torstai 20. joulukuuta 2012

Remontti etenee

Niin se vain näyttää olevan, että tänä(kään) jouluna ei liikoja ehdi istumaan alas ja nauttimaan joulun odotuksesta, mutta jos sitä ensi jouluna sitten!
Remontti kuitenkin etenee tasaista tahtia, ja nyt näyttää jo hyvälle. Tietysti korjattavia tiloja on vielä muitakin kuin tämä pirtti, mutta tämä on kuitenkin se kaikkein suurin huone. Nyt alkaa olla pirttiin suunniteltu tupakeittiökin jo hyvää vauhtia valmistumassa, tämä päivä hurahtikin saapuneita keittiönrunkoja kasatessa. Onneksi on osaavat työmiehet tekemässä, niin tulee siistiä jälkeä.


Itse aion panostaa enemmän siihen loppuviimeistelyyn ja sisustuspuoleen, vaikka remonttipuuhissa olen mukana seuraamassa ja avustamassa ollutkin - ja huomenna ajattelin etsiskellä piileviä remppareiskan taitojani (joita toivottavasti on) muuraamalla takan oheen erillisen tason ja polttopuidenpitopisteen. Saa nähdä, tuleeko sutta ja sekundaa vaiko silmäniloa!


Semmoista tähän väliin, lisää kuvia sitten kun remontti etenee lisää ja varsinkin sitten, kun on oikeasti jo valmista. 

Sen verran ajattelin ehtiä jouluilla, että aion leipoa muutamat leipomukset.
Puolukkapiirakan jo teinkin, jotta saataisiin pakastimessa lojuvat puolukat hyötykäyttöön, tammikuun alussa koittavan muuton alta pois, etteivät sula ja mene pilalle. 
Lisäksi listalla on mangojuustokakku, kuorrutettu piparikahvikakku, vanilja-kolakuutiot ja/tai maitosuklaafudget sekä tottakai perinteiset tähtitortut.
Vaikka yleensä rakastan laittaa ruoat alusta asti itse enkä juurikaan einesruokia käytä, jouluruokien suhteen teen poikkeuksen ja käytän yleensä valmiita laatikoita - tai pikemminkin porkkanalaatikkoa, sillä se on ainoa laatikkoruoka jonka kelpuutan. Ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse laittaa itse, sillä joulu ei ole veren maku suussa suorittamista, vaan rentoutumista, hiljentymistä ja mukavaa yhdessäoloa läheisten kesken. Jos itselle rentoutuksen tuo kaikkien ruokien teko alusta asti, niin silloin se on oikea ratkaisu, mutta jos pelkkä ajatus ahdistaa seitsemän ruokalajin illallisen väkertämisestä omin pikku kätösin ja hikikarpalot helmeilee otsalla vähemmästäkin, kannattaa suosiolla unohtaa moiset, ostaa ruoat valmiina ja nostaa villasukkiin upotetut jalat rahille, ottaa mukava asento nojatuolissa ja uppoutua hyvän kirjan tai elokuvan pariin joululaulujen soidessa taustalla, lämmin glögi kädessä. 
Tai tehdä ihan mitä vain, mikä itselle tuo sen oikean joulufiiliksen!

Pirteitä pakkaspäiviä! Enää 4 yötä jouluun ;-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti