Kohti pimeneviä iltoja

Eteläinen Suomi on nyt kaukana takanapäin ja kotoinen Kainuu tilalla. 
Reissu oli antoisa ja toiminnantäyteinen, kivaa vaihtelua arkeen kotiympyröissä, mutta on se vaan aina mukava tulla taas tuttuun ja turvalliseen kotiin. Vaikkei mitään varsinaisia vaaratilanteita pääkaupungin vilskeessä sattunutkaan, oli sellaisten uhka koko ajan tietyllä tapaa läsnä. Tuohon lyhyeeseenkin visiittiin mahtui jos jonkinlaista vastaantulijaa, joihin maalla kasvanut ei vain ole tottunut. Yhtenä päivänä olimme juuri saapuneet Itäkeskukselle kun siellä oli ollut vain pientä hetkeä aiemmin siviiliasuisten poliisien voimankäyttötilanne - huumeidenkäytön katutyötä tekevät virkavallan edustajat olivat kohdanneet vastarintaa ja joutuneet turvautumaan kaasusumuttimiin, jonka johdosta sivullisiakin oli viety sairaalaan. Tämä vain vajaa puoli tuntia ennen kuin siellä kävimme. Suomenlinnan lautallakin oli eräs uhkaavasti käyttäytynyt, päihtynyt mieshenkilö, joka varmaan oli ottanut jotain muutakin kuin pelkkiä viinaksia. Sekin tilanne onneksi meni ohi ilman mitään pahempaa eskaloitumista, vaikka hän hyvin uhmakkaasti varsinkin ulkomaalaisia ihmisiä kohtaan käyttäytyi. Metroissa ja ratikoissakin kohtasin monta henkilöä, joihin suhtautua varauksella, yleensä näitä laitapuolen kulkijoita, joiden käytös oli välillä hyvinkin arvaamatonta.

Ehkä sitä on tietyllä tapaa elänyt niin turvassa, omassa pienessä maailmassa maaseudun keskellä, jossa suurimpana vaarana ovat kyykäärmeet ja metsän petoeläimet, että ei tiedä miten suhtautua suurempien kaupunkien lieveilmiöihin. Ehkä niihinkin tottuisi, mutta ajatus siitä että jatkuvaan itsestä riippumattomaan terveyden uhkaan turtuisi, tuntuu arveluttavalta. Riski siihen, että mitään pahempaa sattuisi, on varmasti melko olematon, varsinkin jos ei itse hakeudu vaaratilanteisiin tai provosoi, mutta silti niitä uutisten perusteella tuntuu aina sattuvan. Muistissa häilyy vieläkin mielikuvat monen vuoden takaisesta uutisesta, jossa sivullista miestä lyötiin metrossa kirveellä päähän traagisin seurauksin. Moista harvemmin sattuu, mutta silti siitä jää pieni pelko alitajuntaan ja sitä tulee katsottua olkapään ylitse tuon tuostakin.

Onkin suuri helpotus olla taas kotona oman perheen parissa, viettää tavallista arkea ruokaa laitellen, vaippoja vaihdellen, lenkkeillen ja leffoja kullan kainalossa kotisohvalla katsellen. Eilenkin lämmitettiin kotiinpaluun kunniaksi sauna ja laitettiin kiukaalle paistopussiin perinteistä kiuaslenkkiä kypsymään. Siihen vielä fetasalaattia ja jäätelöt niin olipa mukava olla taas kotona!

Oheinen kuva on otettu, missäs muualla kuin Helsingin legendaarisessa ravintola Zetorissa. Tuo maalaishenkisten kokoontumispaikka keskellä kaupunkia lievitti aavistuksen koti-ikävää. Siellä täällä ravintolaa oli vanhoja traktoreita, joiden ympärille oli raennettu baaritiskit ja penkitkin olivat vanhoja kunnon pahkapölkkyjä tai traktorin istuimia. Koko paikka huokui nostagiaa ja wanhan ajan maitolaituritunnelmaa. Ruokaa tilatessamme saimme alkupaloiksi iänikuisten nachojen ja salsan sijaan kunnon ruisleipää ja voinokareen. Ruokalistakin oli ovelasti tehty sanomalehden muotoon. "Zetorin uutisista" löytyi kattava menu kunnon savolaismurteelle väännettynä - me esimerkiksi tilasimme listalta "Tri Välj'voohkan terveyspommin", joka sisälsi "keetettyä potattia, sipulia, pekonia ja makkarroo, jonka lisäks läntätään keskelle aenakkii paestettu muna, suolakurkkua ja punajuurta". Mikä on tämä ruoka selvemmällä suomen kielellä? No, pyttipannu tietenkin! Kaveri tilasi tutummin kirjolohikeiton, joka ruokalistaan oli kuvailtu hieman letkeämmin "Lohiseksi lepytyskeetoksi" seuraavin saatesanoin: "Akseli-isäntä koetti hurmata nuapurin Kerttua uuvella Zetorillaan. Siitäkös Lyyti-emäntä otti nokkiisa ja sovintoo hierottiin uollisella kalakeeton kansa. Siinä olij kirjolohta, potatia, ja sipulia kermasessa kalaliemessä ja sekkaan olj lorraatettu lepytykseks tilikkä valakoviintä."

Kaikki Helsingissä vierailevat tai asuvat yhtään maalaishenkeä kaiken sen ruuhkan ja vilskeen keskelle kaipaavat, kannattaa tsekata Zetor, löytyy Mannerheimintien kupeesta Kaivopihalta.

Ylhäällä kuva Hakaniemestä Helsingin keskustan suuntaan. Monenlaisia maisemia mahtui matkan varrelle, täytyy sanoa että suhteellisen isoksi kaupungiksi Helsinki on monine puistoalueineen erittäin kaunis ja vehreä. Toki lähiöitä betonihelvetteineen löytyy, mutta pääosin kaupunkialuekin on erittäin viihtyisää, varsinkin vanhat ja koristeelliset rakennukset pistivät ihailemaan.

Tässä ylhäällä sekä alhaalla kuvaa Kaivopuistosta. Hienot oli sielläkin maisemat!

Päästiin kotosalla heti meikäläisen mielipuuhiin: sisustamiseen. Nyt on taas vähän lisää iloa silmälle asunnossa, ja enää puuttuu oikeastaan vain hirsipanelit seinästä ja visio alkaa olla toteutettu, sen mitä tämän kokoisessa asunnossa nyt pystyy tekemään. Suunnitelmia on toki lisääkin tulevaa varten, mutta niiden toteutus on ajankohtaista vasta sitten kun hankittavaksi tulee isompi asunto. Tässä nykyisessä vielä jokunen vuosi vielä ihan kivasti hurahtaa.

Alkaa olla heinäkuukin kohta voiton puolella, yötkin alkaa olla pimenemään päin. Kohta voi taas urakalla alkaa poltella kynttilöitä ja viettää sitä meikäläisen suosikkivuodenaikaa: loppukesää/alkusyksyä, jolloin voi kaivella taas huovat kaapista ja käpertyä rakkaan kanssa illanviettoon. Nautitaan nyt kuitenkin ensin vielä tästä jäljelläolevasta kesästä, ja jos meteorologeja on uskominen, siitä on tulossa kovin kuuma ja kostea!