyt. Sillä tiedän kokemuksesta, että tätäkin hetkeä ja tätä päivää tulen tulevaisuudessa kaipaamaan. On olemassa sanontakin; "jos eilistä kaipaat ja huomisesta haaveilet, tämän päivän onnea tuskin havaitset", mikä pitää varsin hyvin paikkansa. Viimeksi muistelin haikeana tippa linssissä viime kevättä ja kesää - aikoja jolloin rakkaan mieheni kanssa koimme paljon uskomattoman hienoja hetkiä ja retkiä. Revin vielä "haavoja auki" lisää lukemalla puhelimesta miehen lähettämiä tekstiviestejä tuolta ajalta ja olisin niin kovasti halunnut vielä elää nuo hetket uudelleen. Pysähdyin miettimään, että miksi - yhtä onnellisiahan tässä ollaan edelleen, jos ei enemmänkin. Muistot kuitenkin säilyvät muistoissa aina, eikä niitä voi kukaan sieltä pyyhkiä pois. Tärkeämpää onkin keskittyä luomaan koko ajan yhä uusia ja taas uusia entistä hienompia muistoja joita sitten samoissa merkeissä joskus muistella. Siinäpä onkin tavoitetta!

Se alkoi sitten täällä loppusuora odottaessa vaavia maailmaan, nimittäin 30. viikko. Jännitys sen kun tiivistyy - varsinkin, kun kävimme KAKS:illa tutustumassa synnytyssaliin ja osasto 4:een jo etukäteen. Käynti kuului yhtenä osana meille järjestettyyn perhevalmennukseen, ja olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt että näitä tutustumisia edelleen järjestetään. Luulin että ne on jo joistain säästösyistä lopetettu, mutta niinpä vain niitä jälkikasvua odottavien iloksi edelleen järjestetään. Kuulemma melko monella muulla paikkakunnalla ei ole vastaavaa mahdollisuutta, kaikkialla ei edes perhevalmennuksia, joten taitaa täällä nälkämaan perukoilla sittenkin olla vielä paljon hyvääkin. Olihan tässä vasta Kainuu uutisotsikoissakin, kun kerrottiin syntyvyyden olevan pitkästä aikaa noususuhdanteessa, mikä on erittäin hyvä juttu. Uusia asukkaita tämä autioituva muuttotappiomaakunta kipeästi tarvitseekin.

Toisaalta ymmärrän hyvin syyn siihen, mikä osaltaan vaikuttaa syntyvyyden suhteessa suureen nousuun täällä. Verrattuna eteläiseen Suomeen, jossa suurin osa kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksista sijaitsee, täällä pohjoisemmassa valitaan muiden tulevaisuudensuunnitelmien ja urakehityksen sijasta perheen perustaminen. Kun töitä ei löydy eikä ympäristö aseta kouluttautumisen ja urallaan etenemisen suhteen yhtä paljon paineita, eikä mahdollisuuksiakaan ole niin paljon kuin etelämmässä, ryhdytään sitten lisääntymispuuhiin. Suurissa kaupungeissa, joissa on rajattomasti vaihtoehtoja mihin alkaa elämäänsä käyttää, lykätään lasten hankintaa koko ajan myöhemmäksi kun halutaan avata ensin muut vastaan tulevat ovet. Hyvin ymmärrettävää, mutta itse koen kuitenkin mieluummin hankkivani lapsia suhteellisen nuorella iällä, koska jos sitä vain lykkää ja lykkää tulevaisuuteen, voi olla ettei sopivaa hetkeä siihen tule koskaan ja jos tuleekin, voi olla ettei lapsia enää saakaan, naisilla kun hedelmällisin aika on rajallinen. Toki suuriin kaupunkeihin keskittyy muita enemmän myös niitä, jotka eivät lapsia koskaan edes halua, ja sekin vaihtoehto on jokaisen oma valinta. Enhän itsekään ole aina ollut varma, tulenko lapsia koskaan haluamaan, siinä on kuitenkin niin monta muttaa matkassa. Lapsi ei kuitenkaan ole mikään lelu, jonka voi sysätä syrjään kun uutuudenviehätys haihtuu tai kun voimat loppuu jos lapsi ei olekaan maailman helpoin hoidettava. lapsen kasvatus ja hoitaminen on totista työtä ja kysyy vanhemmilta paljon voimia ja vastuuntuntoa. Ei niitä pitäisi koskaan hankkia hetken mielijohteesta, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia näkee. Katsotaan maailmaa ja lapsenhankintaa ruusunpunaisten lasien läpi, tai vastaavasti tehdään niitä täysin vääristä tai itsekkäistä syistä, esimerkkinä kehnon parisuhteen epätoivoiset paikkausyritykset. Ihanteellisessa tapauksessa lapsella on onnelliset, yhdessä pysyvät vanhemmat jotka rakastavat lasta ehdoitta ja ovat riittävän vastuullisia ja kypsiä lapsen kasvatuksen mukanaantuomiin haasteisiin.

Syystä tai toisesta elämä ei kuitenkaan aina välttämättä mene suunnitelmien mukaan, mutta ainakin itse aion tehdä kaikkeni jotta omalla jälkikasvulla olisi mahdollisimman onnellinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat elämään.

Yksi erittäin tärkeä tekijä joka minut nyt sai ryhtymään tähän mullistukseen, on kohdalle sattunut oikea mies, jolla on tahtoa kasvaa hyväksi isäksi vaikka kokemusta ei vielä olekaan. Tärkeintä ei olekaan jo olemassaoleva taito, vaan halu. Jo ensi hetkistä lähtien olin vakuuttunut siitä, että hän jos kuka voisi komeilla sanakirjassa sanan "isä" kohdalla. Kaikki kunnia heille, jotka yksinhuoltajina jaksavat päivästä toiseen, mutta itse en olisi tieten tahtoen yksin tähän leikkiin koskaan ryhtynyt.

No, näitä asioita voisi pohtia vaikka miten juurta jaksaen, mutta liika miettiminenkään ei tee aina hyvää, varsinkaan tässä tilassa kun pitäisi osata vain nauttia ja rentoutua vielä kun se näissä puitteissa on mahdollista. Esikoista odottaessa on vielä helppo keskittyä täysillä omaan hyvinvointiin, kun aiempia hoidettavia ei vielä jaloissa pyöri. Tähänastisesta raskausajasta iso osa on kulunut stressaamiseen, mikä ei taatusti tee itselle eikä varsinkaan kasvavalle vauvalle hyvää. Siksi olenkin nyt ottanut asiakseni tämän loppusuoran ajan keskittyä hyvinvointiin ja lopputalvesta nauttimiseen kevään merkkejä tarkkaillessa. Kuukauden päästähän sitä alkaa olla jo huomattavasti keväisempää! Eilen kontrolliultrassa saatiin vielä tosi hyvää kuultavaa vauvaan liittyen, niin voi hyvillä mielin jo alkaa keskittymään siihen, miten sitä itse jaksaa ja miten parisuhde voi ja tulee voimaan tällaisen elämänmuutoksen kohdalla. Sitä on kuitenkin hyvä miettiä jo nyt, että tajuaa tehdä asioille jotain sitten jos sattuu olemaan tavallista raskaampaa vauvan hoito, syystä tai toisesta. On kuitenkin tärkeää, että kaiken keskellä myös parisuhde voi hyvin, sillä onnelliset vanhemmat ovat ehdottomasti myös lapsen etu.

Tänään ajattelin kokeilla rentoutua jalkakylvyn merkeissä. Monesti saunoessa olenkin tehnyt erilaisia jalkakylpyjä, joskus liottamalla kuumaan veteen valmiita kylpysuolarakeita tai sitten valmistamalla erilaisia kylpyjä kotona ihan itse. Esimerkiksi merisuola, hunaja, sitruunanviipaleet ja tuoksuöljy vadilliseen vettä sekoitettuna tekevät väsyneille ja pakkasenpuremille jaloille ihmeitä. Kannattaa kokeilla! Eikä vaadi välttämättä edes saunaa, vaikka saunoessa tämä on erityisen mukava toimenpide. Kuumaa vettä ja muita aineksia vain vatiin, jalkojen liotus vedessä, kuivaus ja rasvaus jalkavoiteella. Pehmeät sukat vielä jalkaan niin jopas rentouttaa kummasti. Siihen vain vielä muki kaakaota tai suklaata, hyvä lehti luettavaksi, pehmeä sohvannurkkaus, lämmin viltti ja oma mies hieromaan jalkoja niin siinä ei enää muuta kaipaa!

Suklaasta puheenollen, kokeilin totutella eilen vaihteeksi tummaan suklaaseen. Nyt kun olen ollut eräänlaisella VHH-dieetillä, jota karppaamiseksi myös kutsutaan (toki en ole varsinaisesti karpannut koska raskaana sellainen ei ole edes sallittua, mutta hiilareita olen paljon pudottanut ruokavaliosta) niin myös sokerin syöminen on tippunut melko olemattomiin. Eikä ole edes tiukkaa tehnyt, ainoastaan salmiakkia tekee usein mieli mutta sitähän löytyy sokerittomanakin. Kuulin kuitenkin, että monet karppaajat syövät tätä tummaa suklaata, ja onhan se tutkitusti paljon tavallista suklaata terveellisempää. Ostin itsekin levyn, ja oikeaoppisella tekniikalla syötynä se on jopa normaalia maitosuklaata parempaa! Sitähän ei siis rohmuta kaksin käsin menemään, vaan imeskellään yhtä palaa tai annetaan liueta kaikessa rauhassa suuhun. Se vähäkin makeanhimo kyllä lähti samantien, eikä sitä tarvitse syödä edes paljoa kerralla! Ja jos tutkimuksiin on uskominen, sydänkin on mielissään sen terveysvaikutuksista. Kaikki paheet eivät siis ilmeisesti kovin pahoja olekaan, eikä itsellä kovin paljon paheita löydy ennestään, joten kai se joku on oltava.

Ajattelin joku kerta kokeilla myös karppaajien sivuilta löytyvää mutakakun ohjetta tästä tummasta suklaasta tehtynä. Ohjehan löytyy täältä, ja kuulemma se on erinomaista ja mikä parasta - vähän hiilareita sisältävää. Normaali mutakakkuhan on aivan järjettömän hyvää, ja jos tämä versio on sitä lähelläkään, kannattaa ehdottomasti alkaa leivontapuuhiin!

Vähemmän hiilareita sisältävän ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa. Totaalikieltäytymistä mistään satunnaisista herkuista en harrasta, eikä ole tarvettakaan kun lääkärikin eilen totesi miten hyvin on arvot olleet mallillaan - verensokeri ei ole kertaakaan noussut edes lähelle raja-arvoja vaan on pysynyt 3,9-5 välillä (paasto) ja 4,2-6,7 lukemissa (ruokailun jälkeinen arvo), riippuen syödystä hiilarimäärästä.

Erinomaista ruokaa on olleet esimerkiksi monenlaiset munakkaat, keitot ja liharuuat joissa perunan, pastan tai riisin määrää on vähennetty/korvattu enemmän täysjyväversiolla ja salaatin määrää lisätty. Nykyään syön kasviksia oikeastaan jokaisella lämpimällä ruualla ja joskus ihan muutenkin vain välipalana. Yksi bravuuri on täytetty jauhelihamureke, jossa paistijauhelihasta äidin reseptillä tehtyyn taikinaan laitetaan täytteeksi erilaisia juustoja (tuorejuustot, sulatejuustot ja emmental-mozzarellajuustot ovat omia suosikkeja), silputtua suolakurkkua ja joskus myös palvikinkkua.

Lapsuuden inhokki kaalilaatikko on myös alkanut maistua kun kehitin siihen oman reseptin - keittämisen sijaan paistan kaalisilpun voissa ja sipulissa, siihen hieman siirappia, hyvin maustettu jauheliha ja joko riisipuuro (äidin versio) tai keitetty puuroriisi ja vuokaan liemeksi joko lihalientä tai ruokakermaa. Kylläpä on mennyt hyvin alas ja mieskin on syönyt aivan innoissaan. Tänään ruokalistalla onkin kanankoipia ja paistettuja kasviksia, mm. sokeriherneitä ja porkkanoita, ja ajattelin testata miltä lisäkkeenä maistuu täysjyväriisi paistettuna. Ainakin kiinalaisen ruoan kanssa teen melkein aina paistettua thairiisiä joka on aivan loistavan makuista! Wokkipannussa paistetaan keitetty riisi, siihen sekaan kevyesti vatkattua kananmunaa paistumaan sekä mausteita ja käännellään sen verran että kananmuna kypsyy ja riisi alkaa hieman saada väriä. Nyt täytyy testata toimiiko tämä paistaminen täysjyväriisillekin.

Herkkuja kun on alkanut mieli tehdä, useimmiten olen sortunut jäätelöön. Se on hyvää ja eikä näytä ainakaan itsellä juuri verensokeriarvoihin vaikuttavan. Kaikkein parasta on sellainen kalliimpi, muovirasioissa myytävä vaniljajäätelö, jossa maistuu kunnolla itse vanilja. Myös Ben & Jerry's -jäätelöt ovat todella hyviä, vaikkakin hinnakkaita. Mutta ei se hinta eikä määrä, vaan se laatu! Olen myös tehnyt oman, terveellisen kastikkeen jäätelölle - sulattanut kipon pakastemansikoita kohmeisiksi ja soseuttanut sauvasekottimella. Eikä tarvitse lisätä mitään, ei edes sokeria, vaan siitä vaan jäätelön sekaan ja syömään!

Kaiken tämän muun tohinan keskellä olen jonkin verran seurannut myös tulevia vaaleja koskevaa uutisointia ja keskustelua. PS:n jäsenenä puoluevalinta on tietenkin selvillä, mutta sopiva ehdokas on ollut hakusessa. Testasin kokeeksi MTV3:n vaalikonetta, ja löysin ehdotusten kärkikymmeniköstä sellaisen minulle uuden nimen kuin Olli Immonen. Vaikuttaa pätevältä nuorelta mieheltä jolla olisi paljon annettavaa politiikalle. Tämä siis ihan tässä sivuhuomautuksena kun mieleen tuli, vaikka politiikka ei ihan tärkeimpien asioiden joukossa viime aikoina varsinkaan ole ollut. Mutta itse kyllä näkisin mielelläni Suomen päättäjissä uusia tuulia entisten, paljolti ryvettyneiden sijaan, ja PS jos mikä niitä kyllä tarjoaa. Ja tämän mainitsemani ehdokkaan sivut löytyvät muuten täältä. Ja ehdokkaalla on sivut myös Facebookissa. Tosi hyviä ajatuksia ja arvoja löytyy häneltä.

Koulunkäyntikin on ihan hyvällä mallilla, vaikka raskauden takia osa on väkisinkin kärsinyt. Turvallisuusalalla näytöt kun ovat usein sellaisia, missä ison mahan kanssa temppuilu ei tule kysymykseen, siksi jäi nyt esimerkiksi uhkatilanteiden hallintaa koskeva näyttö myöhemmälle. Jos hyvin käy, se on kuitenkin ainoa, koska maalis- ja toukokuussa olevat logistista turvallisuutta ja turvajärjestelmien asennusta koskevat näytöt ovat mahdollisia suorittaa, koska eivät sisällä mitään voimankäyttöä tai painimista. Enää siis vain jää tuo yksi osa-alue vähän myöhemmäksi, riippuen onko vaavi miten täsmällinen maailmaan tulon kanssa, laskettu aika kun on huhtikuulla. Mutta paljosta vaille ei tutkinto kuitenkaan jää ja puuttuvat osat on helppo suorittaa vaikka syksyllä, ja sittenpä se turvallisuusalan tutkinto alkaisi pikkuhiljaa olla suoritettu!

Viittä vaille valmiina on myös merkonomitutkinto, jota olen tässä harkinnut kovasti että käviskö vielä sen loppuun, saisihan siitä aika helpolla valmiin tutkinnon ja merkonomilakin, ja muutenhan parin vuoden työ menisi melkeinpä hukkaan. Työmarkkinoita ajatellen se olisi myös etu, kaupallinen ala kun on tämän turvallisuusalan lisäksi aina kiinnostanut. Katsotaan kuitenkin nyt mihin kaikkeen rahkeet riittävät lastenhoidon ohella. Sitä on vain niin tottunut, että aina on monta rautaa tulessa kerralla eikä osaa asettua aloilleen. Piirustushommatkin kun vievät ajasta oman osansa, mutta sitä ei oikein edes työnä osaa ajatella, varsinkaan nyt kun sitä ei tavallaan edes tee työnä vaan sivutoimisesti. Mikäs sen parempaa kun tehdä jotain mistä todella tykkää ja saa siitä rahaakin, vieläpä kun töiden teko onnistuu ihan kotisohvalta pitäen omassa aikataulussa.

Sellaistapa tänne talviseen, kohta keväiseen Kainuuseen. Tällä hetkellä kevät tuntuu kaukaisemmalta kun ulkona paukkuu päälle -20 asteen pakkanen, mutta aurinko kyllä paistaa komeasti! Jos sitä kokeilisi kiskaista untuvatakin niskaan ja käydä edes jonkinlaisen lenkin ulkosalla. Painokin kun on ekaa kertaa raskauden aikana nyt lähtenyt laskuun, vaikka vauva sen kun kasvaa masussa - kahdessa viikossa oli tullut ultran mukaan puolisen kiloa lisää painoa! Ilmeisesti lisääntynyt liikunta ja kohentunut ruokavalio tekevät ihmeitä.

Ei muutakuin komiaa auringonpaistetta ja kevään odottelua itse kullekin!