Pariisia pintaa syvemmältä

Bonjour!

Syyskuussa laitoinkin koosteen käynnistämme Ranskan romanttisessa pääkaupungissa, ja ajattelin nyt avata omia kokemuksia tuolta käynniltä vielä vähän lisää. Tuosta rakkauden, valon ja muodin ykköskaupungista riittäisi tarinaa vaikka kuinka, jo sen muutaman päivän käyntikokemuksen perusteella. 

Itsehän en ole kovin innokas matkustelija - en ainakaan ole ollut - tuo reissu tosin saattoi saada aikaan pienen matkustuskärpäsen pureman. Ranska on aina ollut minulla haaveissa, samoin kuin muutama muukin Euroopan maa, kaukokohteet ja etenkään Aasian ja idän kohteet eivät jostain syystä koskaan ole kiehtoneet ainakaan ajatuksen tasolla. Ehkä olen liian turvallisuuden- ja mukavuudenhaluinen ja viihdyn liiankin hyvin kotona, joten kovin kauas lähteminen ei koskaan ole houkutellut suuremmin. Ainoana poikkeuksena rapakon takainen, eli Amerikassa käyminen on aina vähän kiehtonut...ehkä joskus?

Keskustan katuvilinää

Ranskassa minua on vetänyt puoleensa etenkin sen taiteellinen ja kulttuurillinen historia ja kaikki siihen liittyvä mystiikka, ja onhan varsinkin Pariisia ylistetty kautta aikojen lukuisilla superlatiiveilla.

Odotukset kaupungin suhteen olivat siis kohtuullisen korkealla.

Ensimmäinen kosketus kaupunkiin tapahtui luonnollisesti lentokentällä, maan ex-presidentin Charles de Gaullen mukaan nimetyllä sellaisella, kun tuona syyskuisena lauantaina lentokoneellinen Finnairin matkustajia - me mukaanlukien - purkautui terminaaliin etsimään kukin sopivinta tapaa päästä jatkamaan matkaansa Pariisiin, muihin kaupunkeihin tai jatkolennoille. Kauhistelin mielessäni etukäteen lentokenttää ja sen kokoa, mutta siellä olikin yllättävän helppo luovia eteenpäin ja löytää oikeaan paikkaan. Otimme ulkoa taksin, jonka kyydissä hurautimme reilun parinkymmen kilometrin matkan Pariisin keskustaan ja hotellille.

Päivä ei ollut vielä kovin pitkällä, joten päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin jalan. Vaikka olin aina tiennyt Pariisin olevaan suurkaupunki, ja olin tutustunut tarkasti kaupungin karttaan ennen reissua, sen koko yllätti silti koollaan. Mikä kartalla näytti lyhyeltä matkalta, oli todellisuudessa melko pitkä taival jalan taitettavaksi. Hulppeita rakennuksia ja koristeellista arkkitehtuuria ja paikallisia putiikkeja ihastellessa matka kuitenkin eteni suhteellisen jouhevasti. 

Lehtikioski kadun varrella

Liikenne yllätti heti kaoottisuudellaan. Autot ajelivat kovaa, ja niitä piti koko ajan tarkkailla, jos mieli pitää henkiriepunsa. 

Pariisilainen tapa parkkeerata? Näitä tällaisia tyylinäytteitä oli siellä sun täällä. Miten ne saa autonsa noista väleistä pois?

Etenkin Riemukaaren liikenneympyrä, joka on kooltaan aivan valtava, oli todellinen sekamelska - siellä sattuneita liikennevahinkoja eivät kuulemma edes vakuutusyhtiöt suostu korvaamaan, koska niitä sattuu siellä niin paljon. 

Riemukaari ja sitä kiertävä hurjan suuri liikenneympyrä

Aukiota kutsutaan tähtiaukioksi sen ylhäältäpäin katsottuna tähden sakaroilta näyttävien puistoteiden mukaan, joita ympyrästä lähtee eri suuntiin hurjat 12 kappaletta. Toinen nimitys on myös Charles de Gaullen aukio, eli lentokenttä ei ole ainoa, joka on saanut kyseisen presidentin nimen.

Yksi polkutakseista, joita hyöri jokaisen turistikohteen liepeillä

Champs-Elyseen lehtikioski

Riemukaari oli hieno nähtävyys, mutta koko ajan mielessä oli Eiffel -tornin näkeminen. Klisee ehkä, mutta tottahan se pitää saada omin silmin todeta, kun kaupunkiin kerran on tultu. Siispä matka jatkui Riemukaarelta pitkin Champs-Elyseen pitkää ja kaunista ostosputiikkien reunustamaa katua kohti Concorden aukiota, pitihän se kuuluisa luksusputiikkien katukin päästä näkemään, kun siitä niin paljon on kaikenlaista kuullut.

Kohti Eiffel-tornia...siellä se jo näkyy, vaikka käveltävää matkaa oli edessä vielä paljon

Kartasta katsottuna tornille ei näyttänyt olevan edes mikään mahdoton matka, mutta taas kerran, totuus oli vähän toinen. Matka hotellilta tornille kesti kävellen kaikkiaan melkein 3 tuntia, tosin siihen sisältyi satunnaiset pysähtelyt nähtävyyksien äärellä ja visiitti ruokakauppaan mehu- ja patonkiostoksille.

Hevoskärryt Eiffelin juurella

Hääjuhlijoita Eiffelillä

Itse torni oli todella suuri, ja sen juurella seistessä oli jokseenkin epätodellinen tunne. Tässäkö se nyt on, maailman tunnetuin maamerkki ja turistikohde!

The Eiffel Tower!

Valitettavasti emme olleet ainoita, jotka sitä olivat saapuneet ihailemaan, ja väkeä riitti ryysikseksi asti varsinkin aivan tornin alapuolella kiemurtelevissa jonoissa, jossa ihmiset odottivat vuoroaan hissiin tai portaisiin. Jätimme kiipeilyn toiselle päivälle ja jatkoimme kaupunkikierrosta. 

Kartta petti meidät taas, kun ajattelimme että kuljemme romanttisesti Seinen rantakatua ja kartan mukaan joki näytti menevän aika läheltä tornia, mutta niinpä niin, etsinnässähän se taas oli.. (tai kulkihan Seine aivan tornin takaa, mutta suuntana oli keskustan suunta, jonne joki teki mutkan).

Matka tornilta Seinelle kohti keskustaa tuntui kestävän ikuisuuden, ja samannäköisiä risteyksiä tuntui olevan kaikkialla. Joka kulmassa piti tarkistaa kadun nimi ja kurkata kartasta, että missä mennään, ja tuntui ettei matka edennyt ollenkaan vaikka jalat olivat toista mieltä.

Sieltähän se Seine kuitenkin viimein löytyi, ja sieltä seikkailimme aivan ydinkeskustaan pieniä kujia ja katuja kierrellen. Se vanhojen, suurten ja koristeellisten rakennusten määrä oli jotain aivan mieletöntä! Oli mahdotonta sanoa, missä oli Pariisin varsinainen ydinkeskusta, koska kaikkialla oli hulppeita pytinkejä ja niin koristeellisen ja ylellisen näköistä, minne tahansa kääntyikin. Ja suunnistuksen kannata myös vähän turhan samannäköistä, koko ajan meinasi eksyä vaikka karttaa koetettiin silmäillä herkeämättä.

Ilta alkoi hämärtyä, ja kaduilla pyöri koko ajan enemmän nuorempaa ja viinipäissään olevaa porukkaa, mutta missään vaiheessa olo ei tuntunut ahdistavalta, kuten monesti Suomessa baarien läheisyydessä ilta-aikaan. 

Iloinen puheensorina, lasien kilahtelut, katukuppiloiden ruokien tuoksut ja rento tunnelma täyttivät kapeita katuja. Minun ottaessa kameralla kuvia eräästä suihkulähteestä seuraamme lyöttäytyi kohtelias, nuorehko ranskalaismies, joka oli ottanut ehkä jokusen lasin viiniä liikaa, mutta oli oikein iloisella tuulella ja sepusti kaikkea sekavaa englanniksi meidän kanssa ennenkuin jatkoi iloista matkaansa kavereidensa mukana. Suomalaisilla olisi todellakin alkoholinkäyttötavoissa vähän mallin ottamisen paikka...räkäkännisiä spurguja ei näkynyt missään, vaan ihmiset näyttivät osaavan juoda sivistyneesti. Ja se, miten siellä pukeudutaan, se on ihan omaa luokkaansa! Kaikki olivat siististi ykköset yllä ja muutenkin huolitellun ja tyylikkään näköisiä, naiset ja miehet, nuoret ja vanhat.

Meille alkoi tulla nälkä kaikesta kävelystä, ja etsimme jotain ruokapaikkaa. Emme osanneet valita kaiken sen runsaudenpulan keskeltä minne mennä, ja joko paikat olivat melkein tyhjiä tai sitten tupaten täynnä. Matkaoppaista olen lukenut, että kannattaa suosia niitä paikkoja joissa paikallisetkin käyvät, joten jätimme ne melkein tyhjät paikat väliin ja koetimme löytää jonkun, jossa väki viihtyy mutta jonne vielä sekaan sopii. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Alkoi tulla ihan tosissaan nälkä, joten kun erään aukion laidalta bongasimme Pizza Hutin ja sinne näytti vielä mahtuvan mukaan, suunnistimme sinne, vaikka se ei mikään peripariisilainen kulinarismin kulmakivi ehkä olekaan, kaikkea muuta. Ulko-ovella päivystävä, raamikas mies ohjasi meidät ystävällisesti sisään, ja tervehdinpä epähuomiossa häntä väärin, aamulla ja päivällä on tapana sanoa Bonjour!, mutta ilta-aikaan Bonsoir!. No, pikkuvikoja :)

Pizza Hutin jälkiruokalistaa ranskalaisittain

Mahat saatiin täyteen ja tunnelma paikassa oli oikein kiva, eli kaikki hyvin. 

Tarjoilija suositteli meille pizzaa, jossa taikinareunusta kiertää taikinan sisään upotettu nakkimakkara - kuulosti kyllä sinänsä hauskalle, mutta tyydyttiin ihan tavallisiin ja tylsiin pizzoihin :)

Kello oli jo todella paljon, joten ajattelimme että voisi lähteä hotellille lepuuttamaan jalkoja, joten siitä sitten bongaamaan taksia. Metroa emme osanneet käyttää, kävimme kyllä yhdessä metrotunnelissa katsomassa touhua, mutta ensikertalaiselle se oli yhtä hepreaa. Metrolinjoja on "muutama" enemmän kuin Helsingissä... uskon kyllä, että kun sen touhun sisäistää ja kerran oppii, on se oikein oiva ja helppo kulkuväline, mutta väsyneenä kellon lähennellessä puoltayötä ei tehnyt mieli alkaa selvitellä sen saloja...taksin etsintään siis. 

No, eipä sekään niin helppoa ollut.

Taksitolpat olivat todella harvassa, ja ne mistä niitä löytyi, olivat ne takseista tyhjiä. Ilmeisesti lauantai-iltana oli liikkeellä muutama muukin... Lennosta takseja oli kuulemma Pariisissa aika turha yrittää saada, ja lähdimmekin kävelemään hotellimme päin ja koetimme sattumalta löytää taksitolppia matkan varrelta. 

Joo, ei löytynyt.

Matka keskustasta Seinen vartta kohti hotellia tuntui kestävän ikuisuuden jalan taittaen, mutta ehdimmepä ainakin ihailla siinä samalla yöllistä Pariisia, Seinessä seilaavia laivoja ja Eiffelin hienoa valoshow'ta. 

Eka taksitolppa löytyi vasta hieman ennen Champs-Elyseetä, joten päätimme kävellä loputkin matkasta, sillä hotelli ei ollut siitä enää mahdottoman kaukana. Samalla saimme tutustua myös Champs-Elyseen iltaelämään, joka olikin varsin vilkasta. Maailmankuulu katu oli täynnä juhlijoita, ranskankielinen puheensorina kuului kaikkialta, baareista kantautui musiikkia, jotkut esittelivät näytösluontoisesti tanssi- ym. taitojaan kadulla, tupakansavu leijui ilmassa ja kaikilla näytti olevan kivaa. Yhtään tappelua tai riitelyä ei tullut todistettua.

Vihdoin viimein pääsimme hotellille, eikä jääkylmä Cokis ole koskaan maistunut yhtä hyvältä kuin silloin, kun sen reissun päätteeksi join pehmeällä sängyllä maaten ja kipeitä jalkoja lepuuttaen. 

Cokista oli muutenkin tarjolla Pariisissa melkein kaikkialla, ja kiintiö tulikin omalta osalta melko täyteen..sitä ehdotettiin heti ensimmäisenä melkein joka kuppilasta, kun kysyi alkoholitonta juotavaa.

Pariisilla on muuten myös kaksi omaa kolamerkkiä, joten aika hassua että silti kaikkialla tuputettiin tätä jenkkiversiota. Ranskalaisethan ovat tunnetusti kovin päteviä oman kansallisidentiteetin ylläpidossa ja kehittämisessä.

Kyseisen illan kruunasi kylpyammeeseen laskettu, tuoksuva ja lämmin kylpy, jonka jälkeen unta ei todellakaan tarvinnut houkutella. Höyhensaarille muhkeiden peittojen ja pehmeiden väliin ja kohti uutta päivää Pariisissa!

Hotelilla olisi ollut tarjota lisämaksusta aamiainenkin, mutta päätimme sen sijaan ottaa mallia paikallisista ja hakea aamueväät lähimmästä boulangeriesta. Patonkeja, croissantteja, munkkeja, leivoksia...niitä ihmiset kävivät hamstraamassa, ja ihme kyllä, lihavia ihmisiä ei näkynyt juuri ollenkaan. Miten ihmeessä ranskalaiset sen tekevät? Karppaajalla ei kyllä ranskassa olisi helppoa. Koko karppaus on sanana maassa tuiki tuntematon.

Minulle avautui kaupoissa Tropicana-taivas, ko. mehun suurkuluttajana löysin Pariisin kaupoista todella kattavia makuvaihtoehtoja...Suomeenkin, kiitos!

Olen päätellyt, että koko homma perustuu annoskokoihin. 

Ranskalaiset syövät kaikkea, mutta kohtuus taitaa olla se avainsana. Ruokaillessa pääpaino on seurustelulla, ja syömisen ohessa haukataan pieni pala silloin tällöin, ja kuulemma Ranskassa on tapana jättää lautaselle aina jotain. Lautaset tyhjiksi syöviä pidetään ahmatteina. Mitä ruuan väärinkäyttöä!

No, yhtenä päivänä kävi 300 km päässä Pariisista asuva siskoni meitä tervehtimässä, ja päätimme käydä syömässä paikassa, josta on ranskalainen cuisine kaukana. Kyseessä on siis KFC, Kentucky Fried Chicken, amerikkalainen fast-food-ketju joka ei meille koti-Suomeen asti ole rantautunut. Olen usein jenkkileffoissa nähnyt sikäläisten tuovan kotiin sankon KFC:stä tuotua kanaa, ja ajatellut että olisi kiva maistella millaisia ne ovat. No, nyt pääsin asian ytimeen, ja olihan se hyvää. Eikä edes liian rasvaista. Ei varmasti ekologisinta ja eettisintäkään, mutta joskus nälkä ei vain katso aikaa eikä paikkaa.

Eikä kyllä jätetty ruokaa lautaselle, sori vaan ranskalaiset :) mitä ei jaksettu paikan päällä syödä, otettiin mukaan ja syötiin myöhemmin Eiffel-tornin puistossa piknikillä istuskellen loppuun.

Kyseinen päivä oli sunnuntai, jonka ranskalaiset ovat aika tehokkaasti onnistuneet pitämään lepopäivänä. Melkein kaikki kaupat olivat kiinni, ja sen sijaan puistot olivat väkeä pullollaan. Ihan keskustan tuntumassa, puistoissa oli tenniskenttiä, joissa ihmiset leppoisasti pelasivat hiljentyneiden katujen varsilla lintujen laulun säestämänä, toinen suosittu ajanviete näytti olevan petanquen peluu. 

Tenniskenttä aivan kaupungin ytimessä

Auki olivat oikeastaan vain turistikohteet ja krääsää myyvät matkamuistokaupat, joita sitten tosin olikin loputtomiin...

Notre-Damen katedraali häämöttää

Lapsiperheet viettivät aikaa puiston nurmella istuskellen ja leikkien, turistit vaelsivat kameroineen, kenelläkään ei ollut kiire minnekään ja kaikkialla vallitsi tosi rento ja mukava fiilis.

Jokunen herkkukauppa oli myös sunnuntaina auki, mukaan lähti mm. näitä täytettyjä keksejä

Yksi Seinen ylittävistä silloista, lähellä Notre-Damen katedraalia

Seinen sillan alla

Rakkauden silta, jossa laitettiin oma lukko sekaan ja heitettiin avain joen pohjaan

Myöhemmin käytiin sitten Eiffelissä ihailemassa maisemia, jättämässä nimikoitu lukko rakkauden sillalle ja tekemässä muuta kliseistä mutta kivaa.

Näkymä Eiffeliltä Trocaderolle, kaukana takana häämöttää La Defense, Pariisin liike-elämän keskus

Aina silloin tällöin oli mukava kesken kävelyn bongata jokin kiva baari tai kahvila ja istahtaa kadunvarteen katselemaan Pariisin vilinää, lepuuttamaan jalkoja ja juomaan jotain.

Oli hauska huomata, miten erilainen fiilis oli eri kaupunginosissa...aivan kuin olisi astunut kokonaan eri kaupunkeihin. Toisista, kuten Montmartresta huokui rento ja boheemi tunnelma, kun taas jotkut alueet olivat porvarillisia ja hulppeita, jopa kliinisiä, Pigalle taas on suuresti erotiikkakauppojen ja hämyisten baarien valloittamaa aluetta...jokaisella pariisilaisella onkin varmasti oma mielipiteensä siitä, mikä on kaikkein paras alue asua. Monet tuntuvat kehuvan Marais'n aluetta, joka itselle jäi vielä aika tuntemattomaksi, mutta koska se nyt seuraavalla reissulla on aivan hotellin läheisyydessä, on siihen helppoa käydä tutustumassa jalan.

Toinen kovin kehuttu on Latinalaiskortteli, joka sekin on vielä itselle suurta tuntematonta...mutta toivottavasti ei kauaa :)

Pitihän Pariisissa vähän käydä shoppailemassakin, ja jos haluaa säästää aikaa ja vaivaa, kannattaa käydä kurkkaamassa esimerkiksi Pariisin "Stockmann", Galeries Lafayette. Luksusmerkkejä pursuava, hulppea pytinki on nähtävyys jo itsessään, kiva käydä kiertämässä vaikka mitään ei ostaisikaan. Siellä on myös hurjan suuri, kattava herkkuosasto!

Herkkuosaston ostoskasseja tarttui mukaan...

Rakennuksen katolla voi myös käydä ihailemassa maisemia.

Montmartren katukirppiksiä

Montmartren idyllisiä, kivettyjä kujia ja kuppiloita

Place du Tertren taiteilija työssään

Millainen oli sitten ekan käyntikerran jälkeinen kokonaiskuva Pariisista?

 Yhteenvetona voisi sanoa, että jäin hieman kaipaamaan sellaista aitoa, oikeaa Pariisia, mitä nähdäkseen täytyi välillä käyttää mielikuvitusta ja aikaa seikkaillessa kaukana turistirysien ulottumattomissa. En tosin tarkkaan tiedä, mikä on se oikea ja aito Pariisi, mutta sen tiedän, mitä se ei ainakaan ole - kaupallistettua turistikrääsää, rahastusautomaatteja kirkoissa (mikä oli todella mautonta), turisteja jallittavia ulkomaalaisryhmittymiä, joilla oli jos jonkinlaiset konstit yrittää kiskoa rahaa hyväuskoisilta ohikulkijoilta.

Suurempaa harmia niistä ei ollut, jos vain tylysti sivuutti ne eikä jäänyt ollenkaan puheille, mutta jotenkin ne latistivat paikoin tunnelmaa, kun yritti päästä sisälle entisaikojen Pariisiin ikiaikaisten nähtävyyksien ja mieleen painuneiden mielikuvien kautta. Tosin siinä kaikessa vilskeessä ja vilinässä oli vähän vaikeaa visioida entisaikojen mestareiden, kuten Hemingwayn, Renoirin tai Picasson läsnäoloa vuosikymmenten takaa.

Nähtävyyksien liepeillä vellovat turistimassat ahdistivat, ja siksi en viihtynytkään niiden lähellä kovin kauaa, vaan kiertelin paljon mieluummin hiljaisia kujia ja katuja.

Yksi asia, johon kaupungin katukuvassa ei vain tottunut, oli varsinkin turistikohteiden lähellä partioivat, maastopukuiset poliisit, jotka olivat varustautuneet varsin massiivisilla aseilla. Ensin tuntui, kuin olisi saapunut sotatantereelle, mutta kai niillä joku funktio oli...Suomessa sellaista näkyä ei voisi kuvitella vastaan tulevan keskellä kirkasta päivää, mutta siellä se on kai ihan normaalia, kun ei niitä kukaan kummemmin noteerannut.

Sen verran suuria ihmismääriä nähtävyyksien liepeillä liikkuu, että moisten turvallisuustekijöiden läsnäolo on sen puolesta varmasti hyvinkin perusteltua.

Montmartren turistirysien takana olevia pikkukatuja

Englannin kielitaidolla pärjää Pariisissa hyvin (toisin kuin monissa muissa Ranskan kaupungeissa), tosin kannattaa edes tervehtiä ja kiittää ranskaksi, niin voi saada vähäsen parempaa palvelua, ranskalaiset kun ovat kovin ylpeitä kielestään ja kulttuuristaan. Olen kyllä vastaisen varalle aikonut edes yrittää opetella enemmän kieltä, ainahan siellä paremmin pärjää jos pystyy kommunikoimaan paikallisten kanssa heidän omalla kielellään.

Place du Tertren taiteilija-aukiolla

Pariisissa on aivan tyystin toisenlainen tunnelma, kuin esimerkiksi Helsingissä. En tiedä, mitkä kaikki tekijät siihen vaikuttaa, mutta siellä on aivan omanlaisensa atmosfääri. Esimerkiksi joku Place du Tertren taiteilija-aukion resupekan näköinen muotokuvamaalari istuu siellä katukuvaan kuin valettu ja huokuu jopa tietynlaista arvokkuutta, mutta sama näky Helsingin Hakaniementorilla olisi lähinnä vain säälittävä. Eipä silti, pidän molemmista, rakastan Helsingin katuja ja merenrantamaisemia siinä missä Pariisin romanttisia kujia, niissä kuten aika monessa muussakin asiassa tässä elämässä on omat hyvät ja huonot puolensa. Huomaa kuitenkin selvästi, että molemmissa maissa pidetään eri asioita eri tavalla arvossa.

Liekö omakuva?

Yhden käyntikerran perusteella ei kuitenkaan voi vielä kehuskella asiantuntemuksella, mutta aika hyvä tuntuma sentään saatiin. Seuraavalla kerralla onkin jo viisaampi, ja voi opetella taas uusia asioita, löytää eri asioita mitä tuhansien tarinoiden Pariisilla on tarjottavanaan. Kun tiemme tässä pian taas suuntaa kohti Pariisia, on listalla jo valmiina muutamia paikkoja, mihin olisi tarkoitus käydä tutustumassa, esimerkkinä Marais'n kaupunginosan alue, St. Martinin kanaalit, jokunen ruokapaikka ja monta pientä erikoisputiikkia. Myös hieman sivummalla, Disneylandin kupeessa sijaitseva La Vallée Village kiinnostaisi, siellä on pieni ostoskylä täynnä merkkituotteiden outlet-myymälöitä. Katsotaan nyt, mihin kaikkeen sitä aika antaa myöten, liialla etukäteissuunnittelulla saa van stressin aikaiseksi. Pariisissa parasta ehkä onkin juuri se, että ikinä ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan ja mihin mikäkin kuja vie, kaikki on yhtä yllätystä.

Turisteja Montmartrella, Sacre Coeurin kirkon kupeessa, Pariisin korkeimmalla kukkulalla

Reissu oli varsin avartava, ja sai välillä tuntemaan vähän surua siitä, miten ahdasmielistä ja sulkeutunutta sakkia suomalaiset usein ovat aivan suotta, miten paljon eri tavalla - avarakatseisemmin, iloisemmin ja rennommin - elämän voisi ottaa. Toisaalta taas on sellaisia suomalaisia piirteitä, joita ranskalaisia seuratessa tuli välillä ikäväkin, joten loppupeleissä kyse on vain siitä, mihin on tottunut, kulttuurillisista eroista. 

Todettava on että Pariisi on aivan mieletön kaupunki, jossa ehdottomasti kannattaa vierailla yhä uudelleen. Aina sillä on varmasti uutta annettavaa ihan jokaiselle. 

No, ehkä humppaa ja hiekkarantoja kaipaavan kannattaa edelleen suunnata suosiolla Kanarialle, mutta jokaisen joka rakastaa historiaa, taidetta, kulttuuria, ruokaa, viinejä, shoppailua, muotia tai jotain muuta Pariisin valteista, tietää minne suunnata.

Meidän reissu meni kaikkinensa suuremmitta kommelluksitta, käynnin pääasia eli messut (joista aiemmassa Pariisi-postauksessa oli enempi tietoa) olivat huikea tapahtuma ja monta kokemusta viisaampana lähdettiin seuraavana tiistaina Charles de Gaullen kentän kautta sinivalkoisten siipien iltakoneella takaisin Helsinkiin.

Seuraavan kerran palaammekin eri merkeissä, sillä juhlistamme hääpäivää/vietämme myöhästynyttä häämatkaa, joka olosuhteiden takia jäi silloin häiden aikaan väliin. Silloin tutuksi tulee Pariisin lisäksi myös "kultainen kaupunki" Nancy, jossa Pariisia paremmin pääsee ehkä syvemmälle oikeaan, ranskalaiseen elämäntapaan. Toivotaan näin!

Au revoir!