sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Reseptejä ja remonttia

Bonjour!

Tämä päivitys onkin ruokapainotteisempi.

Ensimmäinen kuva koskee äskettäin Ranskasta muutaman kuukauden reissulta palanneen siskoni "tuliaista", eli Ranskassa hyvin yleistä herkkua. Itse nimesin sen "Crêpes a'la Nutella".
En ole varma sen virallisesta nimestä, mutta hyvää on!


Rapeita, erittäin ohuita lettuja, joiden sisälle levitetään Nutellaa, eli täkäläisistäkin kaupoista hyvin löytyvää hasselpähkinälevitettä. Itse täydensin kokonaisuuden vielä banaanilla.
Ranskassa syödään melkein mitä tahansa Nutellalla, ja juuri näitä lettuja tai vaikka patonkeja löytyy kadun varsilta myynnistä tahnalla täytettynä.

Mutta hyvää on myös amerikkalaisempi versio, eli "pan cakesit", joihin olenkin reseptin aikaisemmin jo antanut, löytyy täältä.



Tällä kertaa ne tarjoiltiin makean hillon sijaan soseutetulla ja sokeroimattomalla pakastemansikalla, vaniljajäätelöllä ja kinuskikastikkeella. 

Sitten pari käyttökohdetta tähteeksi jääneille keitetyille perunoille.

Perunasalaattiin tarvitsee itse perunoiden lisäksi pilkottua punasipulia, omenaa ja maustekurkkua, sekä kastikkeen, johon itse laitoin tällä kertaa majoneesia, sinappia, bulgarianjugurttia sekä kermaviiliä. Maustoin vielä limetinmehulla ja mustapippurilla.



Perinteistä pyttipannua taas voi tuunata hieman mausteisemmalla tai lihaisemmalla makkaralla, kuten tässä tapauksessa grillibalkanmakkaralla. Perunoiden ja makkaroiden lisäksi paistetaan paljon sipulia, maustetaan mieleiseksi ja lopussa lorautetaan joukkoon reilusti ruokakermaa ja haudutetaan hetki.


Laitanpa vielä kuvan yhdestä joulun alla kertomastani leipomuksesta.
Kyseessä on pipari-kahvikakku, jonka kuorrutin mansikanmakuisesta tomusokerista ja sitruunamehusta sekoittamallani seoksella, ja jonka koristelin puolukoilla.


Sellaista sapuskasta.

Vielä pikapäivitys käynnissä olevasta remontista, joka etenee hyvää vauhtia ja valmistuu näillä näkymin parin viikon sisällä.

Muiden kuin pirtin/tupakeittiön kattoa purettaessa löytyi levyjen ja muiden takaa todella nätti lankkukatto poikkihirsineen (pirtissäkin sellainen on, mutta sitä ei tähän hätään pureta esille).


Pirttiin siirretty keittiö, eli tätä nykyä tupakeittiö, alkaa pikkuhiljaa valmistua ja näyttää jo oikein kivalle! Myös allekirjoittaneenkin osittain muuraama kuvassa näkyvä takan lisäosa alkaa olla pinnoitetta vaille valmiina. Siihen on hyvä sijoittaa takan polttopuut ja sen päälle saatiin ylimääräinen pöytä/työtaso.


Seuraavassa kuvassa on peräkamari.
Siihen on ennen vanhaan päässyt kulkemaan suoraan pirtin kautta (eli talon ympäri on voinut kiertää esteettä), myöhemmin siihen johtanut ovi on tukittu ja väliin rakennettu pieni sauna/suihkutila, ja peräkamariin on joutunut kiertämään toisen kamarin kautta.
Tässä peräkamarissa on myös ollut pieni keittiö, joka siis nyt on purettu pois pirttiin sijoitetun tupakeittiön takia. Kuvassa näkyvä putki onkin peruja keittiöstä, ja se nyt remontin yhteydessä on poistettu käytöstä.

Kuvan seinät, joilla on ikkunat, kaikeksi harmiksi peitetään, sillä niihin täytyy laittaa ekovillat lisäeristeeksi. Niin hienot kuin vanhat hirsiseinät ovatkin ja ne mielellään jättäisi näkyviin, ne jää nyt pois näkyvistä, mutta ne peitetään sentään leveällä 170x22 hirsipanelilla. Hirren tuntu jää sentään elämään. Mutta muihin seiniin ei sitten mitään peitettä laitetakaan, eli hirret saavat vapaasti olla esillä.


Tässä tämän peräkamarin ja takanani (otin kuvan seisoen suunnilleen entisen suihkutilan kohdalla selin pirttiin päin) avautuvan pirtin välillä oli siis ennen umpiseinä, ja myös vasemmalla näkyvän pönttöuunin kohdalla oli väliseinä, jolloin tilasta tuli ahdas loukko. Nyt kun kaikki turhat seinät on purettu ja välikatto purettu, tila avartui huomattavasti. 


Muistinvirkistykseksi poimin tähän suttuisen kuvan, joka on otettu aivan remontin alkuvaiheessa, kun seiniäkään ei oltu vielä soodapuhallettu. Siinä valmistelemme rempan alkua mieheni kanssa. Tuolla ikkunanmyötäisellä seinustalla jököttää nyt aiemmassa kuvassa näkyvä keittiö, ja takana on tukittu oviaukko, joka ennen vanhaan on ollut auki, mutta viime vuosikymmenet käytöstä poistettuna. Nyt se on siis aukaistu, oviaukkoa on isonnettu ja siitä on suora kulku ja avara näkymä tuohon peräkammariin ja siitä taas edelleen toiseen kammariin ja sen kautta eteiseen ja takaisin pirttiin.


Vielä yksi kuva pirtin hirsien soodapuhalluksesta, josta voi itse havaita, miten valaiseva vaikutus toimenpiteellä oli.
Kun talo on vuodelta 1874, voi vain arvailla, kuinka pahasti tupakan ja rasvan käryn ja muun lian peitossa hirret olivat..äiti on kertonut, miten kylän ukot ennen vanhaan tapasivat istua rivissä leivinuunin vierellä ja sauhuttelivat Saimaata niin, ettei sankan savuverhon läpi nähnyt mitään eikä ketään.



Remppa jatkuu täyttä höyryä, ja en malta odottaa, että pääsen ottamaan kuvia lopputuloksesta!

Talvisin terveisin,


3 kommenttia:

  1. VAU!! Ihan älyttömän hieno talo, ihana! Mahtavaa, että niitä vielä säilytetään. On varmasti valmiina upea paikka asua =)

    VastaaPoista
  2. Sulla on aivan ihana blogi ja kohdillaan olevat elämän arvot :)Luin yhteen putkeen lähes pari tuntia kirjoituksiasi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tällä syntymälahjalla eli asenteella mennään, nyt ja jatkossa :-) tulehan lukemaan jatkossakin!

    VastaaPoista