Lunta, lihaa ja luontoa

Jee, saatiin taas lunta maisemaa valaisemaan, toivottavasti tällä kertaa aikaisempia yrityksiä pysyvämmin!

Olipa mukava herätä auringonsäteiden loistoon ja valkoisena hohtavaa maailmaa ihastellen. Oli pakko heti pikimmiten käydä kävelemässä lähimetsässä ja nauttia siitä vähästäkin valosta, minkä aurinko tähän aikaan vuodesta meille raskii antaa.

Ja taas riittää tätä kuntoilupuuhaa pitkälle kevättalveen..lumen kolaamista siis :)

Tuli tässä syksyllä tilattua Lapista parikymmentä kiloa poronvasan lihaa, ihan siksi ettei tarvitsisi ostaa niin paljon lihoja kaupasta, ja muutenkin ajatus siitä, että saisi syödä puhdasta ja tehotuotannosta vapaata lihaa, houkutteli. Nyt pari päivää sitten tein ensimmäisen kokkauskokeilun niistä lihoista, ja tehtiin potkasta keittoa...hyväähän se oli, mutta pisti myös ajattelemaan.

Kuva: IS/Vesa Moilanen

En ole koskaan ollut maailman ahkerin lihansyöjä, ja joskus jopa ajatellut luopuvani siitä ihan eettisten syiden takia, lisäksi pidän eläimistä paljon ja on jotenkin outo ajatus syödä niitä jos asiaa tarkemmin ajattelee. En kuitenkaan ole pystynyt lopettamaan, koska pidän lihasta ihan liikaa. Nyt tuota porokeittoa syödessäni tuntui siltä, että välillä oli vaikeuksia saada sitä alas. Ei siksi etteikö se olisi ollut hyvää, päinvastoin! Vaan siksi, että kun sitä ei ole ostettu kaupan vakuumipaketissa, se tuntui jotenkin läheisemmältä, ihan kuin olisin tuntenut sen eläimen, mistä liha on peräisin. Tuli outo syyllisyydentunne - meidän lihanhimojen takia on yksi poronvasa päästetty päiviltään. Mieleen tulvahti, että miten pitkän elämän sekin olisi voinut elää, millainenhan persoona se lahdattu vasaraukka oli...jostain syystä samaa tunnetta ei tule, kun kaupassa kiireessä nappaa mukaan sen jauhelihapaketin, vaikka elävästä eläimestä sekin liha yhtälailla on lähtöisin.

Tuo pisti miettimään lihansyöntiä vähän laajemmaltikin, ja totetamaan, miten luonnosta vieraantunut minäkin olen, vaikka lähes koko ikäni maalla kasvanut ja ollut mukana metsästysreissuilla. Nyt onkin sitten vähän ristiriitainen olo - pidän lihasta ja sen mausta, mutta nämä ajatukset vievät vähän iloa koko touhusta. Joka tapauksessa nuo lihat täytyy nyt käyttää, hukkaan niin arvokasta lihaa ei todellakaan kannata laittaa, joten täytyypä etsiä hyviä reseptejä työn alle. Jos vaikka saisi osan lihoista palvattua savuporoksi jouluksi, niin siitähän saisi kivan lisän joulupöytään. 

Minulla on tuolla jemmassa iso kasa näitä kesällä keräämiäni kelopuiden pudonneita oksia, joista olen jotain pientä jo värkännytkin, nyt ajattelin sitten tehdä lisää. Osan olen maalannut valkoiseksi, mutta nyt mennään sitten värikartan toiseen ääripäähän - mattamustaan. 

Sama kohtalo odotteli myös aiemmin keräämiäni käpyjä, jotka ovat nyt kivasti kuivuneet ja aukoneet suomujaan.

Aikaisemmin valkoiseksi maalaamiani kelo-oksia olen käyttänyt mm. korutelineinä, kuten tässä kuvassa näkyy...

...ja jonkinlainen naulakko/teline tuli tästä yhdestä mustastakin. Antaa kivasti kontrastia muuten valkoisessa huoneessa. Samaiseen huoneeseen ajattelin hankkia myös mustat verhotangot ryhtiä antamaan, ja muitakin muutoksia sinne olisi jatkossa tulossa.

Muutaman muun mustan oksan laitan rottinkimaljakkoon esille, kunhan saan nekin maalattua loppuun.

 Sitten käpyjen muodonmuutos...ihan kaikista ei näin synkkiä suinkaan tullut, vaan suurimman osan maalasin valkoiseksi ja osan myös punaiseksi. Näitä mustia ajattelin käyttää ihan vain lisätehosteena.

Mutta mitä kukaan tekee maalatuilla kävyillä?

Ei moni varmaan mitään teekään, mutta olenhan tällainen omalaatuinen taiteilijaluonne, joka näkee milloin missäkin muiden romussa paljon mahdollisuuksia. Kävyistä saa kivoja koristeita moneen tarkoitukseen, niistä voi tehdä vaikkapa kauniita koristenauhoja joulukuusen ympärille. 

Tykkään myös ajatuksesta, että luonto on jatkuvasti lähellä, kotonakin. Kaikenlaiset luonnosta kerätyt materiaalit uusiokäytettynä ovat siihen mitä parhain keino. Itse asiassa minulla oli aika hullujakin ajatuksia silloin, kun aitta oli vasta rakenteilla...olisin esimerkiksi halunnut aitan sisälle oikean koivun kuorineen kaikkineen, niin että se olisi ulottunut lattiasta kattoon..ikäänkuin kannatinparru. Mieheni ja aitan rakentaja katsoivat minua kuitenkin sen verran kysyvästi asiaa ehdottaessani, että katsoin parhaaksi vaihtaa sujuvasti puheenaihetta.

Osan kävyistä kippasin korkean kynttilän kaveriksi tällaiseen lasihurrikaaniin. Olisi varmasti hieno myös, jos käpyjen seassa olisi jotkut kauniit jouluvalot valaisemassa hurrikaania.

Omasta mielestä ihan kiva näinkin!

En löytänyt mistään mattapunaista spraytä, vaan lopputulos oli sellainen todella kiiltävä punainen...joten ajattelin tasoittaa tilannetta suihkutttamalla niitä kauttaaltaan lumisprayllä, joka antaa tuollaisen hauskan kuuraisen ja huurteisen pinnan. Spraytä saa täällä ainakin Tiimarista, varmaan muistakin askartelukaupoista.

Noista varmaan teenkin joulun lähestyessä sitten kivoja kuusenkoristeita.

Mietin myös, että mitä laittaisin koristeeksi tällaisiin lasikupuihin, joita minulla on monta. Tuikku näyttää niissä kovin yksinäiseltä, eikä ainaiset koristehiekatkaan kiehtoneet. Käpyjä en kehdannut ihan joka paikkaan tunkea, joten keksin sitten, että kahvipavut voisivat olla kivoja. Ja olihan ne!

Ostin kaupasta ison pussin tuoksuvia papuja ja kaadoin niitä pariin maljaan...näyttävät hauskoille ja kaupan päälle tuli vielä huumaava tuoksu! Minä, joka en juo ollenkaan kahvia koska se maistuu kitkerälle ja yksinkertaisesti pahalle, olen ihan hulluna sen tuoksuun...meillä se olen minä, joka auon intopiukeana kaikki kahvipaketit ja nuuhkin ne parhaat tuoksut talteen. Muutenkin minulla taitaa olla keskivertoa suurempi himo kaikkiin hyviin tuoksuihin, en vain saa niistä tarpeeksi. Hillitön hajuvesikokoelmani todistanee väitteen :)

Vastaleikattu ruoho, tuore sanomalehti, vanhat kirjat, mausteet kuten neilikka, kaneli ja kardemumma, syksyn lehdet, uusien autojen ominaistuoksu, kevään ensimmäiset ulkogrillaukset, vanhat puutalot...maailma on pullollaan kaikkia mahtavia tuoksuja, jotka nostavat fiiliksen aivan uusiin ulottuvuuksiin...

...sitten on valitettavasti olemassa myös ei-niin-kivoja hajuaistin ärsykkeitä, joihin minä taas reagoin normaalia voimakkaammin, mikä ei ole yhtään niin kiva juttu. Mieheni ei kyllästy päivittelemään, miten minä saan pahoinvointia heti, jos en muista ajoissa laittaa auton sisäilmankiertoa päälle jos edellä lähellä ajaa auto, ja ilmastointi ehtii imaista pakokaasuja sisään. Hän ei kuulemma ehdi edes haistaa mitään, kun minä jo yökin ja alan oireilla. Myös tupakansavu aiheuttaa melkein välittömän pääkivun ja pahoinvoinnin, samoin bensiinin katku ja monet muut voimakkaat ja vastenmieliset tuoksut. 

Yhä kaikki, kaikenlaiset tuoksut ja hajut tuovat mieleen muistoja, hyviä ja huonoja. Tuoksujen kautta mieleen tulee asioita, jotka muuten olisivat ehkä jo unohtuneet. Parasta muistoissa on niiden tekeminen, joten ei muutakuin elämään uutta, alkavaa viikkoa kaikki aistit avoinna!!