maanantai 28. tammikuuta 2013

Kahvia, kelkkailua ja muuta kivaa

Heissan!

Heti alkuun yksi otos talon remontista. Kyseessä on siis peräkamari, joka muiden huoneiden tavoin on jo saanut parketin. Hirsipaneloidut seinät käsittelin siskon kanssa valkokuultolakalla ja pönttöuunin maalasin kuumuudenkestävällä maalilla valkoiseksi. Tuli tilaa ja valoa huoneeseen!


Keittiöstä peräkamariin vietyä ovea tehdessä (siinä on aina ollut ovi, mutta viine vuosikymmenet se on ollut teljetty umpeen) entinen oven paikka piti siirtää hieman eri kohtaan, jolloin toiseen laitaan jouduttiin tekemään hirrenpätkistä jatkopalat, Jotta tämä ei akryylilevyn alta liikaa paistaisi esiin, kohta peitettiin vanhasta Kainuun Sanomasta leikellyillä ilmoituksilla ja mainoksilla. Onhan niitä mukava katsella samalla, kun keittiössä puuhastelee :-)


Lisää kuvia sitten, kun sisustus ja tavaroiden järjestely alkaa olla valmiina. Remontti kuitenkin on tältä erää valmis, viimeinkin!

Alla sen sijaan nyt kuvaa meidän perheen asunnosta..pikkuhuone on varsinaisesti meidän tyttömme käytössä, siellä on hänen sänkynsä ja lelulaatikkonsa, mutta lisäksi myös tämä uusin löytöni,
Acazia -sarjan baaripöytä tuoleineen!
Tämän onnistuin löytämään kohtuuhintaan käytettynä, uutena samasta kokonaisuudesta joutuisi köyhtymään melkoisesti.

Melkein kaikki muutkin huonekalumme ovat samaa sarjaa, ja olen tykästynyt siihen kovin.
Ei enää halkeilevia ja siirtämisestä särkyviä lastulevykalusteita eikä epäselviä kasausohjeita ja ruuveja,
nämä kalusteet tehdään jykevästä umpipuusta, ja kasaus rajoittuu korkeintaan jalkojen kiinnittämiseen, muuten ne tulevat täysin valmiiksi kasattuna.


Ruokapöytä ostettiin huonekaluliikkeestä, samaa sarjaa tietysti...
nyt siihen mahtuu isompikin sakki syömään, pöytä on kuuden hengen.
Vielä joskus kun siihen saman sarjan tuolit ostaa, niin sitten se on täydellinen :-)


Löysin Kainuun Pirtistä kaunista matonkudetta, josta siskoni ompeli pari kaunista koria.
Taidanpa opetella tekemään niitä, ja esimerkiksi virkattuja mattoja itsekin, sen verran kauniita käyttö- ja koriste-esineitä niistä saa.


Ostettiin myös jo tovin aikaa haaveilemani Paulig Cupsolo -kahviautomaatti. Mikä on sinänsä hassua, koska en kahvia juo ollenkaan - ainakaan vielä - tämä laite saattaa muuttaa senkin asian.
Himoitsin laitetta lähinnä sen Tazza -kaakaokapseleiden takia, sillä rakastan huoltoasemien Tazza -kaakaoita.

Niin, kannattiko laite ostaa?
Ehdottomasti!
Kaakaot ovat loistavia, ja mieheni kehui myös kahveja erinomaisiksi. Kuulemma niitä ei edes kaipaa kuppia enemmän kerrallaan, ja sama on kaakaon kanssa. Jotenkin se on niin paljon tavallista täyteläisempää, että yksi muki riittää viemään kaakaohalut hyväksi aikaa. 


Sitten vielä loppukevennys - kävin kelkkailemassa Oulujärven jäällä serkkupoikani kelkalla hänen ja mieheni kanssa. 
Ai että tuliko kelkkakuume?
No ehkäpä!
Onhan ne ihan mahtavia pelejä.
Tuli mieleen nuoruus, ja silloiset, talviset kelkkailut lumisissa satumetsissä. Tuntui vapauttavalta pyyhkiä pitkin avointa Paltaselkää. Miten kätevästi Paltaniemeltä pääseekään kelkkailemaan suoraan järven jäälle, täytyypä oikeasti laittaa kelkan hankinta harkintaan...


Käytiin paistamassa makkarat Iso-Pihlaisen saaren laavulla.


Olipa mukava talvipäivä!

Pian tulee ihanaakin ihanampi kevät, vuodenaika, josta en millään osaa syksyn ohella päättää, kumpi on parempaa aikaa. Kevät, tuo kaiken uuden elämän alku, kun luonto herää horroksestaan, aurinko alkaa lämmittää ja kaikki tuntuu olevan taas mahdollista - vaiko syksy, kun kesä painuu piiloonsa ja tekee tilaa talvelle, kun luonto puhkeaa väriloistoonsa ja arkinen aherrus on taas lomien jälkeen ajankohtaista, ja uudet suunnitelmat odottavat toteutumistaan? Taidan siis sanoa, että molempi parempi, eivätkä talvi ja kesäkään kamalasti siinä kyljessä kalpene ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti